Niin hauskaa, niin kaunista, niin karmivaa! Vaikka rakastettu klassikkooppera Taikahuilu olisi sinulle jo ennestään tuttu, niin Suomen Kansallisoopperan uusi versio on kuin eri teos.

 

Olin viime perjantaina ystäväni, Pikkuseikkoja-blogin Eiran kanssa Kansallisoopperassa Taikahuilun ensi-illassa. Iltaan sisältyi myös makunautintoja kun tapasimme ensiksi oopperan lähellä Café Tin Tin Tangossa ja oopperan väliajalla saimme nauttia niin etukäteen tilaamamme lasit viiniä kuin kutsuvieraille tarjolla olleet lasit kuohuvaa, heh.

Olen nähnyt Taikahuilun Kansallisoopperassa aiemmin, muistaakseni ollessani teini-ikäinen. Nyt kuitenkin Berliinin Komische Operin tuotanto on vienyt Taikahuilun 1920-luvun mykkäelokuvan ja saksalaisen kabareen maailmaan, jossa on mukana aineksia 1700-luvun kuparipiirroksista nykyaikaisiin sarjakuviin.

Lavasteet on korvattu animaatioilla, ja animaatiot ovat myös osa tarinaa ja hahmoja. Tästä kaikesta syntyy hurmaava kokonaisuus, mikä sopii hyvin romanttiseen ja komedialliseen Taikahuiluun. Ihastelin sitä, kuinka tarkkaa on esiintyjien, musiikin ja animaation yhteistoiminta.

W. A. Mozartin säveltämä Taikahuilu oli aikoinaan jotain uutta ja radikaalia, koska se oli maailman ensimmäinen saksankielinen kokopitkä ooppera. Oopperan kieliä olivat aikaisemmin olleet ainoastaan italia ja ranska. Taikahuilu sai kantaesityksensä Wienissä vuonna 1791, ja se oli heti menestys.

Kansallisoopperan versio yllättää tosin suomenkielisellä laululla! Olen tainnut aikaisemmin kuulla suomenkielistä oopperaa vain nähdessäni Kansallisoopperassa Sofi Oksasen romaaniin perustuvan Puhdistus-oopperan vuonna 2012. Yleensä oopperat esitetään niiden alkuperäiskielellä. Suomenkieli on ollut hyvä valinta Taikahuiluun, koska kaikki puheosuudet on korvattu osittain animoidulla tekstillä, joten olisi ollut erikoista, jos esityksessä olisi vuorotellut suomenkielinen teksti ja saksankielinen laulu.

Kansainvälisessä oopperamaailmassa on harvinaista, että esiintyjät ovat suurin osa suomalaisia. Ensi-illassa hurmasivat muun muassa Jussi Merikanto Papagenona, Tuomas Katajala Taminona, virolainen Kristel Pärtna Paminana, Jyrki Korhonen Sarastrona, Ilkka Hämäläinen Sarastron palatsin orjien päällikkö Monostatosana ja kolmena naisena Anna-Kristiina Kaappola, Ann-Marie Heino ja Tuula Paavola.

Taikahuilu on fantasiaooppera, joka kertoo valon ja pimeyden kamppailusta. Tapahtumapaikkoina ovat Yön kuningattaren hallitsema metsä ja Sarastron hallitsema Viisauden temppeli, josta on berliiniläisessä versiossa tehty teollinen yritysmaailma.

Tarina itsessään on aika sekava. Prinssi Tamino etsii Yön kuningattaren tytärtä Paminaa, jonka Sarastro on kaapannut. Prinssi saa avukseen linnustaja Papagenon, joka taas toivoo rinnalleen Papagenaa. Taikahuilu on soitin, joka auttaa miehiä matkalla. Sarastro on ryöstänyt Paminan äidiltään, koska hän tietää, että jumalat ovat tarkoittaneet Paminan ja Taminon toisilleen. Sarastro haluaa Taminon ja Papagenon suorittavan vaikeita kokeita. Jos miehet selvittävät testit, he kumpikin saavat haluamansa naisen omakseen.

Taikahuilussa kaikki henkilöt ovat yksin ja etsivät rakkautta. Juuri tämä universaali aihe on tehnyt Taikahuilusta niin suositun.

