Olihan tämä pakko nähdä! Käsikirjoituksesta vastaava Pirkko Saisio ja musiikista vastaava Jussi Tuurna kohahduttivat viimeksi Kansallisteatterissa Homo!-näytelmällä vuonna 2011. Eilen sai Kansallisteatterissa ensi-iltanssa kolme vuotta valmisteltu Slava! Kunnia. – Oligarkkien ooppera, jonka aiheena on huippuajankohtainen Venäjä. Musiikkinäytelmä on satiiri tämän päivän Venäjästä sekä villi fiktio, kuten tekijät itse kuvaavat esitystään.

Kävin katsomassa näytelmän poikaystäväni kanssa, ja pidimme siitä molemmat. Kansallisteatteri kuhisi eilen väkeä (kuten Jorma Uotinen silinterihatussa) ja aulassa oli somia tyttöjä venäläismekoissa ja painovoimaa uhmaavissa ihanissa lettikampauksissa jakamassa näytelmän rintamerkkejä.

Slava! Kunnia. on loistelias: täynnä hillitöntä huumoria, koskettavia musiikkikappaleita, pakahduttavaa tunnetta ja sivaltavaa yhteiskuntakritiikkiä. Kolmituntisen esityksen jälkeen yleisö taputti pitkään seisten. Saisio on saanut Kansallisteatterilta selvästi vapaat kädet, koska lavalla on näyttelijöitä kuin pipoa (sinänsä erikoinen sanonta) ja käytössä on paljon näyttäviä tehokeinoja kuten nousevia ja laskevia lavasteita, keinuja katosta, salamointia ja konfettisadetta.

”Slava” on luonnollisesti venäjää ja tarkoittaa kunniaa, mainetta, kuuluisuutta ja loistoa, mitkä sanat kuvaavatkin hyvin musiikkinäytelmän teemoja. Näytelmä lähtee liikkeelle kaksoisveljeksistä Obedasta ja Pobedasta (rooleissa Puntti Valtonen ja Juha Muje), joiden ammatti konduktööri symboloi valtavan Venäjän läpi kulkevaa rautatietä. Lisäksi Stalinin hallituskaudella junat kuljettivat miljoonia ihmisiä vankileireille, karkotukseen tai uusille asuinsijoille. Saisio on myös ennenkin käsitellyt kaksosia (esim. elokuvassa Tulennielijä), ja nyt hän sanoo kaksosten kertaavan näytelmän identiteettiteemaa.

Kauan eivät kaksoset tosin ehdi viihtyä konduktööreinä, koska Pobeda hyppää jo ensimmäisessä kohtauksessa Venäjää hallitsevien oligarkkien eli rikkaiden ja keinottelevien liikemiesten joukkoon. Obeda taas joutuu kolmeksi vuodeksi vankileirille  markkinatalouden häirinnästä, mutta hänen veljensä saa hänet lopulta pois vankileiriltä ja tutustuttaa veljensä uuteen Venäjään, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää.

Tarinassa sekoitetaan villisti aikatasoja ja sukelletaan Venäjän värikkääseen historiaan. Näytelmässä ei kuitenkaan käsitellä Venäjän lukuisia klassikkokirjailijoita tai muita kuuluisia kulttuurihenkilöitä, vaan hahmot on valittu poliittisuutensa takia.

Katariina Suuri (Katariina Kaitue) kuhertelee rakastajansa Potemkin (Aku Sipola) kanssa, joka tosielämässä pystytti silhuettikaupunkeja, joita Katariina saattoi ihailla junanikkunasta matkatessaan Venäjän halki (jälleen juna-teema). Iivana Julma (Markku Maalismaa) kohtaa arkkitehdit, jotka tekivät hänelle maailman kauneimman kirkon, mutta joiden silmät Iivana määräsi sokaistaviksi. Hirmuhallitsijat uskovat tai väittävät tehneensä kaikki väkivallantekonsa oikeuden ja rakkauden vuoksi, mutta näytelmässä Jeesus tuomitsee heidät ikuiseen kadotukseen.

