Kävin viime viikon sateisena torstaina lähiteatterini Takomon uudessa ensi-illassa. Näytelmällä on raadollisen hupaisa nimi: Äidin pikku perkele. Mieleeni tuli heti ranskalaisen Claire Castillonin novellikokoelma Äidin pikku pyöveli (2007). Molemmat teokset käsittelevät mustalla huumorilla äitien ja tyttärien vaikeita välejä – ja lyhyessä muodossa. Takomon uusi näytelmä kestää nimittäin vain vähän yli tunnin.

Aluksi minun on vaikea päästä mukaan salaperäisesti alkavaan näytelmään. Lavastus on hyvin minimalistista. Äiti ja tytär ovat eksyksissä jossakin rakennuksessa, jossa tapahtuu räjähdys ja he jäävät jumiin vessaan. Tarinassa palataan vähän väliä tähän mysteerivessaan ja välillä taas käydään läpi äidin ja tyttären arkisia kohtaamisia kotona. Muihin kohtauksiin pääsinkin helpommin sisälle.

Tulkitsin lopulta niin – mukanani katsomossa olleen poikaystäväni avustuksella – että äidin ja tyttären jumahtaminen vessaan symboloi heidän lukkiutunutta suhdettaan. Suljetussa tilassa heidän on pakko kohdata toisensa todella ja antaa anteeksi toisilleen. Tytär yrittää monta kertaa myös ampua äitinsä, mutta äiti ei koskaan kuole. Rajut ampumakohtaukset kuvaavat varmaan sitä, että perhesuhteet ovat niin läheiset, ettei niistä pääse eroon, vaikka toinen ärsyttäisi. On vain pakko oppia tulemaan toimeen toisen kanssa.

Tytär on välillä teini ja välillä omillaan asuva nuori aikuinen. Roolihahmojen välit ovat niin pingottuneet ja sukupolvien välinen kuilu syvä, että mietin, onko minkäänlainen todellinen ymmärrys ja rauhaisa yhteiselo mahdollista. Vaikka loppujen lopuksi riitojen aiheet ovat kovin vähäpätöisiä.

Äiti rakastaa tytärtään ja tarkoittaa vain hyvää, mutta komentelee ja holhoaa aikuista ihmistä niin että tältä menee hermot. Kun äiti sanoo, että ulos lähtevän tyttären hame on liian lyhyt, tytär kilahtaa saman tien. Teini-ikäisestä tyttärestä taas ei tunnu luontevalta mennä yhdessä äidin kanssa alasti saunaan, ja äiti ottaa tästä itseensä.

Yhdessä kohtauksessa tosin annetaan selitys tyttären kaunalle äitiään kohtaan: tytär on lapsena joutunut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, eikä äiti osannut suojella tytärtään tältä mieheltä. Äiti ja tytär puhuvat tästä toisilleen kuiskaten, koska aihe on heidän välillään niin vaiettu. Tosin itseltäni nopea kohtaus meni hieman ohitse, mutta Paavo mainitsi siitä minulle jälkeenpäin.

Monet kohtaukset ovat hyvin samaistuttavia, varmaan suurimmasta osasta maailman tyttäristä ja äideistä. Vaikka riitakumppanit ovat raivoissaan, yleisöllä on hauskaa. Vihaisina ihmisten estot usein katoavat ja suusta tulee ulos ulkopuolisten korviin herkullisia lausahduksia. Yleisö sai hekotella.

Ohjaaja Liisa Mustonen kiittää käsiohjelmassa kahta tytärtään inspiraation lähteinään, joten veikkaan, että näytelmässä on paljon omakohtaisia kokemuksia. Mustonen osaa selvästi nauraa itselleen. Äidin ja tyttären rooleissa ovat mainiot ja heittäytyvät Tarja Heinula ja Elina Hietala. Hietalan esittämät raivokohtaukset ovat todella vakuuttavia.

Äidin pikku perkele, Teatteri Takomo

Kuvat: Kari Hakli

Ensi-ilta oli 12.11.2015. Esityksiä on 17.12.2015 asti.

Kesto noin 70min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus ja ohjaus Liisa Mustonen
Lavastus ja pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari
Valosuunnittelu Luca Sirviö
Äänisuunnittelu Maura Korhonen
Rooleissa Tarja Heinula ja Elina Hietala