Kun katsomo pimenee, kuulen takaani lapsen äänen, joka hokee: kissa kissa kissa kissa kissa. Todennäköisesti lapsi on innostunut Tango Alakulon julisteessa olevista kahdesta mustasta kissahahmosta.
Julisteen kauniit kissat ovat tunnistettavasti Klaus Haapaniemen käsialaa, ja muistuttavat Iittalan satumaisia Taika– ja Tanssi –sarjoja. Pieni katsoja saa odottaa kauan ennen kuin lavalle tulee kaksi kissa-asuista tanssijaa ja orkesteri alkaa soittaa Mustan kissan tangoa. Kissat tanssivat, aukovat punaisia paljettisuitaan, kiskaisevat toisiltaan hännät irti ja repivät hotellin tapettia.
Ennen kissojen tanssia Savoyn aula on pullistellut väkeä. Naulakkojen edessä olevan jono on niin pitkä, että esitys pääsee alkamaan 10 minuuttia myöhässä. Savoyn katsomo on loppuunmyyty, minkä ymmärtää hyvin, koska kyseessä on kantaesitys. Samalla ilta on Tango Alakulon ainoa esitys Helsingissä. Savoyn esitys käynnistää ensi kevään Euroopan kiertueen, jonka aikana esitys vierailee mm. Suomen Berliinin suurlähetystön Suomi-juhlissa. Tapahtuma on osa Suomen 100-vuotisjuhlintaa.
Lavalla on vanhanaikainen hissi ja hotellin huonekaluja. Oikein eleganttia ja nostalgista. Hissin edessä seisoo kaksi ilmeetöntä nuorta hissityöntekijää, joilla on illan aikana vähäeleistä flirttiä keskenään. Hissi toimii esityksessä myös aikakoneena.
Illan juontaa näyttelijä-ohjaaja Timo Torikka, joka esittää kuvitteellisen hotelli Finlandian pikkoloa. Kehystarinassa vietetään suljettavan hotellin viimeistä iltaa. Torikka kertoo hauskoja anekdootteja Suomen saavutuksista sadan viime vuoden ajalta ja suomalaisesta kansanluonteesta. Yksi suomalaisista menestystarinoista on Koneen hissi, joka aloitti hissien valmistuksen vuonna 1918, kun Suomessa kerrostalot olivat vielä harvinaisuus.
Lavalla jazz-viulisti Christian Garrick, ammattipianisti David Gordon, kitaravirtuoosi Jarmo Julkunen ja Lontoon Sinfoniaorkesterin kontrabasisti Jani Pensola esittävät tangoksi sovitettuja katkelmia, joissa he siteeraavat suomalaisten tunnettujen säveltäjien teoksia. Katsomosta ”löydetään” lavalle myös hanuristi, jolla on samanlaiset vanhanajan viikset kuin muillakin orkesterin soittajilla.
Musiikissa on elementtejä perinteisestä tangosta, höystettynä viihdemusiikilla ja jazz-improvisaatiolla. Menneiden vuosikymmenien viihdemusiikkia selittää katselijoiden korkean keski-iän.
Kuulemme illan aikana muun muassa Jean Sibeliuksen ja Aleksis Kiven Sydämeni laulun, Toivo Kärjen sävellykset Siks oon mä suruinen ja Onni jonka annoin pois sekä Kaj Chydeniuksen Nuoruustangon, Ei Puolikasta ja Laulu kuolleesta rakastetusta. Lauluvalinnat ovat melankolisia, mikä sopii esityksen nimeenkin, joka viittaa suomalaisten pessimistiseen luonteenlaatuun. Hupaisaa sinänsä, että monet suomalaiset kokevat tangon liittyvän vahvasti heidän identiteettiinsä suomalaisina, vaikka laji on peräisin Argentiinasta!
Menneen maailman musiikki ei ollut ihan makuuni, mutta nautin ennen kaikkea upeaäänisen Yonan lauluosuuksista. Hänen koskettava tulkintansa ikivihreistä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni. En tosin ollut tunnistaa vaaleasta tummaveriköksi muuttunutta Yonaa!
Näimme esityksen seuralaiseni kanssa pressilipuilla perjantaina 13.1.2017.
Esityksen voi seuraavaksi nähdä huhtikuussa Brysselissä, Berliinissä 21.6., kesäkuussa Lontoossa, Hämeenlinnassa 27.10. sekä vuonna 2018 Australiassa, Japanissa ja Pohjois-Amerikassa.
Kesto: kaksi tuntia ja lisäksi 20 minuutin väliaika
Yona, laulu
Christian Garrick, viulu
David Gordon, piano
Jarmo Julkunen, kitara ja ukulele
Jani Pensola, kontrabasso
Timo Torikka, näyttelijä
Heidi Suur-Hamari, koreografia
Klaus Haapaniemi, taiteellinen johtaja
Heikki Salonen, puvustus
Sateenkaarenmaalari 