Tänään maailman ensi-illassa oleva Crimson Peak (USA 2015) on kertomus vaarallisesta rakkaudesta. Elokuvaa on verhonnut salaperäisyys, sillä siitä sai vasta eilen julkaista ensimmäiset arviot niin Suomessa kuin maailmalla. Itse näin elokuvan viime viikolla pressinäytöksessä, mutta ehdin vasta tänään kirjoittaa siitä arvioni.

Kaunis ja lahjakas australialainen näyttelijä Mia Wasikowska, 26, oli itselleni suuri syy nähdä elokuva. Hän on tehnyt vaikutuksen muun muassa elokuvissa Tracks (2013), Stoker (2013), The Kids Are All Right (2010) ja Alice in Wonderland (2010). Crimson Peaksissa Wasikowska esittää päähenkilöä, 1800-luvun lopulla New Yorkin osavaltiossa Buffalossa leski-isänsä kanssa elävää nuorta ja fiksua Edithiä, joka on aloitteleva kauhukirjailija.

Edith kirjoittaa kummituksista, vaikkei usko niihin, mutta pian hänen tieteellinen maailmankuvansa joutuu koetukselle. Edith on myös kahden kosijan välissä: lapsuudenystävän, kiltin hammaslääkäri Alan McMichaelin (Charlie Hunnam) ja Englannista saapuneen, köyhtyneen aristokraattisuvun karismaattisen Sir Thomas Sharpen (Tom Hiddleston). Pian Edith päätyy nuorikoksi syrjäiseen kartanoon nummille, lähelle verenpunaisen saven peittämää vuorta. Tästä vuoresta elokuva on saanut nimensä.

Crimson Peak on uskomattoman nautittava, häpeilemättömän romanttinen ja kaunis elokuva. Jo pelkkiä 1800-luvun lopun näyttäviä pukuja voisi ihailla loputtomiin. Visuaalisesti elokuvasta voisi pysäyttää montakin hienoa taulua: huimaavan pitkähiuksisia kaunottaria kynttelikkö kädessään, säkenöiviä tanssiaisia, sulkakynän liikettä paperilla…Upeimpia kohtauksia ovat ne, joissa ränsistyneen kartanon rikkinäisestä katosta sataa puiden lehtiä tai lunta sisälle eteissaliin.

Ainoa poikkeus tähän viehkeyteen ovat ylivedetyt kummitukset, joista on tehty mahdollisimman rujoja ja korneja. Ne tuntuvat olevan kuin b-luokan kauhupläjäyksestä. Erikoistehosteet ovat kuitenkin kaikessa koomisuudessaan sen verran karmivia, että jouduin ainakin itse pitämään silmät välillä kiinni. Siinä mielessä onnistunut kauhuelokuva, koska sitä ei meinaa välillä edes pystyä katsomaan.

Maagisen kauhun mestari, meksikolainen ohjaaja Guillermo del Toro muistetaan ennen kaikkea elokuvasta Pan’s Labyrint (2006). Crimson Peakissa hän on toiminut toisena käsikirjoittajana Matthew Robbinsin kanssa.

Suurin osa yhdysvaltalaisista elokuvista pelaa nykyään varman päälle ja perustuu bestseller-kirjaan, joten oli piristävää nähdä kerrankin elokuva, joka ei perustu jo valmiiksi tunnettuun kirjaan. Tosin elokuvan pohjalta on kirjoitettu romaani, jonka Like julkaisee tässä kuussa suomeksi (tutustu kirjaan tästä).

Crimson Peak kuitenkin ammentaa aineksensa 1700–1800-lukujen englantilaisesta goottilaisesta romaanista. Itse nautin tästä valmiista kehikosta, jossa klassinen kauhutarina kerrotaan tyylipuhtaasti, mutta silti tämän päivän näkökulmasta. Jokin näissä aineksissa vain vetoaa ihmismielen alitajuntaan – ja ne luovat vetävän tarinan. Elokuvaa tosin vaivaa myös kliseisyys ja ennalta-arvattavuus, koska se jäljittelee esikuviaan niin uskollisesti.

Kauhuromantiikaksi kutsuttu laji syntyi vastavoimaksi ajan rationalismille ja sai voimansa 1700- ja 1800-luvulla eläneiden ihmisten pelosta uusia teknillisiä keksintöjä kohtaan. Lisäksi elokuvasta löytyvät kaikki goottilaisen kauhun klassiset elementit: pääosassa on viaton neitsyt, jolla on kaksi kosijaa, eikä neito ole varma aikooko hänen valitsemansa salaperäinen mies ottaa hänet todelliseksi kumppanikseen vai murhata. Tärkeässä roolissa on synkkä kartano, joka elää yhtenä henkilöhahmoista. Goottilaiseen soppaan kuuluu myös ihmismielen pimeä puoli (hulluutta, murhia, väkivaltaa), yliluonnollisia ilmiöitä, teknillisiä vempaimia, kieroutunutta seksuaalisuutta, synkkiä salaisuuksia ja kuolemaa.

Huomasin Crimson Peakin hyödyntävän paljon myös Suomessa aika tuntematonta Siniparta-kansansatua. Tämä ilahdutti minua, sillä graduni liittyi Siniparta-satuun. Siniparta-satua ovat hyödyntäneet lukemattomat muutkin hienot elokuvat (Ex Machina, Piano, Hohto, Lahjakas herra Ripley…), ja yleensä sadun käyttö tuntuu tuovan elokuvaan syvempiä myyttisiä ja psykologisia sävyjä.

Crimson Peakissa selkeä vihje satuun oli se, että Carterin kohtalokas kaunotarsisar Lucille (Jessica Chastain) valvoo talon avainnippua, eivätkä sisarukset halua päästää Edithiä tutkimaan talon kaikkia huoneita. Siniparta-sadussahan Siniparta antaa nuoren vaimonsa vaeltaa kartanossaan, kunhan hän ei mene kiellettyyn huoneeseen. Kuten Siniparrassa, myös Crimson Peakissa käsitellään hengenvaarallista avioliittoa sekä naisen uteliaisuutta ja tiedonjanoa, jotka muut yrittävät kahlita, mutta jotka pelastavat hänen henkensä.

Elokuvassa on muutenkin symboliikkaa, ennen kaikkea kauniit ja toisaalta inhottavat perhoset, joita keräilijät tappavat tai jotka kuolevat syksyn tullen. Tarinassa myös kuljetaan syksystä sydäntalveen, joten se sopii hyvin tähän vuodenaikaan katsottavaksi.

Crimson Peak on Finnkinolla ensi-illassa perjantaina 16.10.2015.