Tässä postauksessa tutustumme pyöräilyyn Tallinnassa ja taidemuseo Kumun uusiin taidenäyttelyihin sekä syömme kana- ja vegaaniruokiin erikoistuneessa Bistro Kukekessa, Sushi Pandassa ja kahvila Katharinenthalissa Kadriorgin puistossa. Patarein vankilasta on tulossa oma postauksensa myöhemmin.

 

Tein lauantaina 17. syyskuuta ystäväni Paulan kanssa hauskan päiväretken Tallinnaan. Meillä oli ensimmäistä kertaa Tallinnassa mukana omat polkupyörät.

Olen käynyt Tallinnassa noin 50 kertaa, joista laskelmieni mukaan ainakin kahdeksan kertaa olen seuran kanssa yöpynyt hotellissa yhden tai kaksi yötä. Maailmanmatkaaja-Paulalla taas oli ollut Tallinnassa vierailusta monen vuoden tauko, joten hänelle kaikki kohteemme olivat uusia – ja hän myös ihmetteli mitähän valuuttaa Virossa käytetään, heh.

Ostin kesäkuussa käytetyn Jopon, joten minulla on nyt ensimmäistä kertaa aikuisiällä polkupyörä. Olenkin ollut kesästä lähtien suorastaan pyörähurmiossa! Nautin pyöräilyn nopeudesta, kätevyydestä ja vapaudesta. Olen ajanut ympäri Helsinkiä sekä polkenut Punavuoresta Tapiolaan Espoo Cinén elokuvia katsomaan ja yöksi majataloon Porvooseen (takaisin tulimme sentään seuraavana iltana m/s J.L. Runeberg -laivalla).

Jos haluaa pyöränsä tallinnanlaivaan, siitä täytyy ilmoittaa jo matkaa varatessa ja maksaa samantien pyörämaksu. Me matkasimme kahden tunnin merimatkan Tallink & Silja Linen Star-laivalla, jolla pyörän mukaan ottaminen maksaa viisi euroa suunta. Esimerkiksi pikalaiva Linda Linella pyörän mukaan ottaminen maksaa kahdeksan euroa suunta.

Pyöräpaikan ostamisessa on tietenkin aina se riski, että lähtöpäivänä sataakin vettä kaatamalla… Meillä oli tuuria, ja aurinkoinen sää Tallinnassa.

Tallinnassa meillä oli aikaa lähes kahdeksan tuntia. Jos olisimme kävelleet ja/tai ihmetelleet julkisen liikenteen kanssa, niin en usko, että olisimme ehtineet tehdä läheskään kaikkea sitä mitä nyt pyörillä ehdimme tehdä. Välimatkat Tallinnan kantakaupungissa ovat kohtuullisen lyhyet, mutta esimerkiksi Kumuun ei jaksaisi mennä keskustasta kävellen. Emme edes eksyneet kertaakaan, kenties koska liikuimme itselleni tutuilla alueilla ja meillä oli mukana kartta.

Tallinnassa on toki edullista matkata taksilla, mutta polkupyörän selässä on hauskempaa eikä tarvitse haahuilla etsimässä taksitolppaa. Jos ei ole omaa pyörää, niin Tallinnasta voi myös vuokrata pyörän päiväksi.

Oli jännittävää ajaa prätkien, autojen ja rekkojen rinnalla Länsisataman autokaistalle lipuntarkastukseen ja ryhmittyä sitten odottamaan laivaan pääsyä. Jostain syystä polkupyöriä pyydetään tulemaan paikalle viimeistään tuntia ennen laivan lähtöä, vaikka saimme sitten odotella laivan edessä kauan viileässä säässä.

Ajaessani ramppia pitkin valtavalle autokannelle tuntui siltä kuin olisin lentänyt sisälle Enterprise-tähtialukseen Star Trekissä!

Laivan saavuttua Tallinnaan pääsimme nopeasti ajamaan pois autokannelta. Toisin kuin Suomessa, Tallinnassa en nähnyt pyöräilijöiden ajavan (kapeilla) autoteillä, ellei autotiellä ollut omaa pyöräkaistaa. Pyöräteitä on aika paljon sekä leveillä jalkakäytävilläkin mahtuu pyöräilemään, eikä kukaan naputtanut meille jalkakäytävällä ajamisesta.

Parasta Tallinnassa pyöräilyssä on se, että maasto on TASAISTA toisin kuin mäkisessä Helsingissä!

Matkasimme ensiksi noin parinkymmenen minuutin pyörämatkan trendikkään Kalamajan alueen Bar Bistro Kukekeen (osoite: Telliskivi 57), joka löytyy lähes vastapäätä suosittua F-Hoone -ravintolaa. Olin juuri lukenut Kukekesta kehuvan arvion Sylvi-verkkolehden Hyvä kurkku -blogista. Kanateemalla sisustettu Kukeke on erikoistunut kana- ja vegaaniruokiin. Sinänsä jännä yhdistelmä, mutta toimii varmaan, koska kana- ja kasvisruuat ovat molemmat suosittuja.

Tilasimme kumpikin paahdetun leivän, jonka päällä oli muun muassa porkkanahummusta, munakoisoa, avokadoa ja punajuurta. Annoa oli raikas ja maistuva mutta pieni. Lasin viiniä sai muutamalla eurolla.

F-Hoonen edessä on lauantaisin ulkoilmakirpputori, jossa olen käynyt kerran aiemminkin ja ostanut sieltä ihanan juhlamekon. Löysin sieltä tällä kertaa söpön vaaleanpunaisen käsilaukun, joka maksoi kirpparin sulkemisen aikaan enää vain yhden euron!

Alue on muutenkin viehättävän rosoinen. Se on taideteoksineen ja seinämaalauksineen kuin pala Berliiniä Tallinnassa.

Matkan suurimmat syyt itselleni olivat pyöräily, Patarein vankila, joka on auki enää syyskuun ajan ennen lopullista sulkeutumista yleisöltä, ja taidemuseo Kumussa oleva uusi näyttely ”Runous ja ahdistus. Viktoriaaninen naiskuva ja muoti Aleksandr Vassiljevin kokoelman valossa” (2.7.–30.10.2016). Baltian suurimman taidemuseon eli Kumun (osoite: Valge 1) perusnäyttelyt virolaisesta taiteesta olen nähnyt jo monta kertaa, ja suosittelen niihin tutustumista. Jo itse Kumun rakennus on upea ja tuo yllättävän paljon mieleen Kiasman Helsingissä, eikä pidä unohtaa laadukasta museoravintolaa.

Isossa salissa ollut näyttely oli hauskasti toteutettu ja sisälsi paljon asuja, asusteita ja maalauksia 1800-luvulta. Ihastelin viktoriaanisten pukujen viehkeyttä ja loisteliaisuutta sekä sitä miten ihmeen hyvin ne ovat säilyneet. Tuohon aikaan pukeutuminen oli (varakkaiden) naisten tapa ilmaista luovuuttaan. Näyttelyn voi tiivistää huudahdukseen: Kaunista, kaunista, kaunista!

Samalla näyttelyssä ahdisti 1800-luvun ankara ulkonäköihanne huippukapeine uumineen, pikkuruisine kenkineen ja hankaline asuineen. Naisten piti tuohon aikaan miettiä ulkonäköään jatkuvasti.

Ajatukset liikkuivat väistämättä myös tämän päivän epäterveisiin kauneusihanteisiin. Ajattelin myös kuinka monet nykyajan musliminaisten peittäviä vaatteita kauhistelevat länsimaalaiset ihmiset unohtavat sen, että länsimaissakin pukeuduttiin hyvin peittäviin asuihin vielä vain vähän aikaa sitten.

”Viron taidemuseon, Tarton taidemuseon ja kansallisarkiston kokoelmien ja arkistojen väritetyt muotipiirrokset, valokuvat, aikakauden maalaukset ja taideteokset antavat taustan pukukokoelmalle ja virittävät aikakauden tunnelmaan. Näyttelyn otsikko viittaa 1800-luvulla vallinneeseen mielialaan, joka oli melankolia. Runoilija Charles Baudelaire ryhtyi käyttämään siitä sanaa ahdistus.” ~Lainaus on Kumun verkkosivuilta

Katsoimme myös juuri lauantaina avautuneen vaikeaselkoisen mutta samalla leikkisän virolaisen näyttelyn  ”Arkiston ja arkkitehtuurin välissä. Neeme Külm, Krista Mölder, Taavi Talve” ja ”Marcel Lefrancq ja surrealistinen belgialainen valokuva” -näyttelyn, jossa oli hienoja Man Ray -henkisiä taidevalokuvia 1930-1940-luvuilta.

Ajattelimme alunperin jatkaa illalliselle V-vegaaniravintolaan, jossa olen kerran käynyt syömässä,  mutta aika ei enää riittänyt vanhaan kaupunkiin menemiseen. Niinpä pysähdyimme syömään matkan varrella Sushi Pandaan (osoite: Narva maantee 2). Sushi Panda löytyy Helsingistäkin, mutta emme kumpikaan olleet vielä koskaan syöneet yhdessäkään ketjun sushiravintoloista.

Kannatti kyllä mennä: sushit olivat tuoreita ja maukkaita, ja kahdeksan makia sai vain kahdella eurolla! Tilasin myös kahdella eurolla jääteen. Luulin, että pöytään tuodaan muovipullossa tavallinen jäätee, mutta katsokaa miten hienon spektaakkelin sainkin!

Pyöräilimme vielä ostoksilla Rimi-supermarkettiin sataman D-terminaalin luona. Kotimatka sujui mukavasti laivan baarissa, vaikka väsymys alkoi jo painaa.

Lue täältä viime marraskuun Tallinnan kulttuurimatkani vinkit.

Kaikki tämän postauksen valokuvat ovat blogin pitäjän ottamia ellei toisin mainita.