Mikä elämys! Olin toukokuun alussa viikon pituisella lomalla Berliinissä ja kävin siellä katsomassa pressilipulla Figaron häät -oopperan. Seuralaisenikin sai lavan läheltä permantopaikan avec-lipulla vain viidellätoista eurolla.

Berliinistä löytyy useampi oopperatalo. Komische Oper Berlin sijaitsee hyvällä paikalla kaupungin historiallisessa keskustassa Unter den Linden -lehmusbulevardin poikkakadulla. Rakennus valmistui vuonna 1892. Se on nykyisin ulkopuolelta modernin pelkistetty – silti minun silmiini kaunis marmoripintaisine laattoineen -, mutta sisältä preussilaiseen tyyliin loistelias ja krumeluuri. Ihana paikka.

Fiksu keksintö, että myös ulkona on oopperan ravintolan myyntitiski, josta saattoi ostaa juomia ennen esitystä ja väliajalla. Toisessa kerroksessa oleva punaista nahkaa, peiliä ja kristallia yhdistelevä kahvila on myös kokemisen arvoinen.

Jokaisessa maassa on muutenkin omat pikkuerikoisuutensa. Komische Oper Berlinissä tekstitykset juoksivat ”lentokonetyyliin” tuolien selkänojissa. Tekstityksistä saattoi itse valita englannin, ranskan, saksan tai turkin. Täytyy tosin todeta, että Suomen Kansallisoopperan tapa, jossa tekstitys juoksee lavan yläpuolella, on kätevämpi. Nyt katsetta piti jatkuvasti siirtää vuoron perään kauemmas lavalle ja lähemmäksi tuolin selkänojaan.

Hupaisaa muuten, ettei tämä ollut ensimmäinen kertani kun näin Komische Oper Berlinin tuotantoa, sillä siitä on vain kaksi kuukautta kun näin Suomen Kansallisoopperassa heidän tuotantonsa toisesta Mozartin sävellyksestä, Taikahuilusta. Suomen Kansallisoopperan esittämä Taikahuilu oli laulettu suomeksi (lue arvioni täältä).

Muun muassa animaatiota, kuparipiirroksia, 1920-luvun mykkäelokuvaa, kabareeta ja sarjakuvaa visuaalisessa ilmeessään yhdistelevä Taikahuilu (The Magic Flute) pyörii yhä Komische Oper Berlinissä, jos sinua kiinnostaa nähdä se. Heidän oopperansa ovat vanhoja, mutta toteutukset tuoreita.

Lavastaja Barrie Kosky on niin Taikahuilun kuin Figaron häiden mielikuvituksellisen ulkoasun takana. Kosky sai ideansa Figaron häiden lavastukseen Luis Buñuelin surrealistisesta elokuvasta Porvariston hillitty charmi (Ranska 1972) ja Marxin veljesten anarkistisesta komediaelokuvasta Neljä naurettavaa naapuria (USA 1933). Nämä ovat olleet kiehtovia lähtökohtia.

Lavastaja Kosky on muun työryhmän kanssa tehnyt alkuperäiseen oopperaan monia muutoksia: tapahtumat on tuotu nykyaikaan meditaatioineen ja pyöräilyasuineen, Figaro ja Susanna viettävät juutalaiset häät (sopiva valinta Saksan lähihistorian tuntien), kreivin himokasta paašipoikaa Cherubinoa näyttelee nuori nainen sekä Susanna ja Figaro ovat aluksi pikkuisessa kammiossa, joka täyttyy lopulta kokonaan esiintyjistä. Parasta on lavalle loppupuolella vyöryvä keltainen omenavuori, jonka huumaavan raikas tuoksu leviää koko katsomoon. Mutta mitähän omenoille tapahtuu esityksen jälkeen?

Saksassa Figaron häät tunnetaan nimellä Die Hochzeit des Figaro, ja Komische Oper Berlin esittikin saksankielisen version. Mozartin säveltämä ooppera on alunperin italiankielinen ja sen kantaesitys oli vuonna 1786 Wienissä. Ooppera pohjautuu Beaumarchais’n aikoinaan vallankumouksellisena pidettyyn näytelmään La Folle journée ou Le Mariage de Figaro (Ranska 1784).

