Karskia ja suloista. Rakkautta ja pelkoa. Feminismiä ja mieskauneuden ihailua. Alice Neelin taidetta kuvaavat sulassa sovussa olevat vastakohdat.

Tänään 10. kesäkuuta Ateneumissa on avautunut uusi näyttely, joka esittelee ensimmäistä kertaa Suomessa laajassa näyttelyssä Alice Neelin (1900–1984) maalauksia. Olin tämän viikon keskiviikkona Ateneumissa Alice Neel – Modernin elämän maalari -näyttelyn tiedotustilaisuudessa, minkä jälkeen kiersin näyttelyn.

Ihmettelen sitä, etten ollut aiemmin kuullut Neelistä. Hänestä tuli kuitenkin heti ihailuni kohde niin kiehtovan elämänsä kuin voimakkaan taiteensa takia.

Neeliä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä yhdysvaltalaisista taidemaalareista. Silti Ateneumin tuottama näyttely on vasta toinen Neelin laaja esittely Euroopassa.

Yhdysvaltalainen taiteilija maalasi ennen kaikkea muotokuvia New Yorkin asukkaista, tutuistaan, ystävistään ja perheenjäsenistään. Muotokuvat ovat intiimejä, rehellisiä ja psykologisesti tarkkanäköisiä. Joukossa on myös kaupunkinäkymiä.

Omalaatuinen tyyli syntyy siitä, että kuvat on maalattu abstraktilla tavalla, vaikka ne ovat realistisia. Neel lainaa paljon ihailemiltaan taidemaalareilta, ja maalauksista onkin helppo tunnistaa esimerkiksi Edvard Munchin luonnosmaiset, kauhistuneet kasvot ja Vincent van Goghin postimpressionistinen tyyli.

Maalaukset esittävät niin köyhiä siirtolaisia kuin Andy Warholin supertähtiä. Eloisat kuvat ovat onnistuneet hämmästyttävän hyvin tallentamaan mallinsa olemuksen ja luonteen.

Uskalias Neel oli aikaansa edellä. Hän tallensi 1930–1950-luvuilla tabuaiheita kuten kehitysvammaisia, homo- ja biseksuaaleja, ristiinpukeutujia ja tummaihoisia miehiä valkoisten naisten kanssa. Hän asui vuosina 1932–1935 New Yorkin Greenwich Villagessa, jonka kirjailijat, taiteilijat ja kommunistipuolueen radikaalit jäsenet vaikuttivat hänen ajatteluunsa ja pääsivät hänen malleikseen.

Neel maalasi myös New Yorkin kulttuurivaikuttajia, usein hävyttömän pilakuvatyylisesti. Neel halusi rujoilla maalauksillaan kostaa taidemuseoiden sovinistisille kuraattoreille ja johtajille, jotka eivät ottaneet hänen teoksiaan kokoelmiinsa.

Miehisen taidemaailman oli vaikea niellä naispuolista taiteilijaa, jonka tyyli oli lisäksi kaunistelematonta. Neel halusi rehellisesti tallentaa rikkinäiset sukkahousut, kasvojen epäsymmetrian ja vatsamakkarat, mutta niin että malli saattoi silti tuoda mieleen antiikin jumalattaren. Neel otti haltuunsa miesmaalarien suosituimman kuvausaiheen eli alastomat naiset, mutta jätti kuvista pois erotiikan.

Alice Neel vietti kiehtovan elämän, josta ei tosin puuttunut surua ja vaikeuksia. Hän oli kahden pojan yksinhuoltaja, taidemaalari ja feministi. Hän eli itse marginaalissa ja maalasi muita yhteiskunnan laitamilla eläviä. Neelillä ehti olla elämänsä aikana useampi pitkä ja merkityksellinen miessuhde.

Ensimmäisen aviomiehensä, kuubalaisen taideopiskelukaverinsa Carlos Enríquesin, kanssa hän muutti vuodeksi Havannaan. Siellä Neel alkoi käyttää karkeaa sivellintekniikkaa ja tummia sävyjä kuvatessaan kuubalaisten jokapäiväistä elämää.

Vähän päälle kaksikymppinen pariskunta sai kaksi tytärtä. Toinen tytöistä kuoli jo vauvana kurkkumätään. Toisen tyttären Enríques vei mukanaan Kuubaan avioeron tultua, ja Neel sai nähdä lasta vain harvoin.

Näiden koettelemusten jälkeen Neel sai hermoromahduksen ja yritti itsemurhaa. Rankat kokemukset toivat hänen maalauksiinsa synkkiä sävyjä. Tyttären varhaisen kuoleman jälkeen Neelin maalauksien hahmoilla alkoi myös usein olla sairaan keltainen ihonväri.

Ihailin sitä, että rankoista kokemuksista huolimatta Neel jatkoi sitkeästi taidemaalarin uraansa ja uskaltautui myös uusiin rakkaussuhteisiin.

Koko uransa ajan Neeliä kiehtoivat äiti-lapsi -kuvat. Hänen teoksensa eivät tosin toista ihannoitua Madonna-Jeesus -asetelmaa. Maalauksissaan poikiensa vaimoista vauvojensa kanssa Neel loi uuden tavan kuvata äitiyttä arkisena ja kaikessa ihanuudessaan myös hankalana.

Sivellin pysyi Neelin kädessä vielä vanhuuden päivinäkin. Ainoassa omakuvassaan hän poseeraa 80-vuotiaana alasti. Vanhana Neelistä oli tullut feministien roolimalli. Hänen myöhäistuotantonsa on vapautunutta, väriskaala on muuttunut kirkkaaksi ja vaaleaksi sekä tyylistä on tullut tarkoituksella viimeistelemätöntä.

Näyttely etenee kronologisesti alkaen vuodesta 1926 ja päätyen taiteilijan kuolinvuoteen 1984. Retrospektiivinen näyttely käsittää noin 70 maalausta. Pisteet siitä, että tauluille on annettu paljon tilaa seinillä ja että jokaisen teoksen vieressä on siitä kertova teksti. Hienoa on myös se, että näyttely kertoo paljon Neelin elämästä, sillä taiteilija ei varmaankaan ole monelle suomalaiselle tuttu.

Näyttelyn on kuratoinut johtava Alice Neel -asiantuntija Jeremy Lewinson. Lewinsonin mukaan edes aikakauden miespuoliset taidemaalarit eivät maalanneet yhtä rohkeasti kuin Neel. Lewinson totesi tiedotustilaisuudessa, että Neel maalasi elämää sellaisena kuin se oli.

”Hänelle [Neelille] maalaaminen ei merkitse kovaa työtä, vaan se on mahdollisuus tuntea itsensä vapaaksi.” ~ taidemaalari Marlene Dumas

Näyttelyyn liittyy useita tapahtumia, kuten Helsinki Pride -viikolla keskustelutilaisuus sukupuolen moninaisuudesta taiteessa 29.6. klo 18.00 sekä queer-opastus 29.6. klo 17.00 ja sama englanniksi 30.6. klo 18.00.

Alice Neel – Modernin elämän maalari 10.6.–2.10.2016 Ateneumissa

Kuvat: Ateneum