Osallistuin viime viikolla toista kertaa järjestetylle Kansallisteatterin Bloggaajaklubille. Ilta oli mitä parhain: pääsimme opastetulle kierrokselle Kansallisteatterin Isolle lavalle ja takahuoneisiin kuten puvustamoon ja lavastamoon, pötköttelemään selällemme ala-aulaan, tapaamaan Mörön, iltapalalle kolmannen kerroksen lämpiöön (en ollut koskaan aiemmin tiennyt, että sielläkin on lämpiö! Vinkkinä kerrottakoon, että sieltä voi varata pöydän väliajalle ja paikka on rauhallisempi kuin alemmat kerrokset), kuuntelemaan Nummisuutarien lavastajan ja puvustajan näkökulmia sekä Katja Ketun haastattelua uudesta kirjastaan Yöperhonen.

Vielä pisteenä i:n päälle pääsimme lopuksi katsomaan Nummisuutarit Isolla näyttämöllä. Pääsin istumaan hyvälle paikalle permannon keskelle – ja vieläpä Katja Ketun viereen!

”Niin muuttuu maailma, Eskoseni.”

Aleksis Kivi ei saanut elinaikanaan julkista tunnustusta, mutta nykyisin hän patsastelee Kansallisteatterin edessä, ja hänen huvinäytelmänsä Nummisuutarit (1864) esitetään rakennuksessa jo 12. kerran. Itse näin Nummisuutarit ensimmäisen kerran kun se esitettiin viimeksi Kansallisteatterissa vuonna 2002 Antti Einari Halosen ohjauksena. Muistan silloin odottaneeni, että näytelmä olisi vanhentunut ja hieman puuduttava, mutta yllätyinkin siitä kuinka hauska se oli. Aikaa oli kuitenkin kulunut niin paljon edellisestä katsomiskerrasta että muistin juonesta vain pari kohtausta.

Näytelmä kertoo henkisesti lievästi kehitysvammaisesta mutta sinnikkäästä ja itsepäisestä Eskosta. Kohta täysi-ikäinen Esko on päättänyt lähteä kosimaan ihastustaan, talonisäntä Karrin viehättävää tytärtä Kreetaa. Eskon puhemieheksi lähtee häntä ovelampi ystävä Mikko. Eskon viinaanmenevä veli Iivari taas matkaa Hämeenlinnaan hakemaan tulevaan hääjuhlaan juomia. Kulttuurishokki on kuitenkin kova heti kotikylän ulkopuolella.

Perillä Esko ja Mikko saavat järkytyksekseen huomata, että Karrin talossa juhlitaan jo Kreetan häitä, ja aivan eri miehen kanssa. Esko ja Mikko saavat kutsun osallistua hääjuhliin, ja pettynyt Esko suostuu tähän, vaikka saakin myöhemmin juhlissa raivokohtauksen. Mikko ja Esko pakenevat hääjuhlista metsään, jossa Mikko juottaa Eskon elämänsä ensimmäiseen humalaan. Esko kohtaa metsässä kraatari eli räätäli Antreksen, ja äityy humalassa riitaiseksi ja kuristaa Antreasta. Alkuperäisessä näytelmässä Esko luulee tappaneensa Antreaksen ja kauhistuu, vaikka Antreas on vain pyörtynyt. Uudessa versiossa Esko todella tekee tapon, ja komedia muuttuu lopuksi tragediaksi.

Ohjaaja Janne Reinikainen on ohjannut Kansallisteatterille aikaisemmin muun muassa Idiootin (2010) ja Tumman veden päällä (2012). Nyt hän on laittanut Kiven näytelmän uusiksi, ja olisin varmasti saanut uudistuksista vielä enemmän irti jos muistaisin paremmin alkuperäisen version. Vaikka osa vanhemmista katsojista on järkyttynyt perinpohjaisen myllerryksen kokeneesta klassikkotulkinnasta ja lähtenyt pois väliajalla, niin itse uskon, että näillä muutoksilla näytelmä kiinnostaa enemmän myös nuorempaa sukupolvea sekä niitä, jotka ovat nähneet Nummisuutarit lavalla jo kyllästymiseen asti. Nummisuutarit on kenties Suomen esitetyin näytelmä, ja ennen kaikkea se on kesäteattereiden suosikki.

