Svenska Teaternin uutuus yhdistelee useita eri medioita ja luo jännittävän lavaspektaakkelin. Pipsa Longan palkittu käsikirjoitus Lauluja harmaan meren laidalta kertoo luonnonkatastrofin alle jäävästä rannikkokylästä.

 

Käyn aina välillä työskentelemässä läppärin kanssa Svenska Teaternin Cafe Artistissa, jossa on edullinen keittolounas, leveät pöydät ja valoisuutta sekä sijainti on erinomaisen keskeinen. Olin pikkuhiljaa alkanut miettiä, että pitäisi joskus käydä ihan Svenska Teaternissa katsomassa jotain. Olen viimeksi käynyt siellä yläasteen ruotsinryhmän kanssa katsomassa Hype-musikaalin vuonna 1994 – eli aikaa on ehtinyt vierähtää! Olin silloin vasta aloittanut ruotsin kielen opinnot, joten musikaalin dialogi meni  minulta iloisesti ohitse.

Nykyisinkin ruotsin kielen taitoni kanssa on vähän niin ja näin. Uskaltauduin silti tämän viikon maanantaina Svenska Teaterniin kun kuulin, että esitykseen voi vuokrata maksutta tekstityslaitteen. Sain narikassa käteeni kännykän näköisen vempeleen, joka hyödynsi salissa olevaa verkkoyhteyttä.

Toteutus ei ollut kaikista kätevin, koska jouduin silmäilemään vuorotellen kädessäni olevaa laitetta ja tapahtumia lavalla. Suomen Kansallisoopperassa oopperoiden tekstitys on järjestetty kätevämmin kun teksti juoksee ruudussa lavan yläpuolella. Svenska Teaternin tekstityslaite myös kadotti välillä nettiyhteyden ja jumitti ärsyttävästi, mutta suurimman osan ajasta se toimi. Parempi silti tekstityslaite kun ei tekstitystä ollenkaan, sillä hyvä näytelmä olisi muuten jäänyt minulta näkemättä.

Oli elämys käydä vanhanaikaisessa ja loisteliaassa teatterissa, jossa on valtavia kattokruunuja, punaiset samettituolit, enkelimaalauksia katossa ja kultaisia kohokoristeita. Permannon katsomo on yllättävän pikkuinen, mutta parveja on jopa kolmessa kerroksessa kuten Suomen Kansallisoopperassa. Istuin todella hyvällä paikalla permannon viimeisellä rivillä, jossa on eniten jalkatilaa. Tässä näytelmässä on katonrajassa videoita, jotka näkee parhaiten istumalla katsomon takaosassa.

Tapahtumapaikkana on syrjäinen kylä Itämeren rannalla. Ilmastonmuutoksen seurauksena vedenpinta on alkanut nousta ja vesi tulvii jo taloihin sisälle. Tarkastaja julistaa alueen asuinkelvottomaksi. Tarinassa seurataan useita kyläläisiä, jotka kaikki ovat omalaatuisia, omissa oloissaan viihtyviä ja vähän ressukoita. Heitä kuvataan silti suurella lämmöllä. Hahmot ovat kriisin edessä kun heidän täytyy jättää kotinsa. Väliajan jälkeen saamme seurata sitä kuinka heidät on evakoitu läheisen kaupungin Onni-kauppakeskuksessa olevaan seniorikeskukseen.

Lauluja harmaan meren laidalta liikuttaa ja huvittaa. Teosta on pidetty mahdottomana näytelmänä, koska dialogia on vain vähän ja tempo on verkkainen. Yleisö pysyy silti tapahtumista helposti perillä, koska kaiken selittää kertojaääni. Ratkaisu on kaunokirjallinen ja kertoja selittää välillä itsestäänselvyyksiäkin. Tarinan sielu on kuitenkin välillä arkipäiväisessä, välillä runollisessa ja metaforisessa kertojaäänessä.

Näytelmässä on myös fantastisia tasoja, sillä Jumala ilmestyy joillekin kyläläisistä. Eksyksissä olevan Jumalan hahmo tuo näytelmään huumoria. Jumalan hahmo korostaa sitä, että vaikka tapahtumat ovat arkisia, näytelmä käsittelee syvempiä teemoja.

