Osallistuin jo lokakuussa Kansallisteatterin Bloggariklubille, joka alkoi sillä kertaa pienellä purtavalla ja Hanna Weseliuksen kirjailijatapaamisella. Saimme samalla jokainen Weseliuksen elokuussa ilmestyneen esikoisromaanin Alma!.

Alman! käsikirjoitus oli voittanut WSOY:n Kirjan vuosi 2015 -kirjoituskilpailun. Kirjoituskilpailussa etsittiin proosakäsikirjoitusta, joka kuvaa ja kommentoi persoonallisella tavalla omaa aikaamme. Vuoden 2016 marraskuussa Alma! voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuoden parhaasta esikoisteoksesta.

Olin odottanut kirjan lukemista, koska teosta on hehkutettu kirja-arvioissa pitkin syksyä. Lisäksi Bloggariklubin perusteella Weselius vaikutti fiksulta ja tarkkanäköiseltä ajattelijalta. Ehdin vihdoin tällä viikolla tarttua romaanin lentokoneessa matkalla Israelista Helsinkiin. Hotkaisin nopealukuisen ja mukaansatempaavan kirjan kahdessa päivässä.

Hanna Weselius, 44, on opiskellut kirjallisuustiedettä, journalismia ja valokuvataidetta ja työskennellyt kuvajournalistina, kuvataiteilijana ja vapaana kirjoittajana. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja työskentelee valokuvataiteen yliopistonlehtorina. Weseliuksen visuaalinen tausta näkyy Almassa!, joka on lyhyine tuokiokuvineen kuin valokuvasarja. Lisäksi kirjan yksi päähenkilö on kuvataiteilija.

Pidän siitä, että kirja on avoimen idealistinen ja tarttuu siekailematta ongelmakohtiin naisen asemassa. Romaani tarkastastelee naisen asemaa keskenään risteävien, hyvin erilaisten tarinoiden kautta. Tarinoissa liikutaan sadan vuoden takaisessa Wienissä ja nykyajan Suomessa ja Nigeriassa. Naisen asema on parantunut paljon sadassa vuodessa, mutta silti naisiin kohdistuva viha on pysynyt. Naisviha velloo nykyään länsimaissa ennen kaikkea nettikeskusteluissa.

Arvostan sitä, että kaikki kirjan päähenkilöt ovat naisia. Yksi kiinnostavimmista hahmoista on kirjalle nimensäkin antanut itävaltalainen muusikko Alma Mahler (1879–1964). Alma Schindler meni 22-vuotiaana naimisiin itseään 20 vuotta vanhemman säveltäjä Gustav Mahlerin kanssa, ja uhrasi samalla oman uransa ollakseen kotiäiti ja miehensä uran tukia. Alman useista lapsista eri miesten kanssa vain yksi säilyi hengissä aikuiseksi asti.

Alma Mahler on tunnettu 17 liedistään, joita soitetaan yhä paljon, sekä avioliitoistaan ja romansseistaan taiteilijamiesten kanssa. Alma toimi miehiensä muusana ja kannustajana, mutta silti miespuoliset tutkijat ovat kilvan mustamaalanneet häntä ja luoneet hänen tapauksestaan jopa termin The Alma Problem.

Weselius on osannut poimia kiinnostavia kohtia Alman värikkäästä elämästä, ja hän esittää kirjassa omat mielipiteensä niistä. Weselius ei pehmennä kieltään edes kertoessaan arvostamastaan muusikosta, vaan nimittelee Almaa lehmäksi, koska hän ei pitänyt puoliaan eikä arvostanut tarpeeksi kutsumustaan.

Myöskään jo aiemmin mainittu tämän päivän kuvataiteilija ja yksinhuoltaja Aino ei millään saa taulujaan maalattua. Epävarma nainen on kuin lastu laineilla, ja rimpuilee miehisessä taidemaailmassa. Aino kärsii myös näköalattomuudesta ja rahallisesta niukkuudesta. Alman tavoin Aino etsii ratkaisua luomisongelmiinsa uudesta miessuhteesta, koska hän ei näe itselleen muuta mahdollisuutta kuin mieheen ripustautumisen.

Ainon asioita hoitaa lakimies, joka Alma Mahlerin tavoin etsii seksuaalista nautintoa mistä haluaa. Nykyajan maailmassa naista ei kuitenkaan enää tuomita vapaista seksisuhteista, edes teini-ikäisen mustan pojan kanssa. Weselius ottaa samalla hyvin kantaa suomenkielen sanojen sukupuolittuneisuuteen, koska tarinan lakimies on nainen.

Romaani pohtii myös taiteilijan ja hänen alastonmallinsa suhdetta sekä kertoo syrjäytynyttä veljeään elättävästä pissiksestä, veneeseen synnyttävästä pakolaisnaisesta, siepatuista nigerialaistytöistä ja elähtäneestä yökerhotanssijasta, jota nettikirjoittelijat kiusaavat. Monet tarinat ovat selvästi saaneet innoituksensa oikeista uutisista. Välillä kertojaksi lennähtää pulu, joka ei tiedä ihmisten maailman etiikasta mitään.

Mosaiikkimainen rakenne on taidokas ja raikas, ja Weselius pitää kokonaisuuden hyvin kasassa. Tarina on välillä raaka ja koskettava, välillä hauska ja nokkela. Omintakeinen romaani on suitsutuksensa ja palkintonsa ansainnut.

Kirja olisi tosin voinut olla paljon pidempikin kuin 210 sivua, sillä monen tarinalinjan loputtua itsestäni tuntui siltä kuin tässä olisi ollut vasta pidemmän tarinan ensimmäinen episodi. Aukkoinen romaani ei väännä sanomaansa rautalangasta, mutta vaatii lukijalta paljon kykyä päätellä ja tulkita itse.

Alma! on ajankohtainen puheenvuoro vihapuheesta ja epätasa-arvosta. En kokenut kirjaa toivoa antavaksi, mutta teos herättää taistelutahdon ja ymmärryksen siitä, että omista unelmista ja itsekunnioituksesta täytyy pitää kiinni.

P.S. Kirjallisuuslehti Lumoojan syksyn 2016 numerossa oli muuten pitkä haastattelu Hanna Weseliuksesta!

Artikkelikuva: Elisa Helenius