Jostain syystä näytelmässä Jeesus onkin Euroviisu-voittaja Conchita Wurst (Janne Marja-aho), joka ei sinänsä liity Venäjän historiaan – paitsi siinä, että Venäjälle vastustettiin viime vuonna Itävallan edustajan Conchitan osallistumista Euroviisuihin. Conchitan hahmon kautta Saisio käsittelee Venäjän sateenkaariväen vainoa, mikä on tärkeä aihe. Jeesushan on sorrettujen puolella, joten miksei hänet voisi esittää naiseksi pukeutuvana homomiehenä. Eilinen yleisö ainakin oli ihan pähkinöinä Conchitan hahmosta ja hän sai osakseen paljon taputuksia ja huutoja ilmestyessään lavalle ”taivaista”.

Saisio ei pelkää ravistella idoleja, vaan Conchita-Jeesuksen ihastuksen kohde on haudasta ylösnoussut avaruuslentäjä Juri Gagarin, tunnustuksellinen ateisti. Saisio ei muuten taaskaan käsittele lesboutta, mikä tuotti pettymyksen jo Homo!-musikaalissa.

Yleisö riemastui kovin myös silloin kun lavalle ilmestyi ranskalainen näyttelijä ja miljonääri Gerard Depardieu (Juhani Laitila), joka on hyvin perusteltu hahmo näytelmässä, koska hän haki Venäjän kansalaisuutta kyllästyttyään kotimaansa verotukseen. Depardieu on hieno taiteilija, joka kuitenkin ahneuttaan kaveeraa ihmisoikeuksia polkevan Venäjän presidentin kanssa.

Avonaisessa paidassa kulkeva Volodja-hahmo (Timo Tuominen) on selvästi Venäjän presidentti Putin. Volodja esiintyy kasvot pelottavissa siteissä, mikä tuo mieleen sarjamurhaajahahmo Hannibalin. Volodja tavoittelee ikuista nuoruutta botox-ruiskeilla, joiden takia hänen kasvonsa siis on siteissä. Putinia on kutsuttu kasvottomaksi mieheksi, mihin naaman peittävät siteet varmaan viittaavat. Volodja hallitsee muita ihmisiä pelolla, vaikka on samalla ylivedetyssä macho-uhossaan koominen hahmo. Volodja / Putin haluaa tehdä maailmastaan itselleen mieluisan ja alistaa kaikki tahtoonsa, ja tätä käsitellään hänen klooniensa kautta. Volodjan määräämä kirjarovio on tosin hyvin kulunut kuva diktatuurista ja tuttu lukuisista dystopia-kuvauksista, mutta samalla karmaisevan tosi.

Ihmettelin, miksi suurin osa naishahmoista tepastelee minimekoissa, kunnes oivalsin, että johtajat tarvitsevat ympärilleen hempukoita korostamaan maskuliinisuuttaan. Samalla varmaan tuodaan esiin Venäjällä suosittua ihannetta hyvin naisellisista naisista ja hyvin miehekkäistä miehistä.

Putinin toveriksi saapuu Pohjois-Korean nuori diktaattori Kim Jong-un (Marja Salo), jonka nukkemaisen hymyn taakse kätkeytyy itsekästä julmuutta.  Hahmon koomisuutta lisää laulu Kimin opiskeluajoista Sveitsistä ja kuinka hän silloin mieltyi vähän liikaa kuuluisaan sveitsiläiseen suklaaseen.

Obedan vaimon Varvara Aleksejevnan (Kristiina Halttu) kautta käsitellään kotirouvan arkea ja rakkauden loppumista pitkän parisuhteen jälkeen. Vaimon rooli näytelmässä jäi tosin itselleni hieman epäselväksi. Kenties sen tarkoitus on kritisoida venäläisen supernaisellisen ja uhrautuvan kotiäidin myyttiä. Lopuksi tämä aviomiestään passannut nainen saa feministisen herätyksen ja jättää miehensä, mikä tosin esitetään säälittävän koomisessa valossa. Jos joku lukijoista tajusi tämän asian erilailla, niin aihetta saa vapaasti kommentoida! Haltun roolisuorituksessa ei tosin ollut mitään vikaa, päinvastoin: hän on hieno näyttelijä ja laulaja.

