Miniopas Berliiniin matkaavalle – tiedä kaikki oleellinen!

13165943_945131125607982_1196738731416990631_n

Koska rakastan Saksan pääkaupunkia, ajattelin vähän jakaa tietouttani muillekin. Olen lomaillut Berliinissä nyt kuusi kertaa. Syyskuun 2015 vietimme siellä kokonaan Airbnb:n kautta paikallisilta hipstereiltä vuokraamassamme asunnossa Neuköllnissä. 

13164245_942369969217431_1644506536743171303_n
Berliiniläiset katukaivojen kannet kuvaavat kaupungin nähtävyyksiä. Kuva: Elisa Helenius

Vain kahdessa tunnissa lennät Helsingistä Berliiniin, joka kiehtoo matkailijoita vapaamielisellä, rennolla ja luovalla ilmapiirillään. Suomessa puhutaan leikkisästi jo Berliinin veteraaneista, koska niin moni suomalainen on asunut tällä vuosituhannella jonkin aikaa Saksan pääkaupungissa.

Berliini on tunnettu jaostaan hienompaan Länsi-Berliiniin ja rosoisempaan Itä-Berliiniin. Berliinin muurin murtumisen jälkeen itä ja länsi ovat lähentyneet toisiaan tyylillisesti, mutta vielä on nähtävissä joitakin eroja. Kaupungista löytyy niin hienostuneen kauniita vanhoja kivitaloja ja vaikuttavia monumentteja kuin repsottavia rakennuksia ja raunioita täynnä graffiteja ja makeaa katutaidetta.

11071413_719610331493397_2281765639910243665_n (1)
Uskaltaisin väittää, että Museosaaren paras museo on kuvassa takanani oleva Neues Museum, josta löytyy mm. upea kokoelma muinaisen Egyptin aarteita. Museosaaren Pergamonmuseumin suurenmoiset Lähi-idän, antiikin ja islamin aarteet ovat toinen must. Kuvassa kädessäni on kolmen päivän museopassi, jonka ostin lippukojusta Neues Museumin pihalta.
10411962_725757057545391_7615602622433906112_n
Tämänkin näkee museopassilla: 12 metriä korkea ja 23 metriä pitkä branchiosauruksen luuranko luonnontieteellisessä museossa (Museum für Naturkunde Berlin). Kuva: Elisa Helenius

EU:n toiseksi suurimmassa cityssä jokaisella kaupunginosalla on oma luonteensa. Mitte sijaitsee kirjaimellisesti kaupungin keskellä, ja se on erinomainen kaupunginosa tutustua historiallisiin nähtävyyksiin, kuten Brandenburgin porttiin, Holokaustin muistomerkkiin, Tiergarten-puistoon, valtiopäivätalon (Reichstag) lasikupoliin, Museosaareen viiteen suureen museoon ja idän puolella Alexanderplatz-aukioon televisiotorneineen. Berliinin turistikeskittymä on Mittessä. Siellä on myös kalliit hotellit, tosin Berliinissä kalleimmatkin hotellit ovat edullisempia kuin muissa Euroopan metropoleissa.

10980706_725753147545782_373080112429596815_n
Brandenburger Tor eli Brandenburgin portti on yksi Berliinin tunnetuimmista symboleista. Portti rakennettiin Preussin kuninkaan Fredrik Vilhelm II:n hallituskauden aikana 1788–1791. Portin takaa alkaa Tiergarten-puisto. Kuva: Elisa Helenius
13133330_943290132458748_3467999691362681290_n
Valtiopäivätalon (Reichstag) lasikupolin sisällä. Kannattaa varata etukäteen ilmainen lippu netistä, niin vältät pitkät jonot. Lippu pitää yleensä ostaa muutama viikko ennen suunniteltua vierailua. Saat kierrokselle mukaan maksuttoman audio-oppaan. Kuva: Elisa Helenius

Hintavia hotelleja on myös porvarillisessa ja pariisilaishenkisessä Charlottenburgissa, joka on paras alue shoppailla, esimerkiksi kuuluisalla ja leveällä Kurfürstendamm-kadulla (paikallisesti usein myös Ku’damm). Suosittelen Ku’dammilla uudehkoa Bikini Berlin -ostoskeskusta, jonka ikkunat avautuvat eläintarhan apinaosastolle.

