Olen odottanut Mika Kaurismäen ohjaamaa elokuvaa Tyttökuningas siitä lähtien kun viime talvena kuulin, että sitä kuvataan. Tänä aamuna näin leffan vihdoinkin pressinäytöksessä Kinopalatsissa. Miksi olin odottanut Tyttökuningasta? Koska Suomessa tehdään todella harvoin historiallisia pukuelokuvia ja suurnaiselokuvia ja koska aiheena on Ruotsin kuningatar Kristiina, joka on monellakin tapaa kiehtova hahmo.

Ruotsin kuningatar Kristiina (1626-1689) syntyi ainoana lapsena odotetuksi kruununperilliseksi ja nousi valtaan vain 18-vuotiaana. Koska kuningas oli toivonut poikaa, kasvatettiin Kristiina kuin poika. Aikuisenakin hän pukeutui usein housuihin ja mustiin vaatteisiin. Hän rikkoi muutenkin aikakautensa naiskäsitystä kuten miekkaili ja metsästi karhuja.

Kristiina oli kapinallinen oman tiensä kulkija, jolla oli laaja klassinen sivistys ja joka rakasti taiteita, tieteitä – ja naisia. Luonteeltaan Kristiina oli utelias, intohimoinen, herkkä, voimakastahtoinen ja eksentrinen. Myöhemmin hän on ollut monien feministien ja queer-naisten idoli. Nykyaikana on myös spekuloitu, oliko Kristiina sittenkin trans-mies.

Hovi halusi kuningattaren valitsevan itselleen aviomiehen ja synnyttävän kruununperillisen, mutta Kristiina halusi keskittyä korkeampiin asioihin: tarjota alamaisilleen koulutusta, vaalia tieteitä ja lopettaa kolmekymmenvuotisen sodan protestanttien ja katolisten välillä. Kristiinan hallitessa Ruotsin hovi kohosi lyhyeksi aikaa Euroopan suurimmaksi kulttuurikeskukseksi. Luonnollisestikin hän joutui useisiin konflikteihin hovin konservatiivisten miesten kanssa. Kristiina ihaili aikalaistaan, ranskalaista filosofia ja kirjailijaa René Descartesia, jonka kanssa hän kävi kirjeenvaihtoa, ja kutsui vanhan filosofin myös vieraakseen Tukholmaan.

Hovin säännöt eivät kuitenkaan sopineet Kristiinalle, joten hän luopui kruunusta 28-vuotiaana. Useita vieraita kieliä puhuva Kristiina muutti asumaan Tukholmaa vapaamielisempään Roomaan, jossa hän vuosikymmeniä liikkui ylimystön ja taiteen- ja tieteentekijöiden parissa. Tämäkin oli aikanaan uskomaton veto, erityisesti kun Kristiina samalla kääntyi protestantista katolilaiseksi. Tyttökuningas on kuitenkin rajattu kertomaan Kristiinaa nuoruudesta. Elokuvassa oli tosin vaikea hahmottaa ajankulun, ja yllätyinkin siinä vaiheessa kun tajusin Kristiinan olleen kuningattarena jo 10 vuotta kun luulin aikaa kuluneen vain yhden tapahtumarikkaan talven.

Elokuva on kuvattu viime talvena Turun seudulla, ja suuri osa kuvauksista oli Turun linnassa, joka sai esittää Tukholman kuninkaanlinnaa. Kävin kesällä Paavon kanssa päiväretkellä Turussa, ja samalla vierailimme 1200-luvulla perustetussa Turun linnassa, jossa oli Tyttökuningas-näyttely. Olen käynyt Turun linnassa kerran aikaisemminkin ja ihastunut sen arkkitehtuuriin ja valkoiseen kauneuteen.

