Kuohukuja 5 -kirjassa on pääosassa köyhästä ja ei-akateemisesta perheestä tuleva nuori mies, joka lähtee opiskelemaan kirjallisuutta Helsingin yliopistoon. Yliopistossa hän tuntee jatkuvasti huonommuutta työläisperhetaustansa ja tietämättömyytensä takia. Kuitenkin hänessä on syttynyt halu sivistyä ja kirjoittaa itse. Samaan aikaan huolta tuottavat oma köyhyys sekä pikkuveljen syrjäytyminen. 

 

Kiinnostuin omaelämäkerrallisesta Kuohukuja 5 -kirjasta (S&S 2015) kun huomasin, että sen on kirjoittanut kanssani samana vuonna (1981) syntynyt kirjallisuudenopiskelija Helsingistä. Syy, miksemme koskaan tavanneet luennoilla emmekä opiskelijabileissä on se, että suomenruotsalainen Mathias Rosenlund opiskeli ruotsinkielisellä linjalla Pohjoismaista kirjallisuutta.

Tulen myös itse ei-akateemisesta perheestä ja suvusta, joten Rosenlundin yliopistolla kuvaamat ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunteet ovat itsellenikin tuttuja.  Tunnistan myös itsessäni Rosenlundin kuvaaman halun oikein ahmia kirjoja ja muuta taidetta, jotta voisi kuroa umpeen välimatkan opiskelukavereihinsa. Eromme on tosin siinä, että itse ihastuin kirjallisuuteen ja muuhun kulttuuriin jo lapsena ja vanhempani eivät ole köyhiä.

En ole lukenut Rosenlundin omaelämäkerrallista esikoiskirjaa Vaskivuorentie 20 (S&S 2013), joka aiheutti ilmestyessään valtavasti huomiota ja keskustelua kuvatessaan nykyajan kaupunkiköyhyyttä. Luin kuitenkin kirjailijan haastatteluja lehdissä. Rosenlund kertoi haastatteluissa suhteellisesta köyhyydestä, joka ei näy ulospäin kun köyhällä on vuokra-asunto, ruokaa ja kavereilta ilmaiseksi saatuja tavaroita.

Köyhyys kuitenkin saattaa estää unelmoinnin, koska ulkopuolisten mukaan köyhän pitäisi aina vain miettiä sitä mistä saa rahaa eikä sitä, mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä. Suhteellisesti köyhällä ei myöskään ole varaa matkustella ulkomailla, syödä ravintoloissa usein eikä ostella huolettomasti esimerkiksi elokuvalippuja ja vaatteita.

Rosenlund itse on saanut paljon kritiikkiä siitä, että hän köyhänä valitsi kaunokirjallisuuden opiskelun, vaikka kulttuurialalla tienaa huonosti. Rosenlund on kärsinyt köyhyydestään, mutta hän haluaa silti tehdä asioita, joista on aidosti kiinnostunut, vaikka ne eivät toisi kuin vähän rahaa. Ainakin minusta se on hienoa, että muiden eriävistä mielipiteistä huolimatta on uskollinen omalle kutsumukselleen. Raha ei voi olla ainoa menestymisen mittari. Ja onko vika työntekijän vai systeemin, jos Suomessa on töitä, joista saadulla palkalla ei pärjää?

Rosenlundin kirja alkaa kuvauksella hänen lapsuudestaan Tukholmassa ja Vaasassa. Isä kuljettaa invataksia ja äiti työskentelee kriminaalihuoltajana. Nuori Mathias alkaa hakea huomiota vanhemmiltaan olemalla veljeksistä kunnollisin ja auttavaisin. Tästä omien tarpeiden syrjään laittamisesta ja aina valmiina auttamaan olemisesta tulee hänelle tapa pärjätä elämässä mutta samalla myös taakka.

Mathias käy lukion, jossa jo kokee olevansa erilainen kuin ikätoverinsa, joiden vanhemmatkin ovat käyneet lukion. Naispuolisen ystävän esimerkin ja kannustuksen avulla hän hakee siviilipalveluksen jälkeen opiskelemaan kirjallisuutta Helsingin yliopistoon. Tärkein syy hänelle on se, että ruotsinkieliselle linjalle on helppo päästä sisälle. Mathias ei tiedä, mitä muutakaan tekisi sivarin jälkeen. Hän ei aiemmin ole edes harrastanut lukemista ja ajatteleekin vaihtaa pian pääainetta johonkin ”järkevämpään”.