Näitä suuria teemoja ovat ilmastonmuutos, syrjäytyminen, väestön ikääntyminen, dementoituminen, vanhusten seksuaalisuus (kerrankin nähdään seksuaalisesti aktiivinen vanha pari!), maallistuminen, töissä loppuunpalaminen ja ystävyys. Hahmot toteavat olevansa kilttejä ihmisiä, mutta silti he menettävät kotinsa. Me kaikki olemme vastuussa ilmastonmuutoksesta, ja seuraamukset iskevät lopulta jokaiseen.

Kiinnostavimpia hahmoja ovat nuoret naiset: Celia Hakalan yksinäinen ja vähän hassu Tytti, joka palvoo iskelmälaulaja Katri Helenaa, ja Sophia Heikkilän äitiinsä ripustautuva Kerttu. Tosin koin epäuskottavana sen, että äiti ei haluaisi tyttärensä jäävän yökylään vaan heittää tämän väkisin ulos sateeseen, erityisesti kun äiti on juuri aiemmin kuvattu lämpimänä ihmisenä.

Ihmettelen myös nuorten naishahmojen epäseksuaalisuutta. Kertojakin toteaa, etteivät nuoret naiset tiedä mitään seksistä, mutta ehkä tämän tietämättömyyden tarkoitus on kuvata heidän epäonnistunutta aikuistumistaan. Niina Hukkinen esittää Ailaa, jonka kumpikaan aikuisista lapsista ei ole löytänyt paikkaansa maailmassa eikä pärjää ilman äidin apua. Äidinrakkaus on kuvattu kauniisti kun Aila auttaa alkoholistipoikaansa. Ailalla on hahmoista myös erityisin suhde mereen.

Pipsa Longan (s. 1977) näytelmä on ehtinyt voittaa palkintoja. Lonka sai näytelmän valmiiksi jo vuonna 2010 ja silloin sen nimi oli These Little Town Blues Are Melting Away. Näytelmää on esitetty jo kolme vuotta sitten Turun kaupunginteatterissa Maarit Ruikan ohjaamana. Nyt näytelmä Sånger Vid Randen av ett Grått Hav (Lauluja harmaan meren laidalta) on saatu lopulta pääkaupunkiin. Ohjaajana on Janne Reinikainen (s. 1969), jonka rohkeaa tulkintaa Nummisuutareista ihastelin Kansallisteatterissa marraskuussa (lue arvioni täältä).

Nyt Reinikaisen kokeileva toteutus ei ole ihan yhtä onnistunut. Välillä tuntuu, että teknillinen näppäryys on pääosassa. Mielenkiintoista tosin on, että pyörönäyttämön ansiosta myös kuvaustilanteet ovat katsojien nähtävillä. Hauska idea on erimerkiksi pienoismalli saaresta, joka videokuvan ansiosta näkyy suurennoksena. Lavastus on todella mietitty ja rikas, ja erityisesti sateen pisarointi ikkunoissa on tunnelmallista.

Näytelmä rikkoo heti aluksi todellisuusilluusion kun kaikki näyttelijät saapuvat lavalle ja kertovat yleisölle, mitä on tulossa. Itselleni selvisi vasta näytelmän jälkeen, että keskeisessä asemassa oleva kertoja (Oskar Silèn) oli koko ajan livenä paikalla mutta piilotettuna lasiseinäiseen äänityskoppiin! Hän soitti kopissa esityksen musiikin, mutta en huomannut hänen myös puhuvan. Hänet olisi voinut ottaa mukaan lavalle.

Näytelmän alkuperäinen nimi These Little Town Blues Are Melting Away on Frank Sinatran laulusta New York, New York, jota useat hahmot laulavat näytelmässä. Hahmot kaipaavat (turhaan) suureen maailmaan, vaikka samaan aikaan he ovat ylpeitä pikkukylästään kuin se olisi itse New York.

Väliajalla menin herkuttelemaan kahvilla ja leivoksella Cafe Artistiin. Esityksen jälkeen olisi ollut vielä yleisökeskustelu Pipsa Longan kanssa, mutta tilaisuus olisi ollut ruotsiksi ilman tulkkausta, joten päätin jättää sen väliin. Svenska Teaternin verkkosivuilla ei vieläkään lue näytelmän pituutta, mutta se on siis väliajan kanssa kaksi tuntia ja 40 minuuttia.

 

Lauluja harmaan meren laidalta

Ensi-ilta oli 17.2.2016. Näytöksiä on 21.5. asti.

Kuvat: Cata Portin (artikkelikuvassa on Tyttiä esittävä Celia Hakala)