Ruskeaa, mustaa, harmaata ja valkoista. Näissä tauluissa et totisesti näe kirkkaanpunaista! Kuvissa näkyy porvariskodin siistejä, tyhjiä huoneita, joihin valo lankeaa kauniisti ikkunasta. Välillä kuvissa esiintyy yksin oleva ihminen, yleensä selin oleva mustapukuinen nuori nainen, jonka ruskeat hiukset ovat nutturalla.

Nainen istuu tuolilla, lukee kirjettä tai soittaa pianoa. Hänessä on jotain haaveellista ja runollista, mutta samalla harmaasävyisen arkista. Monissa maalauksissa ainoa vaalea kohta on naisen paljas niska, jossa on hillittyä eroottisuutta. Tunnelma on rauhallinen ja seesteinen, ehkä hivenen salaperäinen.

Tanskalainen taidemaalari Vilhelm Hammershøi (1864–1916) ei ole Suomessa kovinkaan tunnettu, vaikka häntä pidetään lähes hollantilaisen Johannes Vermeerin (1632-1675) kaltaisena mestarina. Hammershøin maalaukset muistuttavat paljon Vermeerin teoksia (Lukeva nainen, Helmirivi, Maalaustaide, Tyttö ja helmikorvakoru), mutta ovat kuitenkin hivenen staattisempia ja tummasävyisempiä. Esillä on sisäkuvia, maisemia ja henkilökuvia. Maalaukset ovat mielikuvitusta herättelevä kurkistus 1800-luvun loppupuolen kaupunkielämään.

Kävin Amos Andersonissa viime lauantaina poikakaverini kanssa, ja yllätyimme siitä, että Hammershøin maalauksia on vain yhdessä kerroksessa. Kuvat ovat kuitenkin niin toistensa kaltaisia, että siinä mielessä pieni näyttely ajaa asiansa. Pidin taitavasti maalatuista ja harmonisista kuvista. Toisaalta niiden maailma on pidemmän päälle omaan makuuni liian pysähtynyt, sulkeutunut ja väritön, mutta kyllä näyttelyyn silti mielellään tutustui.

Jos Hammershøi kiinnostaa, niin Youtubessa on katseltavissa tunnin pituinen dokumentti Michael Palin and the Mystery of Hammershøi. Dokumenttiin ei ole suomenkielistä tekstitystä.

Blogimerkintäni otsikko on oikeastaan harhaanjohtava, koska Helsingin keskustassa Yrjönkadulla sijaitsevassa Amos Andersonin museossa on tällä hetkellä esillä perusnäyttelyn lisäksi neljä vaihtuvaa näyttelyä: Vilhelm Hammershøi – Hiljaisuuden maalari (6.2.-18.5.2015), Kiinan muuttuvat maisemat – Kiinalainen tussimaalaus tänään (27.2.-11.5.2015), Työtäkö? Työn muuttuvat kuvat. Tukkijätkästä pätkätöihin (11.4.2014-17.8.2015) ja vintillä Jussi Tiainen – Amos pala palalta (27.3.-3.8.2015).

Alakerta on varattu kiinalaisille tussimaalauksille, jotka tarjoavat kiinnostavan kurkistuksen meillä harvemmin nähtyyn tämän päivän kiinalaiseen taiteeseen. Teokset eivät ole vain kalligrafiaa eli kaunokirjoitustaidetta, vaan esillä on myös patsaita, valokuvia, maalauksia ja videotaidetta. Kaikkia teoksia yhdistää perinteisen kiinalaisen tussimaalauksen käyttö, mutta erilaisilla tavoilla. Osa teoksista oli vaikeasti avautuvia näin länsimaiselle katsojalle, mutta silti hyvin kauniita.

Työtäkö?-näyttely onkin ollut esillä jo yli vuoden, mutta ehdin vasta nyt katsomaan sen. Aihe on todella kiinnostava ja ajankohtainen, koska työn luonne on muuttunut nopeasti. Samalla myös suomalaista työtä esittävät taideteokset ovat muuttuneet kun tukkijätkien, paimenien ja piikojen tilalle on tullut it-alan ammattilaisia, freelancer-toimittajia ja lähihoitajia sekä kun vuosikymmenien työsuhteista on siirrytty pätkätöihin.

Näyttely oli silti hieman pettymys, koska kuvat olivat aika tylsiä ja yllätyksettömiä. Mitään kovin tuoretta näkökulmaa ei löydy. Näyttely esittelee silti monia uusia tai unholaan painuneita teoksia sekä herättää pohtimaan työelämän muutoksen nopeutta. Mihinköhän työelämä on seuraavaksi menossa?

Taidemuseo viettää 50-vuotisjuhlavuottaan, minkä kunniaksi vinttikerroksessa on esillä arkkitehtuurivalokuvaaja Jussi Tiaisen (s. 1954) valokuvia, jotka esittelevät hienostuneita yksityiskohtia monikerroksisesta museosta. Amos Andersonin museon parasta antia onkin itse upea, vanha museorakennus. Tiainen on lähestynyt vuonna 1913 rakennettua taloa yllättävistä kulmista.

Kuitenkaan hänen kuvansa eivät nyt jaksaneet innostaa meitä, kai koska olimme sitä ennen kolunneet jo läpi kaikki muut museon kerrokset sekä koska kuvat tuntuivat hieman turhanpäiväisiltä. No, olivat valokuvat kuitenkin ammattitaidolla otettuja ja viehättäviä. Niiden pysähtynyt ja seesteinen tunnelma sopii hyvin yhteen Hammershøin maalauksien kanssa.

Kiitos Amos Andersonille pressilipusta!