Nummisuutarit ilmestyi alunperin omakustanteena ja se oli ensimmäisiä suomenkielisiä näytelmiä. Kivi keksi näytelmään uusia sanoja, koska suomenkieli ei vielä ollut kunnolla kehittynyt kirjakieleksi. Siksi nykykuulijan on usein vaikea ymmärtää Kiven itse luomaa kieltä, vaikka sen omintakeisuus myös ihastuttaa. Reinikaisen ja dramaturgi Eva Buchwaldin sovitus on päätynyt pitäytymään Kiven ainutlaatuisessa kielessä, mutta vuorosanoja on kuulemma karsittu runsaasti pois niiden vaikeaselkoisuuden takia, ja vuorosanojen puutetta on korvattu fyysisellä teatterilla.

Visuaalisesti esitys onkin huikea. Näytelmän avaa vaikuttava kohtaus, joka kuvaa kyläyhteisön uskonnollista hurmosta. Auringonnousun oranssissa valossa lavan täyttävät tärisevät ja tanssivat mustat siluettihahmot. Niin naisilla kuin miehillä on pitkät mustat takit ja mustat hatut. He alkavat transsissa riistää vaatteita päältään. Uskonnollisessa maalaiskylässä vallitsee ankara ja tuomitseva henki.

Toinen vaikuttava tanssikohtaus on Puolmatkan krouvissa, jossa Iivari ja eno Sakeri tuhlaavat heidän haltuunsa uskotut rahat. Krouvi muuttuu nykyajan discoksi, jossa siluettihahmot tanssivat railakkaasti kankaan takana.

Suomen tämän hetken yksi suosituimmista koomikoista, Aku Hirviniemi, tekee Eskon roolissa ensiesiintymisensä Kansallisteatterissa. Hän onkin roolissa kuin pitelemätön luonnonvoima. Moni varmasti tulkitsee Suomi Leijona -paitaan pukeutuneen Eskon perussuomalaiseksi tai muuten rasistiksi. Kuitenkin puvustaja Tarja Simonen kertoi Bloggaajaklubilla, että valitsi Suomi Leijona -paidan, koska on kyllästynyt siihen, että isänmaallisia vaatteita saisivat pitää nykyään vain rasistit. Hänestä isänmaalliset tunnukset kuuluvat kaikille suomalaisille eikä niihin pitäisi liittyä rasisti- tai juntti-leimaa. Tulkitsin itse tämän pohjalta niin, että Eskon vaatevalinnoilla korostetaan sitä, että Nummisuutarit on ikoninen suomalainen näytelmä ja Esko on niin sanottu tavallinen suomalainen mies.

Kreetan puolisoksi on uudessa versiossa valittu kultivoitunut ja iloluontoinen tanskalainen mies, jota kuitenkin kutsutaan suomalaisittain Jaakoksi. Ulkomaalaisen sulhasen valinnalla käsitellään suomalaisten muukalaispelkoa ja toisaalta ihmisten ikivanhaa liikkuvuutta maasta toiseen rakkauden ja työn perässä. Ulkomaalaiskammoa lisää myös alkuperäisessäkin näytelmässä oleva vaarallinen ulkomaalainen rikollinen, jonka syyksi Iivari aikoo vierittää rahojen katoamisen.

Lavastaja Kati Luka kertoi Bloggaajaklubilla, että hääpaikan lavasteissa on otettu tarkkaa mallia vanhoista seurahuoneista. Itse häät ovat kuitenkin kuin tämän päivän helsinkiläiset hipsterihäät, joissa riemukkaasti juhlitaan, flyygelin kannelta vedetään kokaiinia ja hääpari ällistyttää nykytanssiesityksellään. Hääpaikan takaseinällä näkyvä maalattu metsälavaste on muuten ollut mukana jokaisessa Kansallisteatterin Nummisuutarit-esityksessä!