Yliopistolla hän innostuukin valtavasti kaunokirjallisuudesta ja ymmärtää, että tässä on hänen kutsumuksensa. Oppiminen ja itsensä sivistäminen tekevät hänestä onnellisen. Hän alkaa palavasti himoita kulttuurista pääomaa. Samalla sivistys kuitenkin erottaa hänet lapsuudenperheestään.

”Ja niin kirjallisuudesta sitten tuli kaipaamani muutos. Kahlasin kirjan toisensa perään, kunnes entinen minäni oli uudistunut siksi, mikä halusin olla. Olin selättämässä hiljaisuuden, ujouden, sivistymättömyyden, aikuisuudesta puuttuvan vakavuuden ja merkityksen” Kuohukuja 5

Mathias löytää nuorena puolison ja hänestä tulee isä jo 21-vuotiaana. Perhe muuttaa asumaan Vantaalle, kirjan nimessä olevalle Kuohukujalle. Mathiaksen juuri alkaneet opiskelut kärsivät kun hän saa lapsen jo ensimmäisenä opiskeluvuotena ja lisäksi vaimo sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Nuoren isän elämä on yhtä aikaa auvoista ja jatkuvaa sinnittelyä. Kuitenkin hän on onnistunut tekemään luokkaretken työläistaustasta akateemisuuteen, vaikka rahatilannetta se ei ole helpottanut.

Mathiaksen vastapariksi nousee hänen veljensä Christian. Mathias on onnistunut sosiaalisessa nousussa, mutta Christianin elämä on lähtenyt köyhän mutta onnellisen lapsuuden jälkeen jyrkkään alamäkeen. Christian on jo teininä ajautunut alkoholistiksi ja työttömäksi.

Mathias ja Christian löytävät toisensa kunnolla vasta parikymppisinä, ja heidän ystävyytensä kuvaus on kaunista. Christianin elämässä Mathias on ainoa kuuntelija, auttaja ja seuranpitäjä. Mathias taas saa älykkään ja avoimen Christianin kanssa käydä syvällisiä keskusteluja elämästä ja jopa pitää hauskaa.

Christianin vuosikausia jatkuneiden ongelmien kuvaaminen on lohdutonta. Ainakin lukijana mietin, miksei yhteiskuntamme tee enemmän auttaakseen nuoria syrjäytyneitä saamaan elämän reunasta kiinni. Kukaan ei nouse syvästä masennuksesta ylös ilman ulkopuolista apua. Miten meillä on varaa hukata kokonaisia ihmiselämiä?

Rosenlundin kirjojen nimien esikuvina on suomenruotsalaisen kirjailijan Henrik Tikkkasen (1924-1984) muistelmasarja Kulosaarentie 8 (1975), Majavatie 11 (1976), Mariankatu 26 (1977), Yrjönkatu (1980) ja Henrikinkatu (1982). Kuohukuja 5 -kirjan on suomentanut sujuvasti Taija Mård. Rosenlundin kieli ei ole uutta luovaa tai maalailevaa, mutta se on tarkkaa ja soljuvaa.

Kirja on lyhyt ja napakka. Tyyli on perisuomalaista ”tiskirättirealismia”, jossa pääpaino on arjen kuvauksella. Rakkauselämä ja omat lapset ovat sivuosassa, eikä naisia ja lapsia edes mainita nimiltä, mihin voi tosin olla syynä heidän yksityisyytensä varjelu. Pääpaino on nuoren miehen kasvutarinalla kuvattuna lapsuudenperheen, opiskelujen ja töiden kautta.

Kirjan suurin anti on sen avoimuudessa ja tarkkanäköisyydessä, ja että se käsittelee sivistyksen vapauttavaa voimaa mutta toisaalta sivistyksen tapaa erottaa ihmiset toisistaan, kirjallisuuden tärkeyttä, nykyajan suomalaista luokkayhteiskuntaa ja periytyvää köyhyyttä.

Lue Rosenlundin haastattelu Helsingin Sanomissa 31.10.2013: Mathias Rosenlund: ”Köyhällä ei ole varaa unelmiin”