Halusin kokea klassisen ja värikylläisen baletin, joten suuntasin tämän viikon keskiviikkoiltana Kansallisoopperaan katsomaan Bajadeerin. Koska harrastan itämaista tribal-tanssia, niin esityksessä yhdistyivät visuaalisesti kaksi lempitanssilajiani.

Olen nähnyt Bajadeerin aikaisemmin Kansallisoopperassa vuonna 2009, mutta muistikuvani esityksestä olivat aika hämärät. Bajadeeri on esitetty usein Kansallisoopperan lavalla, ja nyt baletti on ohjelmistossa seitsemän näytöksen ajan. Lippuja on vielä saataville tämän illan esitykseen ja ensi viikolla oleviin viimeisiin esityksiin tiistaina ja torstaina.

Tällä kertaa ostin lipun enkä pyytänyt pressilippua, ja kolmannen parven paikat maksoivat vain 12,50 euroa. Istuimme ystäväni Eijan kanssa peräkkäin omilla yksittäisillä paikoillamme parven sivussa – ja että sieltä näki lavalle hyvin! Paljon paremmin kuin parven keskeltä, jossa eturivissä kaide usein peittää osan näkyvyydestä.

Jos korkeuksissa istuminen ei huimaa, niin voin todeta, että noissa sivuosan erillisissä penkeissä on lippujen paras hinta-laatusuhde. Kukaan ei istu edessäsi ja peitä siten näkymää ja koko lavan näkee hyvin. Ainoastaan kulissien ylimmät koristeet jäivät näkökenttämme ulottumattomiin. Tietystikin permantopaikoilta näkee parhaiten tanssijoiden ilmeet sekä pukujen ja lavasteiden yksityiskohdat, mutta harvalla on varaa maksaa permantolipuista 60-100 euroa, ainakin jos tykkää käydä katsomassa esityksiä usein.

Bajadeeria suositellaan usein baletin ensikertalaisille, varmaankin sen klassisen muotokielen ja lähestyttävyyden takia. Ensimmäisen näytöksen lopettava kihlajaisjuhla on juuri sellainen, millainen mielikuva ihmisillä on yleensä baletista: vaaleanpunaisia, paljettisia ja tyllistä tehtyjä balettitutuja, romantiikkaa, näyttäviä joukkokohtauksia, pastellivärejä ja iloista musiikkia. Kyllä siinä silmä lepää kokeneellakin baletinystävällä.

Bajadeerin juoni on onneksi selitetty Kansallisoopperan verkkosivuilla, mistä se kannattaa lukea ennen esitystä. Baleteista harvoin ymmärtää tapahtumia ilman että on etukäteen perehtynyt juonenkäänteisiin. Bajadeerin juoni on dramaattinen, yliluonnollinen ja vähän höpsö, niin kuin baleteissa tuppaa olemaan. Harvoin kukaan menee katsomaan balettia arkirealistisen tarinan takia, vaan enemmän esityksissä vetoaa fantasia, taiturimainen tanssi, upeat puvut ja koskettava klassinen musiikki.

Bajadeeri tarkoittaa temppelitanssijatarta. Tapahtumat sijoittuvat tarunhohtoiseen Intiaan, joka kuvaa enemmänkin 1800-luvun länsimaalaisten ihmisten romanttisia haaveita orientista kuin todellista Intiaa. Hassua kyllä, lähes koko tarina tapahtuu jo ensimmäisessä näytöksessä.

Bajadeeri Nikiya rakastuu sotasankari Soloriin, ja tunne on molemminpuolinen. Kuitenkin hallitsija määrää Solorin järjestettyyn avioliittoon tyttärensä Gamzattin kanssa. Solor ei pysty vastustamaan hallitsijan toivetta ja Gamzattin kauneutta. Ymmärtääkseni Gamzatti on myös ihastunut Soloriin. Papiston ylibramiini taas on yksipuolisesti ihastunut Nikiyaan, joten hän paljastaa hallitsijalle Nikiyan ja Solorin suhteen.

Hallitsija ja tämän tytär Gamzatti päättävät surmata Nikiyan. Nikiyan esiintyessä Solorin ja Gamzattin kihlajaisissa (kuinka katkeraa!) hänelle annetaan kukkakori, jonka sisällä oleva myrkkykäärme puree häntä. Ylibramiini antaa Nikiyalle pullon, jossa on vastalääkettä, mutta kun Nikiya näkee Solorin ja Gamzatin poistuvan juhlapaikalta käsi kädessä, hän torjuu vastalääkkeen ja kuolee.

Ainakin omasta mielestäni Solor vaikuttaa aika epäluotettavalta rakastetulta. Kuitenkin toisessa kohtauksessa Solor on masentunut Nikiyan kuolemasta. Hän polttaa oopiumia ja näkee hallusinaatioita Varjojen valtakunnasta. Balettiryhmä moninkertaistaa valkoasuisen Nikiyan hahmon ja lopuksi Solor tanssii yhdessä Nikiyan kanssa. Hallusinaatioiden haihduttua Solor torjuu kihlattunsa Gamzattin.