Vaikuttavin kohtaus itselleni oli Julija Teen (Tiina Wecksröm) elämänvoimaa uhkuva venäläinen kansantanssi taustatanssijoiden kanssa kun hän on ensin kyyhöttänyt pyörätuolissa vankilasta vapauduttuaan. Hahmon taustalla on tietenkin Ukrainan entinen pääministeri Julija Tymošenko, joka joutui kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan valtaoikeuksien väärinkäytöstä.

Tymošenko on tosielämässäkin yhtä aikaa herkullisen ja häiritsevän hämmentävä hahmo. Lettipäiseltä ja sileäihoiselta Elovena-tytöltä näyttävä jo viisikymppinen nainen, joka vaikuttaa kansanpuvussaan herttaisen viattomalta. Kuitenkin hänen ikuisen nuoruuden tavoittelunsa on hieman hyytävää. Hänen toimensa ovat vaikuttaneet häikäilemättömän korruptoituneilta – ellei kaikkea ole lavastettu poliittisten vihollisten toimesta. Saisio on hyödyntänyt Tymošenkon satuhahmon olemusta ja tehnyt hänestä venäläisen prinsessan, joka kuitenkin lopulta tanssii punaisilla kengillä kuolemaansa kuin Prinsessa Ruususen paha äitipuoli tai Punaiset kengät -elokuvan balettitanssija.

Näytelmässä käsitellään paljon myös suuruutta: Venäjän kokoa, kaksosten lihavuutta, Kim Jong-unin lihavuutta, Katariina Suurta, Pietari Suurta…

Varma itkettäjä on kuolleita poikiaan surevien venäläisäitien kuoro. Heidän nuoret poikansa ovat kuolleet kiusaamiseen armeijassa kun on paljastunut, että he ovat homoja. Äitien itkuvirsi tuo mieleeni venäläisen runoilija Anna Ahmatovan runot vankilaan joutuneesta pojastaan. Veikeä ja hauska hahmo taas on elävä maatuska (Katariina Kaitue), joka pyörii ympäri lavaa.

Ryhmäkohtaus lopussa on kaunis ylistys rakkaudelle. Kun kaikki näyttää toivottomalta, jää meille silti (lähimmäisen)rakkaus.

Kiitos Kansallisteatterille lipuista ja väliajan kuohuviinistä.

SLAVA! Kunnia. -esitykseen liittyvä keskustelusarja SLAVAKLUBI! Lavaklubilla 16.3., 23.3. ja 27.4. klo 15-17. Vapaa pääsy.

Valokuvat: Stefan Bremer

Slava! Kunnia

Esityksiä on 13.5. asti.

Liput 42 € / 39 € / 22 €

Esityksessä käytetään teatteriusvaa, poltetaan teatterisavukkeita ja siinä on lyhyt salamointikohtaus.

ROOLEISSA Kristiina Halttu, Leo Honkonen, Katariina Kaitue, Juhani Laitala, Markku Maalismaa, Janne Marja-aho, Juha Muje, Marja Salo, Aku Sipola (Näty), Timo Tuominen, Puntti Valtonen ja Tiina Weckström

OHJAUS Laura Jäntti
MUSIIKKI Jussi Tuurna
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simonen
KOREOGRAFIA Jouni Prittinen
VALOSUUNNITTELU Morten Reinan
ÄÄNISUUNNITTELU Jussi Matikainen ja Ville Leppilahti
SALIÄÄNEN SUUNNITTELU Sakari Kiiski
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari Kettunen

ORKESTERI Jussi Tuurna, Ville Leppilahti, Topi Korhonen, Esko Grundström, Sara Puljula ja  Tommi Asplund

KUORO (kaksoismiehitys) Juuli Hyttinen, Linda Hämäläinen, Samuli Kakko, Panu Kangas, Petri Knuuttila, Noora Koivumies, Sini Koivuniemi, Siiri Kononen, Katariina Lantto, Ville Mäkinen, Peter Nyberg, Elina Peltonen, Konsta Reuter, Markus Saari, Taru Still ja Juho Vornanen.

Kuoro muodostuu Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan opiskelijoista.