Viime talvi oli Turussa vähälumisin 40 vuoteen, joten maassa ei ollut lunta, mitä kaivattiin kipeästi kuvauksissa. Tätä on vaikea uskoa kun katsoo elokuvan lumisia maisemia. Lunta oli kuulemma haettu jäähallilta ja pujottelumäistä, maahan oli levitetty valkoisia lakanoita ja lunta oli lisätty tietokoneilla jälkityövaiheessa.

Elokuva sai maailmanensi-iltansa syyskuussa World Film Festival -elokuvafestivaaleilla Montrealissa ja voitti palkinnon yleisön suosikkina. Ruotsalainen pääosanesittäjä Malin Buska (s. 1984) taas voitti parhaan naispääosan palkinnon. Buska onkin roolissaan todella hyvä esittäessään Kristiinan lähes villieläimenä. Buska on suomalaisyleisölle ennestään aika tuntematon nimi, mutta valinta ei silti voisi olla parempi. Ennen kuvausten alkua Buska vietti Turussa useita kuukausia yksin ja valmistautui niin rooliin. Lotus Tinat taas esittää Kristiinaa 7-9-vuotiaana.

Kristiinan nuoruudenihastus oli kuvankaunis ja lempeä hovineito, kreivitär Ebba Sparre, jota esittää herkkäkasvoinen kanadalainen näyttelijä Sarah Gadon (s. 1987). Laura Birn esittää toista hovineitoa, joka on hämillään ja peloissaan kuningattaren ja Ebban rakkaussuhteesta, mutta pysyy silti heidän rinnallaan, osittain siksi ettei halua vaarantaa asemaansa hovineitona. On tietysti harmi, että suomalaisnäyttelijät ovat päässeet vain sivurooleihin, mutta elokuva ei varmaan sitten muuten olisi saanut yhtä helposti kansainvälistä teatterilevitystä.

Hienoa taas se, että elokuvassa Kristiinan seksuaalisuutta ei ole ohitettu tai muutettu heteroseksuaaliseksi, niin kuin joskus vähemmistöhahmojen kohdalla käy, tosin nykyisin onneksi yhä harvemmin. Kristiina ja Ebba elivät aikakautena, jolloin ei vielä ollut nykyaikaista lesboidentiteettiä ja ihmisten mieliä hallitsi seksuaalikielteinen kristinusko. Samaa sukupuolta olevilla on aina ollut suhteita keskenään, mutta ne tapahtuivat salassa. Historiankirjat tietävät, että useammallakin kuninkaallisella on ollut sutinaa samaa sukupuolta olevien hovinaistensa tai -miestensä tai aatelisten kanssa. Suurin osa ei-heteroseksuaalisista meni silti naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, koska sitä odotettiin ja vaadittiin.

Elokuvassa epäilytti etukäteen vain se, että jälleen keski-ikäinen heteromies tekee elokuvan queer-naisista, eivät queer-naiset itse. Käsikirjoittaja on kanadanranskalainen Michel Marc Bouchard. Onneksi queer-hahmoja ei silti ole yliseksualisoitu, jätetty sivuosiin tai tehty miellyttämään vain heterokatsojia. Tosin heterotekijät tekevät usein queer-hahmoista traagisia ja saman sukupuolisesta rakkaudesta mahdotonta kestää, niin nytkin, vaikka olivathan suhteen tielle tulevat esteet tässä tapauksessa myös historiallista faktaa.

Elokuvan esittämässä Kristiinassa ihailtavaa ja hämmästyttävää on hänen avoimuutensa ja ylpeytensä omista tunteistaan. Ebba vaikuttaa aluksi lammasmaisesti ajautuvan tilanteisiin, mutta osoittaa yllättäen jopa aloitteellisuutta silloin kun Kristiinaa ei tiedä miten toimia.