Taikahuilussa on iloisten puolien lisäksi myös ristiriitaisuuksia ja pahuutta, mitä toteutuksessa tuovat esiin esimerkiksi pääkallot manalassa ja erilaiset pedot. Yön kuningatar on aluksi lempeä äitihahmo, joka on huolissaan tyttärestään, mutta toisessa näytöksessä hän muuttuukin pahuuden perikuvaksi. Sarastro elää henkevänä miehenä Viisauden temppelissä ja haluaa auttaa rakastavaiset yhteen. Samaan aikaan hän on kuitenkin naisvihamielinen ja kapitalistinen orjien omistaja. Berliiniläisessä versiossa Sarastrosta on tehty 1800-luvun loppupuolen suurporvari.

Sekä Tamino että Papageno ovat rakastuneet kuvaan ihannenaisestaan, ja he lähteävät etsimään tätä mielikuviensa täydellistä naista. Sarastron testit Taminolle ja Papagenolle ovat hämmentäviä ja sadistisia. Samalla kyseessä ovat klassisest initaatioriitit, joiden avulla lapsenomaiset miehet saavuttavat kypsyyden.

Uudenlainen Taikahuilu sisältää monia kekseliäitä oivalluksia ja loputtomasti silmäkarkkia. Esiintyjät laulavat usein seinästä ulos työntyvillä tasoilla ja ovat siten vielä enemmän osa ”valkokangasta”. Samalla tosin esiintyjistä itsestään on tehty liikkumattomia kun animaatio liikkuu heidän puolestaan.

Berliiniläisessä versiossa Yön kuningatar on valtava hämähäkki, joka tukahduttaa tyttärensä verkkoonsa. Tässä vaativassa pahan äidin roolissa on vasta 29-vuotias Tuuli Takala, joka on siis nuorempi kuin hänen tytärtään esittävä 34-vuotias Kristel Pärtna! Takala teki debyyttinsäkin Kansallisoopperassa vuonna 2013 Yön kuningattarena. Takala voi liikuttaa nyt vain päätään, koska animaatio on hänen kätensä ja jalkansa. Takalan taiturimainen laulu teki ensi-illan yleisöön suuren vaikutuksen.

Sarastron päärenki Monostatos taas on Nosferatu-vampyyri. Papageno muistuttaa surumielistä mykkäelokuvatähteä Buster Keatonia, ja Pamina tuo mieleen polkkatukastaan tunnetun mykkäfilmitähti Louise Brooksin.

Taminoa auttavat mainiot kolme naista ovat kuin suoraan reväisty 1920-luvun boheemista Berliinistä. Papageno juo cocktailin ja näkee lentäviä, vaaleanpunaisia elefantteja kuin Dumbossa.

Ehkä kovimmat lopputaputukset saivat kolme kirkasäänistä nuorta poikaa: Miska Lundberg, Mikko Elias ja Werner Telivuo. He ovat taikavoimilla varustetut hyvät auttajat, joita Hannu-Ilari Lampila vertasi Helsingin Sanomien arviossaan osuvasti Harry Potteriin.

Tapahtumia vievät eteenpäin suomenkieliset animaatiotekstit ja suomenkielinen laulu. Oopperalaulusta on välillä vaikea saada selvää, mutta lavan yläpuolella juoksee tekstitys englannin ja ruotsin lisäksi myös suomeksi. Ja niin, uskoisin että tästä oopperasta pitäisivät myös lapsikatsojat, jotka voivat kokea Taikahuilun maagisena satukirjana.

Lähteenä on käytetty Taikahuilun käsiohjelmaa.

Taikahuilu Kansallisoopperassa

Kuvat: Heikki Tuuli

10 esitystä / 26.2.-30.4.2016

Liput 15-126 euroa

Musiikinjohto: Michael Güttler
Ohjaus, konseptin suunnittelu: Suzanne Andrade
Ohjaus, konseptin suunnittelu: Barrie Kosky
Konseptin suunnittelu, animaatiot: Paul Barritt
Esillepano: Esther Bialas
Dramaturgia: Ulrich Lenz