Reinikaisen versiossa rooleja on miehitetty epäsovinnaisella tavalla. Kreetaa esittää Johannes Holopainen, Eskon kaveria Mikkoa esittää Inga Björn ja Eskon kasvattisiskoa Jaanaa näyttelee Paavo Kääriäinen. Puvustaja kertoi meille Bloggaajaklubilla, ettei hän halunnut tehdä perinteistä drag-puvustusta, jossa naista esittävälle miehelle laitetaan tekopeppu ja -rinnat, peruukki ja runsaasti meikkiä. Miehillä on vain päällään hameet ja Ingalla taas viikset ja henkselihousut. Juonikas Mikko on myös laitettu liikkumaan herkullisen sulavasti kuin kissa ja tanssimaan keinuvasti. Myös avauskohtauksessa tanssivat naiset on puettu kuin miehet.

Itse tulkitsin tämän niin, että katsoja voi itse päättää, näkeekö hän Kreetan ja Jaakon heteroparina vai homoparina. Tämä laittaa myös Eskon seksuaalisuuden kyseenalaiseksi, ja Eskon voikin nähdä homoseksuaalina. Kreetasta puhutaan toki morsiamena ja naisena, mutta häntä esittää kuitenkin viiksekäs mies. Koin, että tämä on kannanotto tasa-arvoisen avioliittolain puolesta sekä käsittelee sukupuoliroolien ja seksuaalisuuden liukuvuutta.

Ehkä tällä halutaan myös sanoa, että meistä kaikista löytyy niin miestä kuin naista, niin heteroa kuin homoa. Tai ehkä uudenlainen roolitus on myös silmänisku transsukupuolisten suuntaan. Reinikaisen versiossa Esko ja Mikko myös päätyvät humalassa suutelemaan kiihkeästi, mikä sekoittaa seksuaalikuvastoa entuudestaan.

Raikkaita ja hauskoja visuaalisia elementtejä ovat myös väärinpäin roikkuva mäntymetsä ja Iivarin krapulapainajainen. Lavastaja kertoo päätyneensä väärinpäin roikkuviin puihin, koska Kiven näytelmässä mainitaan, että humalaisesta Eskosta näyttää kuin metsä pyörisi ympäri. Onkin komea näky kun oikeat puut nousevat lattialta kirskuen pystyyn ja vielä ylösalaisin. Iivarin krapulapainajaisessa taas lava pyörii ympäri ja näemme painajaiskohtauksia kuin kummituslinnassa konsanaan. Kuulemma kohtaus sisältää paljon kaunokirjallisia viittauksia.

Reinikaisen ohjaus on röyhkeä ja moderni. Nummisuutarit aiheutti ilmestyessään skandaalin kun se kuvasi suomalaiset talonpojat virheineen päivineen ja vielä juopottelemassa – ja ehkä Reinikainen on halunnut antaa meidän taas kokea Nummisuutarit yhtä radikaalina kuin aikalaiset sen kokivat 150 vuotta sitten.

Olen viime vuosina laittanut ilahtuneena merkille, kuinka suomalainen instituutio Kansallisteatteri on uudistunut ja antanut ohjaajilleen ja käsikirjoittajilleen vapaat kädet. Olen nähnyt Isolla lavalla myös muut kohua herättäneet näytelmät eli Homo!, Slava! ja Maaseudun tulevaisuus, ja nauttinut niistä kaikista. Kansallisteatteri on ymmärtänyt, että pysyäkseen mielenkiintoisena ja ajan hermoilla, sen täytyy uskaltaa ottaa riskejä ja olla edelläkävijä.

Nummisuutarit Kansallisteatterissa

Kuvat: Juuso Westerlund (ensimmäinen kuva), Stefan Bremer (muut kuvat)

Ensi-ilta oli 23.9.2015. Esityksiä on 12.12.2015 asti.

Liput: 39—42 € / 36—38 € / 20—22 €

Kesto: 2 tuntia 35 min, yksi väliaika.

ROOLEISSA Inga Björn, Aku Hirviniemi, Johannes Holopainen, Leo Honkonen, Olli Ikonen, Paavo Kääriäinen (Näty), Juhani Laitala, Karin Pacius, Seppo Pääkkönen, Tuomas Rinta-Panttila, Markus Riuttu ja Maruska Verona
OHJAUS Janne Reinikainen
SOVITUS Eva Buchwald ja Janne Reinikainen
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simonen
MUSIIKKI Timo Hietala
VALOSUUNNITTELU Max Wikström
ÄÄNET Jani Peltola ja Esko Mattila
KOREOGRAFIA Milla Koistinen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi