William Shakespearen kuolemasta on tullut tänä vuonna kuluneeksi 400 vuotta, ja Suomenlinnan kesäteatteri kunnioittaa juhlavuotta esittämällä Kesäyön unen. Näytelmä sopii jo nimensä ja aiheensa puolesta mainiosti kesäteatterin ohjemistoon.

 

Suomenlinnan kesäteatteri on itselleni monivuotinen perinne. Sateen varalta katettu Hyvän omantunnon linnake on jo itsessään kokemisen arvoinen rakennus.

Pidin Ryhmäteatterin Kesäyön unesta, samoin kuin kumppanini. Esitys on hauska ja verbaalisesti nokkela, siinä missä viime vuonna Kansallisoopperassa näkemäni toinen versio samasta näytelmästä, eli Kesäyön unelma -baletti, oli lumoavan kaunis.

Osa seurasta taas ei erityisesti lämmennyt Kesäyön unelle. Toista ystävää ärsytti kun näyttelijät jatkuvasti huusivat repliikkinsä ja esitys tuntui hänestä visuaalisesti vaatimattomalta viime vuonna Suomenlinnan kesäteatterissa nähdyn Valheiden ja viettelijöiden jälkeen. Itseäni huutaminen ei haitannut, koska se sopii mielestäni siihen kun roolihahmoilla on tunteet pinnassa – ja ehkä kuuloni on vain huonompi.  Toinen kaveri taas ei jaksanut uskoa näytelmän juoneen, koska tarina sisältää fantasiaa ja yliluonnollista.

Kesäyön uni (A Midsummer Night’s Dream, tunnetaan suomeksi myös nimillä Kesäyön unelma ja Juhannusyön uni) juhlii mielikuvituksen ja alitajunnan voimaa. Näytelmä kertoo myös romanttisesta rakkaudesta, intohimosta ja teatterista. Aikanaan näytelmää pidettiin säädyttömänä, ja teos sisältääkin runsaasti pikkutuhmuuksia – eli jälleen hyvää kesäteatteriainesta.

”Kesäyön uni on ajaton mielikuvituksen ylistys sekä hullujen, rakastuneiden ja runoilijoiden puolustuspuhe, joka on kautta aikojen ollut erityisesti nuorten ja nuortenmielisten katsojien suosiossa. – – Näytelmän ajaton viesti on, että unennäkö ja kuvitelmat, ei valveillaolo, on se voima joka muokkaa maailmaa ja ihmiskohtaloita.” ~Ryhmäteatteri

Näytelmä sijoittuu Antiikin Kreikkaan. Ateenan kuningas Theseus on sodassa voittanut amatsonit ja valmistautuu nyt häihin amatsoni Hippolyteen kanssa. Eniten näytelmässä käsitellään kuitenkin neljän nuoren rakkausvyyhteä.

Hermian isä on päättänyt naittaa tyttärensä ateenalaiselle nuorukaiselle Demetriukselle, joka on hulluna Hermiaan. Hermia taas ei voi sietää Demetriusta, vaan haluaa naida rakkaansa Lysanderin. Hermian paras ystävä Helena taas on Demetriuksen entinen kihlattu ja yhä epätoivoisen rakastunut mieheen.

Lysander ja Hermia pakenevat yön turvin metsään, kaksi muuta nuorta perässään. Samaan aikaan metsässä keijujen kuningas Oberon ja hänen vaimonsa Titania ovat riidoissa. Oberonilla on seuranaan ilkikurinen maahinen Puck ja Titanialla keijunsa. Näytelmän sisään on upotettu toinen näytelmä, sillä käsityöläisten harrastelijateatteriryhmä valmistelee metsässä esitystä Theseuksen ja Hippolyteen häihin.

Komedian pinnan alla liikkuvat tummemmat vedet, sillä näytelmä kuvaa eroottisen ihastuksen häilyvyyttä. Ihannoitu rakastettu voi yllättäen joutua hylätyksi, ja jättäjän kiikarissa on jo uusi palvonnan kohde. Kutkuttavan ihastuksen tunteen kääntöpuolena on suuri tuska, jos ihastuksen kohde ei vastaa tunteisiin, jos olosuhteet estävät suhteen syntymisen tai jos tulee ero. Näytelmä käsittelee myös ihastuneen ihmisen harkintakyvyn pettämistä (Titania ihastuu aasiin) ja rakkaussuhteen eri vaiheita ihastuksen ensiaskelista häihin ja avioelämään.

Ryhmäteatteri on päivittänyt klassikon tähän päivään nykyajan vaatteilla ja sekoittamalla sukupuolirooleja. Kesäyön unessa on usein nähty homoseksuaalisia viittauksia (ennen kaikkea käsityöläisten teatteriryhmän esityksessä), ja Esa Leskisen ohjaus lisää queer-kierroksia.

Noora Dadu esittää mainiosti uhoen Lysander-nuorukaista. Pyry Äikää on loistava herkkänä ja epätoivoisessa rakkaudessa riutuvana mutta yllättävän toimeliaana Helenana. Myös ilkikurisen Puckin roolissa on tällä kertaa nainen, Sari Mällinen, jonka kihertävä maahinen naurattaa yleisöä kerta toisensa jälkeen. Titanian keijut ovat miehenköriläitä pastellisissa harsomekoissa.

Queer-piirteitä olisi mielestäni voinut tuoda selvemmin esiin eli esimerkiksi vaihtaa Lysanderin hahmon kokonaan butch-lesboksi. Nyt hänestä yhä puhutaan nimenomaan nuorena miehenä. Samoin Helenan hahmo olisi voinut olla transnainen tai feminiininen homomies eikä vain mies mekossa -roolitus.

Ohjaaja halusi kuulemma ottaa roolituksella kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, mikä on hienoa. Hermian ja Lysanderin kielletty rakkaus näyttäytyykin nyt myös sorrettuna lesbosuhteena. Demetrius taas yrittää kieltää biseksuaalisuutensa.

Henri Tuomisen ilmeet coolina Demetriuksena ovat mitä nautittavampia. Anna-Riikka Rajanen on Hermiana rohkea nuori nainen, joka tietää mitä haluaa ja päättää uhmata ajan ankaria sääntöjä tyttärille. Amatööriteatteriryhmässä herkulliset persoonallisuudet tekevät mitä kamalinta (eli hauskinta) hölmöläisteatteria, vaikka luulevat esittävänsä koskettavaa tregediaa.

Minna Suurosen esittämä Titania ja Robin Svartströmin Oberon ovat upeita ilmestyksiä. Pukusuunnittelija Ninja Pasanen monet hurmaavat luomukset ovatkin illan kenties parasta antia. Vieraimmaksi jäi kuningas Theseuksen (Svartström) ja alkoholiin menevän Hippolyten (Suuronen) suhde. He kuvastivat tyylikkään paheellista yläluokkaa.

Kaikissa hahmoissa vaivasi vain hienoinen yksiulotteisuus. Janne Siltavuoren lavastus taas on sadunomainen ja muuntautumiskykyinen. Samuli Laihon sävellykset soivat komeasti.

Suomenlinna kesäteatteri tarjoaa sukelluksen fantasiaan, uneen ja rakkauteen!

 

Kävin katsomassa esityksen pressilipulla 21.6.2016.

Lue arvioni Ryhmäteatterin viime vuoden näytelmästä Valheet ja viettelijät Suomenlinnan kesäteatterissa ja arvioni Kesäyön unelma -baletista Kansallisoopperassa viime vuoden toukokuulta.

Kuvat: Ryhmäteatteri, Tanja Ahola

Kesäyön uni Ryhmäteatterin sivuilla

Ensi-ilta oli 18.6.2016. Esityksiä on 31.8.2016 asti.

Alkuperäisteos: William Shakespeare
Suomennos: Lauri Sipari
Ohjaus: Esa Leskinen

Rooleissa: Minna Suuronen, Robin Svartström, Noora Dadu, Aarni Kivinen, Sari Mällinen, Jarkko Pajunen, Mikko Penttilä, Juha Pulli, Anna-Riikka Rajanen, Marko Tiusanen, Henri Tuominen (TeaK) ja Pyry Äikää

Sävellys: Samuli Laiho
Valosuunnittelu: Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Lavastus: Janne Siltavuori
Pukusuunnittelu: Niina Pasanen
Maskeeraus: Riikka Virtanen
Lennätykset: Pasi Warsell
Apulaisohjaaja: Aleksis Meaney
Kuvat: Tanja Ahola

Esitykset klo 19 ellei toisin mainita. Arvioitu kesto on noin 2 tuntia 30 minuuttia sisältäen väliajan.