Kolmannessa näytöksessä kuitenkin vietetään temppelissä Solorin ja Gamzattin häitä. Jumalat ovat kuitenkin suuttuneet temppelitanssijattaren murhasta, joten he tuhoavat temppelin. Kaikki temppelissä sisällä olleet kuolevat. Kuoleman jälkeen Solor ja Nikiya ovat jälleen yhdessä, sillä heidän rakkautensa on ikuista.

Bajadeerin koreografian on luonut ”klassisen baletin isä”, venäläinen balettitanssija, koreografi ja baletinopettaja Marius Petipa (1818-1910). Hänen käsialaansa ovat myös sellaiset kuuluisat baletit kuin Pähkinänsärkijä, Prinsessa Ruusunen ja Don Quijote. Bajadeerin esitti ensimmäisen kerran Mariinski-teatterin baletti Pietarissa vuonna 1877.

Kansallisoopperassa nähtävän version on muokannut nykyaikaisemmaksi venäläinen balettitanssija ja koreografi Natalia Makarova (s. 1940). Musiikin on säveltänyt itävaltalainen balettimusiikin säveltäjä Ludvig Minkus (1826-1917). Kauniissa musiikissa on paljon itämaisia sävyjä rumpuineen ja kilistimineen.

Sinänsä humoristista, että itämaisen tanssijan läpikuultaviin asuihin pukeutuneet tanssijat eivät tanssi itämaista tanssia vaan klassista balettia. Baletti ei myöskään kuulu intialaiseen kulttuuriin. Intialaisten villi-ihmisten kuvaaminen on myös aika kyseenalaista ja se, että intialaisia esittävät valkoihoiset tanssijat. Kuitenkaan nämä höpsöydet ja vanhentuneet tavat eivät estäneet itseäni nauttimasta baletista. Onhan kyseessä fantasia, joka ei pyrikään kuvaamaan todellista 1800-luvun Intiaa.

Moni haluaa nähdä Bajadeerin nimenomaan toisen näytöksen, Varjojen valtakunnan, takia. Näytös on todella suosittu, ja se esitetään usein itsenäisenä teoksena. Varjojen valtakunta alkaa hypnoottisen kauniilla kohtauksella, jossa Solar näkee Nikiyan monistuneena. Valkoisiin harsotutuihin pukeutuneet balettitanssijattaret täyttävät yksitellen lavan ja tanssivat samaa liikettä yhtä aikaa. Tuonela ei ole mustanpuhuva ja synkkä paikka, vaan enemmänkin herkän kaunis ja kaihoisa.

Ensimmäisen näytöksen kihlajaiskohtauksessa taas nähdään taiturimaisia sooloja kuten Solorin esittäjä hyppimässä ympäri lavaa. Keskiviikkona roolissa oli ukrainalainen vieraileva tanssija Denys Nedak, jonka muhkeita reisilihaksia voi vain hämmästellä. Yleisö taputti hänelle raivokkaasti, samoin Nikiyan roolissa olleelle tähtitanssija Salla Eerolalle ja Gamzatin roolissa olleelle bulgarialaiselle solistitanssijalle Desislava Stoevalle, joka pyöri huikaisevan määrän piruetteja. Kolmannen näytöksen aloittava Pronssijumalan itämaishenkinen soolo temppelissä oli myös vaikuttava ja keräsi yleisöltä paljon suosionosoituksia.

Pier Luigin ja Samaritanin tekemä lavastus oli juuri niin sadunhohtoinen kuin pitääkin olla. Anna Kontekin suunnittelemat puvut olivat unelman ihania. John B. Readin valaistus loi hyvin erilaisia tunnelmia lavalle ja rytmitti esitystä erinomaisesti.

Loppukevennykseksi kerrottakoon, että minulla ja Eijalla oli idiots go to see ballet -hetki Kansallisoopperalla. Olimme esityksen jälkeen poistumassa yleisöstä, ja ihmettelin ääneen, mikseivät tanssijat tulleet loppukumarruksiin. Lämpiössä huomasin, että muut ihmiset jäivät rupattelemaan eivätkä rynnineet narikkaan. Kysyin sitten henkilökunnan jäseneltä, jatkuuko esitys vielä, ja hän totesi, että jatkuu! En ole näköjään vähään aikaan ollut baletissa, jossa on kaksi väliaikaa… Lisäksi toinen kohtaus päättyi sillä tavalla, että tarinan olisi voinut luulla jo loppuneen.

Onneksi emme häipyneet, koska kolmas näytös oli upea. Esityksen jälkeen tuskailimme jälleen sitä, missä Helsingissä oikein voi syödä vielä iltakymmenen jälkeen, mutta onneksi Manala Töölössä tarjosi ruokaa nälkäisille.

Bajadeeri tanssija Sari Ikosen silmin:

Bajadeeri Kansallisoopperassa 16.1.–4.2.2016.

Kuvat: Sakari Viika, Kansallisooppera (kuvat ovat jo vuoden 2009 näytöksestä)

Kokonaiskesto 2 t 50 min, 2 väliaikaa (väliajan kesto noin 25 min.)

Koreografia (Petipan mukaan): Natalia Makarova
Musiikki: Ludvig Minkus
Musiikinjohto: Philip Ellis