Hulttion tie -ooppera lumoaa visuaalisella rikkaudellaan. Palkitun venäläisohjaaja Dmitri Bertmanin tulkinta yhdistää oopperaan burleskia.

 

Hulttion tie nähtiin Kansallisoopperassa viimeksi lähes 60 vuotta sitten eli ainakaan minun elinaikanani teoksen näkemiseen ei ole aiemmin tarjoutunut mahdollisuutta Suomessa. Kyseessä on kuitenkin yksi 1900-luvun esitetyimmistä oopperoista maailmalla.

Kävin katsomassa oopperan pressilipuilla bloggaaja Lady Dandyn kanssa viime lauantaina. Onneksi seuralaiseni oli itseäni tarkempi, koska olisin saapunut oopperalle vasta illalla, vaikka näytös alkoikin jo klo 12.00! Oli hauska tapa aloittaa aurinkoinen lauantaipäivä ponkaisemalla lähes suoraan sängystä oopperalle. Tämän oopperan hekumalliset juhlakohtaukset sopisivat tosin paremmin koettavaksi illan pimeydessä, mutta toisaalta olin ainakin itse tavallista virkeämpi katsomossa päiväsaikaan.

Oopperan on säveltänyt vuonna 1951 venäläinen Igor Stravinski (1882-1971). Stravinski tunnetaan ennen kaikkea alkuvoimaisista baleteistaan Tulilintu (1910), Petruška (1911) ja Kevätuhri (1913) sekä barokkityylisestä baletistaan Pulcinella (1920). Hulttion tie kuuluu säveltäjän uusklassisen kauden loppuun, jolloin hän ammensi vaikutteita erityisesti 1700-luvun musiikista ja jazzista.

Vanhoillinen tarina sopiikin hyvin Stravinskin luonteeseen, sillä hän oli harras ortodoksikristitty ja poliittisilta mielipiteiltään konservatiivi. Hän ei tosin ollut niin harras kolmekymppisenä Pariisissa, sillä hän oli silloin perheenisä ja naimisissa serkkunsa Yekaterina Nosenkon kanssa mutta seurusteli samaan aikaan salaa Coco Chanelin kanssa (kuten huomaatte, olen nähnyt vuoden 2009 elokuvan Coco Chanel & Igor Stravinsky).

Runoilijoiden W. H. Audenin ja Chester Kallmanin libretto perustuu löyhästi englantilaisen William Hogarthin vuosina 1733–1735 tekemään kahdeksaan maalaukseen ja kaiverrukseen, joiden nimi on myös Hulttion tie (A Rake’s Progress). Teossarja kuvaa Tom Rakewell -nimisen nuoren miehen nautintojen täyttämää tuhon tien Lontoossa. Stravinky oli luultavasti nähnyt teokset Chicagon näyttelyssä. Hän innostui maalaussarjasta, koska oli etsinyt sopivaa aihetta englanninkieliselle oopperalle.

Stravinsky oli nimittäin muuttanut vuonna 1939 sodan alta Yhdysvaltoihin asuttuaan sitä ennen perheineen Sveitsissä ja Pariisissa. Hän liitti tarinaan vielä aineksia Faustista. Maalaukset olivat aiemmin innoittaneet Gavin Gordonin tekemään samannimisen baletin vuonna 1935. Hulttion tiestä tuli Stravinskyn ensimmäinen täysmittainen ooppera ja sen ensiesitys oli Venetsian nykymusiikkijuhlilla.

Tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Englantiin. Päähenkilö on maalla asuva viaton, spontaani ja avoin nuorukainen nimeltä Tom Rakewell. Hänellä on lempeä ja kaunis morsian Anne Trulove (kerrankin sankarittarella on silmälasit!) ja varakkaan appiukon järjestämä työpaikka odottamassa. Tomin luokse saapuu kuitenkin salaperäinen Nick Shadow, joka ilmoittaa Tomin saaneen muhkean perinnön tuntemattomalta sukulaiselta. Shadow tarjoutuu Tomin palvelijaksi ja vie hänet mukanaan Lontooseen. Tom tuntee vetoa helppoon elämään ja on pian Shadowin johdattamana tutustumassa kaupungin nautintoihin ja paheisiin.

Tarina on näin nykykatsojasta vanhoillinen, koska juhlimista, nuoruuden kokeiluja ja nautintoja ei enää pidetä syntinä. Tarinassa on kuitenkin ajatonkin ulottuvuus rahan turmelevasta voimasta ja siitä kuinka ihminen voi ajautua harhaan todellisesta kutsumuksestaan ja aidosta rakkaudestaan. Olisi muuten hauska kerrankin nähdä ”sekoilijan” roolissa nainen, sillä yleensä naisten rooli on niin oopperassa, teatterissa kuin elokuvissa olla kunnollisia ja vain itkunsekaisesti ihmetellä mieshahmojen eksistentiaalista kriisiä ja hillittömyyksiä.

