Harvinainen tilanne: Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä nähdään illan aikana vain kaksi näyttelijää. Ja koko ensimmäinen näytös muodostuu Jarkko Lahden monologista! Ja millainen monologi on se on: hauska, vimmainen, fyysinen. Lahteen ilmiömäistä muistia voi vain ihailla.

Tyylilajiksi valittu komedia tekee synkästä aiheesta kevyen lähestyä. Lahti esittää kolmekymppistä Vikiä, joka on epämiellyttävä tyyppi: negatiivinen, aggressiivinen ja tietämätön juntti, joka suhtautuu ennakkoluuloisesti nykytaiteeseen, ulkomaalaisiin, naisiin ja seksuaalivähemmistöihin. Hän on yksin ja eksyksissä ja näkee vihollisia kaikkialla. Hänen elintapansa ovat huonot, hän on saanut juopottelun takia potkut töistä ja istunut tuhotöistä vankilassa, mutta silti hän vain arvostelee muita.

Samaan aikaan Viki on hellyttävä reppana. Muuten voisikin ajatella, että nauraako kulttuuriväki nyt vain keskenään ylimielisesti lavalle nostetulle juntille. Ohjaaja-käsikirjoittaja Juha Hurme on tehnyt Vikistä myös sananiekan ja maanläheisen kadunmiehen. Koreografi Hanna Brotherus – ”ihmiskehon filosofi” – on luonut monologiin liikettä, niin ettei näyttelijä vain seistä jökötä lavalla.

Lavastus on minimalistinen, ja toisaalta hassun vinksahtanut. Miksi keskellä lavaa on jättimäinen tuoli? Viki on tuolin vieressä kuin peukaloinen. Ehkä se kuvaa Vikin henkistä pienuutta, kotiarjen suuruutta hänen tapahtumaköyhässä elämässään tai symboloi hänen yksiötään. Tuolille kiipeily tuo tietysti esiintymiseen liikettä eri tasoissa.

Ensimmäinen näytös on verbaalista tykitystä. Vikin alatyylinen puhetapa on uskottava, mutta välillä raskasta kuultavaa kaikessa karkeudessaan. Toisessa näytöksessä Viki saa lavalle seuraa: mallin töitäkin tekevän kauniin Alina Tomnikovin. Hän esittää samannimistä venäläistä keijukaista, joka pirskahtelee iloa, eloisuutta, myötätuntoa ja avaramielisyyttä. Viki saa Alinasta ystävän ja oppaan.

Olisin tosin kaivannut suomennosta Alinan joillekin venäjänkielisille repliikeille, vaikka loihan venäjän kieli kansainvälistä tunnelmaa sitä ymmärtämättäkin.

Toisessa näytöksessä nauru muuttuu myötätunnon kyyneliksi kun Viki joutuu katsomaan itseään peilistä. Ensimmäistä kertaa hän rehellisesti avautuu raivoamisensa syistä. Alinan avulla Viki tajuaa, että on itsekeskeisyydellään ja hölmöilyillään itse aiheuttanut avioeronsa ja muut ongelmansa.

Lopulta jäljelle jää silti yksi asia: elämänilo. Jo se onni että saa elää, on naurun ja laulun paikka. Ja niin kauan kun ihminen on elossa, hänellä on toivoa.

***

”Näytelmässä Töppöhörö esitellään yksi lajimme tyypillinen edustaja, Viki, 30 miljoonan vuoden kehityksen tulos.” Juha Hurme näytelmälehtisessä

Luulin, että ohjaajat ovat aina ennen ensi-iltaa ihan hermona. Erehdyin ainakin Juha Hurmeen kohdalla, sillä hän oli itse tyyneys kaksi tuntia ennen ensi-illan alkua.

Osallistuin viime torstaina Kansallisteatterin Bloggariklubille, ja Lavaklubilla syödessämme viereeni istui itse Juha Hurme, mikä sai minut häkeltymään. Häntä haastatteli Bloggariklubin vetäjä. Paikalla oli niin kirja- kuin teatteribloggaajia (ja meitä sekasikijöitä), koska Tampereella asuva Hurme on myös kirjailija (Volvo Amazon, Puupää, Hullu, Nyljetyt ajatukset).

Töppöhörö vaikuttaa todella ajankohtaiselta viime aikojen pakolais- ja rasismiuutisten Suomessa. Hurme sai kuitenkin idean näytelmään jo viisi vuotta sitten.

”Aihe on tärkeä ja vaati tärkeän näyttämön.”

Itse asiassa Vikin esikuvana on ollut ammattilaisnyrkkeilijä ja perussuomalaisten kansanedustaja Tony Halme (1963-2010)! Hurmeen mukaan Halme on Suomessa puhtaimmin esittänyt valkoisen miehen manifestin kirjoissaan. Näytelmän työnimenä oli jopa Halmeen kirjan nimi Jumala armahtaa, minä en (1998).

Näytelmän hassu ja salaperäinen lopullinen nimi Töppöhörö syntyi siitä kun Hurmeen tytär kertoi matkanneensa Onnibussilla.  Kuski oli kuuluttanut, että matkustajien pitää laittaa turvavyöt kiinni, sillä vaikka hän itse ajaa hyvin, niin liikenteessä on paljon ”töppöhöröjä”. Hurme lisäsi, että Suomessa eduskunnassakin on töppöhöröjä.

”Idea oli antaa suunvuoro tympeälle suomalaiselle miehelle, jollaista ei yleensä nähdä teatterin lavalla. Tarvitsin viisi vuotta kultivoidakseni idean niin, että se kertoo muustakin, kuten Suomesta ja hallituksesta.”

Feministiksi tunnustautuvan Hurmeen työryhmät ovat kuulemma tunnettuja hyvästä ilmapiiristään. Hän kertoi panostavansa täysillä myönteiseen ja levolliseen tunnelmaan, jotta työryhmän koko luovuus saadaan käyttöön. Hän ei käskytä näyttelijöitä vaan perustelee kaikki työvaiheet. Hurmeen mukaan näytelmän kuuluu parantua joka esityksen jälkeen.

 

Tämän illan näytäntö on peruttu sairastapauksen vuoksi, mutta seuraava esitys on lauantaina.

Töppöhörö, Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Kuvat: Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Kantaesitys oli 28.1.2016.

Esityksiä on 25.4.2016 asti.

ROOLEISSA Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov
OHJAUS Juha Hurme ja Hanna Brotherus
LAVASTUS Matti Rasi ja Juha Hurme
VALOSUUNNITTELU Matti Tiilama
ÄÄNISUUNNITTELU Raine Ahonen