Elokuvassa nähdään myös komeita nuoria miehiä: kanadalainen François Arnaud esittää Kristiinan suosikkimiestä eli tämän sivistynyttä serkkua, kanadalainen Lucas Bryant esittää kreivi Johan Oxenstierna, joka yrittää sitkeästi päästä kuninkaaksi, ja saksalainen Jannis Niewöhner on Ebban sulhanen. Tosin kanadalaiset miehet olivat pitkini ruskeine hiusineen ja partoineen niin samannäköiset, että tajusin vasta elokuvan loppupuolella heidän olevan kaksi eri hahmoa, heh. Mietinkin elokuvan aikana, että aika ristiriitainen mieshahmo, välillä vihollinen ja välillä paras kaveri, ennen kuin oivalsin että olen katsonut kahta eri hahmoa… Samuli Edelman esittää parissa lyhyessä ja vuorosanattomassa kohtauksessa Kristiinan rakasta isää, joka kuoli sodassa jo kun Kristiina oli viisivuotias. Mikko Leppilampi on yksi hovin kreiveistä.

Elokuva on visuaalisesti hyvin nautittava. Pidän yleensäkin historiallisista pukudraamoista, ja Tyttökuninkaassa on upeiden pukujen ja kauniiden miljöiden lisäksi myös syvempää sisältöä. Suomessa ei ole historiallisen elokuvan tekemisen perinteitä, joten pukuja ja lavasteita ei voi vain noutaa vuokraamoista. Työryhmä joutuikin tekemään kokonaan alusta asti keskeisten roolihahmojen puvustuksen. Elokuva on jouduttu kuvaamaan vain 37 päivässä, mikä ei tosin ole vähentänyt sen laadukkuutta.

Mika Kaurismäki (s. 1955) on tunnettu elokuva- ja dokumenttiohjaaja, jonka aikaisempia töitä ovat muun muassa Elämältä kaiken sain (ilmestyi myös tänä vuonna!), Haarautuvan rakkauden talo, Tie Pohjoiseen ja Kolme viisasta miestä. Hän on halunnut lähestyä Kristiinaa enemmän psykologisesta kuin historiallisesta näkökulmasta, ja on tehnyt Kristiinasta modernin naisen. Elokuva tuokin hyvin esiin Kristiinan persoonallisuutta ja kiinnostuksen kohteita.

”Kristiina oli edellä aikaansa, hän oli vallankumouksellinen vapaa-ajattelija, feminismin esitaistelija, visionäärinen poliitikko ja suuri taiteiden ja tieteiden suosija. Samalla hän oli levoton, eksintrinen ja lähes itsetuhoinen nuori nainen.” Mika Kaurismäki

Kristiinan luonteen kompleksisuutta selittävät elokuvassa hänen kylmäkiskoinen äitinsä, isän menettäminen lapsena ja ristiriita hänen oman vapaamielisyytensä ja aikakauden ahdasmielisyyden välillä. Tietysti hänen elämäänsä synnyttää konfliktia sekin, että hänet on kasvatettu poikana, mutta kuningattarena hänen oletetaan käyttäytyvän kuin perinteinen aikakauden nainen.

Työryhmä on tosiaan ollut kansainvälinen, ja elokuvan kieli on englanti. Ruotsin hovissa puhuttiin 1600-luvulla enimmäkseen ranskaa, eikä ruotsia. Mika Kaurismäki valitsi elokuvan kieleksi englannin, ”joka on tämän päivän maailman hovikieli”. Kansainvälinen elokuva saakin teatterilevityksen myös muun muassa Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

* * *

Muistakaahan tällä viikolla myös Yle Teeman elokuvafestivaalit, jotka jatkuvat televisiossa sunnuntaihin asti, sekä sunnuntaina Bio Rexin jäähyväisnäytökset: klo 15.00 Alfred Hitchcock: Vertigo – Punainen kyynel (1958) ja klo 18.00 Douglas Trumbull: Brainstorm – Aivomyrsky (1983). Valitettavasti Bio Rex väistyy Amos Andersonin taidemuseon laajennustöiden tieltä, vaikka odotan toki uusia museotilojakin.

Tyttökuningas (The Girl King)

Ensi-ilta: 11.12.2015

Pituus: 1 h 46 min

Ikäraja:  K12