Toisaalta Hulttion tiessä on hätkähdyttävän modernit ja uskaliaat puolensa, sillä Auden keksi teokseen parrakkaan naisen hahmon. Maalauksissa Tom joutuu rahapulassa menemään naimisiin vanhan mutta rikkaan naisen kanssa. Oopperassa Nick Shadow ehdottaa Tomille, että tämä nai sirkuksen parrakkaan naisen osoittaakseen porvareille, että on sovinnaisuuksien yläpuolella. Laulavasta, parrakkaasta naisesta tulee luonnollisesti heti mieleen Conchita Wurst, joka järkytti ja ihastutti yleisöä vuoden 2014 Euroviisuissa.

Myös tekijät itse elivät sovinnaisuuksien ulkopuolella, sillä libreton kirjoittaneet miespuoliset runoilijat olivat pari. Audenin luomia uusia hahmoja ovat myös bordellin emäntä Mother Goose ja Tomin palvelija Nick Shadow, joka on nimensä mukaisesti Tomin varjo eli toinen minä, ja toisaalta paholainen.

Englantiin sijoittuvan oopperan kieli on luonnollisesti englanti, mitä olen harvemmin kuullut oopperassa. Tosin varsinkin teoksen alussa orkesteri soitti niin lujaa, ettei sanoista saanut selvää. Lähes kaikki esiintyjät olivat suomalaisia, joten lauluissa myös kuului suomalainen aksentti. Juonesta pysyi silti hyvin perillä lavan yläpuolella olevan tekstityksen ansiosta, vaikka tekstitys sisälsikin vain tiivistelmän vuorosanoista.

Hulttion tie noudattelee musiikilliselta toteutukselta oopperan klassisia perinteitä. Perinteisesti myös oopperan sankari on tenori, sankaritar sopraano ja roisto basso. Näkemässäni näytöksessä 16. huhtikuuta päärooleissa olivat erinomaiset Tuomas Katajala (Tom), Mari Palo (Anne) ja Jaakko Kortekangas (Nick).

Turkkilaisen Baban roolissa oli aistillinen Jeni Packalen, Annen kiltin isän roolissa Koit Soasepp ja mahtavassa vaaleanpunaisessa peruukissa ja asussa esiintyneen huutokaupan isännän Sellemin roolissa Mika Pohjalainen. Äläkä lähde heti salista taputusten aikana, koska tarjolla on vielä hauska yllätys!

Puvustaja Erika Turunen ja lavastaja Hartmut Schörghofer ovat luoneet todella rikkaan maailman. Kuvastossa on sekoitettu 1700-luvun maailmaa nykyaikaan niin että bordellissa työskentelevillä naisilla saattaa olla päällään vain vannehameen kehikot ilman hametta ja Tom käyttää läppäriä. Turusen kädenjälkeä on voinut ihailla Kansallisoopperassa myös sellaisissa visuaalisesti upeissa teoksissa kuin esimerkiksi Pieni Merenneito, Lumikuningatar ja Kaunotar ja hirviö.

Erityisen tehokas on oopperan alku, joka alkaa ensiksi seesteisellä pastoraalikuvastolla puutarhatonttuineen. Seuraavassa kohtauksessa näemmekin jo punasävyisen bordellin täynnä villejä tanssijoita ja burleskiestetiikkaa. Kontrasti näiden kahden peräkkäisen kohtauksen välillä on tehokas.

Yllätys on suuri kun bordellikohtauksessa lavan eteen kävelee suomalainen burleskitähti Bettie Blackheart! Hän vetäisee vaikuttavan tulitasselishown. Suurena burleskin ystävänä ilahdun tästä kovasti. Lavalla näkyy muitakin burleskiesiintyjiä rohkeissa asuissa. Ensimmäistä kertaa näen oopperassa tällaista taiteidenvälisyyttä oopperan ja burleskin välillä, ja niiden yhdistelmä toimii oikein hyvin. Mietin tosin, järkyttyivätkö yleisössä istuneet mummot ja vaarit räväköistä ja vähäpukeisista burleskiesiintyjistä. Toisaalta kulttuurinharrastajilla on yleensä avoin mieli ja huumorintajua.

”Tarinan opetus on se, että nautinnosta turmioon on lyhyt tie. Siinä kiteytyy koko tarina. Ihminen voi aina valita, ruokkiiko hän hyvää vai pahaa.” ~Tomin roolin esittävä Tuomas Katajala

Hulttion tie Kansallisoopperassa

10 näytöstä päänäyttämöllä 18.3.-6.5.2016

Kesto 2 tuntia 50 minuuttia, sisältää yhden väliajan (30 minuuttia)

Kuvat: Heikki Tuuli, Benjamin Ilmoni ja Saara Salmi

Ohjaus: Dmitri Bertman

Lavastus: Hartmut Schörghofer

Puvustus: Erika Turunen

Valaistus: Thomas Hase

Koreografia: Edvald Smirnov

Kuoron valmennus: Marge Mehilane ja Marco Ozbić

Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro, johtajana Eivind Gullberg Jensen. Marianna Henriksson, cembalo.