Figaron häät on hupsu komedia rakkaudesta ja intohimosta. Ooppera käsittelee samalla myös vakavampia teemoja aateliston ja palvelijoiden oikeuksista ja sukupuolten tasa-arvosta. Juonessa tapahtuu paljon käänteitä, joten librettoa on pakko seurata tarkasti, jottei putoaisi kärryiltä.

Tapahtumapaikkana on kreivi Almavivan linna Espanjassa. Kreivin kamaripalvelija Figaro on menossa naimisiin kreivittären kamarineidon Susannan kanssa. Kreivi tahtoo kuitenkin käyttää ensiyön oikeuttaan Susannan kanssa, mikä järkyttää niin Susannaa kuin Figaroa. Figaro taas on lainannut rahaa itseään parikymmentä vuotta vanhemmalta lääkärin taloudenhoitajalta Marcellinalta ja luvannut avioitua hänen kanssaan, jos ei saa velkaa hoidetuksi. Monella muullakin henkilöllä kreivin linnassa on rakkaussoppa porisemassa.

Kerta rakkausaiheinen ooppera on tuotu nykyaikaan, on esitys avoimen seksuaalinen ja pikkutuhma. Mikäs tässä, yleisö sai kyllä nauraa kun esimerkiksi itseriittoinen kreivi pesee hampaitaan ja livauttaa hammasharjaa Susannan jalkoväliin… Vaikka eipä erotiikkaa ole tarvinnut erikseen tuoda Figaron häihin, sillä koko ooppera alkaa häävuoteen mittailulla.

Tulkinnassa on myös queer-sävyjä kun Cherubino-nuorukaisen roolissa on erinomaisesti roolin tulkitseva rastatukkainen Theresa Kronthaler, joka vikittelee naisia ja (erittäin vertauskuvallisesti) piiloutuu vaatekaappiin, jossa hiplaa kreivittären turkkia. Sukupuolirooleilla leikittely menee uusille kierroksille, kun Susanna ja kreivitär Almaviva lisäksi pukevat Cherubinon naiseksi, jolloin he muun muassa ajelevat hänen ”karvaiset” käsivartensa.

Kolme tuntia meni nopeasti kuunnellessa Mozartin iloisen eroottisia säveliä. Esitys oli nautittavaa katsottavaa mielenkiintoisten lavastus- ja puvustusratkaisujen ansiosta: esimerkiksi monien miesten kantamat vihreät pöytälamput luovat linnan öisen puutarhan. Kaunista.

Matkustan muuten kahden viikon päästä Mozartin kotikaupunkiin Wieniin. Saas nähdä, tuleeko sielläkin pistäydyttyä oopperassa.

Figaron häät tulee Suomen Kansallisoopperan ohjelmistoon Anna Kelon toteutuksena 14.10.2016.

Die Hochzeit des Figaro esitetään tällä haavaa viimeistä kertaa 28.5.2016, mutta Komische Oper Berlinin kesän kalenteri sisältää monia muita oopperoita.

 

Valokuvat: Monika Rittershaus

Kapellimestari: Marco Comin
Lavastaja:  Barrie Kosky
Lavasuunnittelu: Klaus Grünberg
Puvut: Marianne Häntzsche, Birgit Wünschmann
Dramaturgia: Werner Hintze
Valot: Franck Evin

Esiintyjät
Kreivi Almaviva: Dominik Köninger
Kreivitär Almaviva: Brigitte Geller
Susanna: Alma Sadé
Figaro: Philipp Meierhöfer
Cherubino: Theresa Kronthaler
Marcellina: Christiane Oertel
Basilio: Johannes Dunz
Don Curzio: Peter Renz
Bartolo: Jens Larsen
Antonio: Hans-Martin Nau
Barbarina: Sheida Damghani
Ensimmäinen morsiusneito: Saskia Krispin
Toinen morsiusneito:  Mechtild Sauer