Charlottenburgissa Savignyplatzin puiston ja juna-aseman alue on todellinen pikku-Pariisi, jossa on paljon kirjakauppoja ja baareja. Sen lähettyviltä löysin nyt helmikuussa edullisen hotellinkin. Vuonna 1699 valmistunut Charlottenburgin linna puutarhoineen on yksi Berliinin päänähtävyyksistä.

Prenzlauer Berg on viehättävä, vehreä ja lapsiystävällinen kaupunginosa täynnä leikkipuistoja ja kivoja kahviloita. Alueen suosituin nähtävyys on joka sunnuntainen Mauerpark-kirpputori, jossa tunnelma on kuin karnevaaleissa. Tapahtumaan liittyy vielä ulkoilmakaraoke.

11039000_814596711994758_5972074333612238947_n
Neuköllnin läheltä löytyy Treptower Park -puiston mahtipontinen neuvostomonumentti, josta kuvassa näkyy vain osa. Kuva: Elisa Helenius

Ennen huonomaineisesta Neuköllnistä on tullut viime vuosina Berliinin coolein kaupunginosa. Arabiväestön suosima Neukölln on paras alue nauttia laadukkaista Lähi-idän ravintoloista ja vegaaniruuasta. Alueen vetonauloja ovat somat kahvilat ja boheemit baarit (älä missaa Weserstraße-kadun baareja!). Neuköllnistä löytyy myös esimerkiksi tyylikäs satavuotias uimahalli Stadtbad Neukölln, maauimala Sommerbad Neukölln, Neukölln Arcaden ostoskeskuksen supersuosittu kattoterassibaari ja Berliinin suurin leikkialue lapsille eli Britzer Garten.

Maybachufer-kanavan luona on tiistaisin ja perjantaisin turkkilaiset markkinat ja joka toisena sunnuntaina Nowkoelln-kirpputori. Neukölln sijaitsee lähellä käytöstä poistettua Tempelhofin lentokenttää. Lentokenttä toimii nykyisin puistona, jossa esimerkiksi voi pyöräillä, hölkätä tai rullaluistella kiitoradoilla.

13103274_944526145668480_292857950293632601_n
Tempelhofin lentokentän puisto on hyvällä säällä täynnä hengailijoita auringonlaskun aikaan. Kuva: Elisa Helenius
13164256_944526209001807_70449815209194800_n
Mulla on alla vuokraamani pieni matkapyörä, ja tässä kruisaillaan toukokuussa Tempelhofin lentoasemalla.

Wedding on paras alue etsiä halpoja hotelleja niin että olet yhä Berliinin ytimessä. Vähän nuhjuisessa mutta kulttuurielämältään eloisassa kaupunginosassa viihtyvät taiteilijat ja opiskelijat.

Boheemin rähjäinen on myös punkkarien, anarkistien ja queer-väen suosima Kreuzberg, jonne kannattaa majoittua baarien ja edullisten hotellien takia. Schöneberg tunnetaan erityisesti homoystävällisenä kaupunginosana, ja homoelämän historiallinen keskus siellä on Nollendorfplatzin aukion alue. Jos kuulut queer-väkeen, älä jätä väliin maailman ensimmäistä homomuseota (Schwules Museum)!

WP_20170216_002
AirBerlin lentää usein ja edullisesti Helsingistä Berliiniin. Tegelin lentokenttä on sitten kuuluisa ankeudestaan ja ahtaudestaan, joten uuden lentokentän hidasta valmistumista todella odotetaan. Kuva: Elisa Helenius

Jos haluaa rennosti fiilistellä Berliinin tunnelmaa ja nauttia riehakkaasta yöelämästä, paras alue majoittua on Friedrichshain. Loikoile joen rannalla ja kuljeskele Boxhagener Platzilla sunnuntaisin olevalla kirpputorilla. Berliinin tunnetuin bilealue on R.A.W.-ratapihan ympäristö, ja kuuluisin klubi on entisessä voimalaitoksessa sijaitseva valtava Berghain (en tosin ole testannut, vielä). Muista myös vierailla 1,3 kilometrin pätkällä Berliinin muuria!

East Side Gallery Friedrichshainin kaupunginosassa eli Berliinin muurin jäännös. Kuva: Elisa Helenius
Friedrichshainin kaupunginosassa oleva East Side Gallery eli Berliinin muurin jäännös. Kuva: Elisa Helenius

Matkailijoita houkuttelee Berliiniin runsas kulttuuritarjonta, rikas historia ja vilkas yöelämä. Kaupungissa kiehtoo myös rento meininki ja edullinen hintataso. Berliiniin kannattaa saapua myös jonkin tapahtuman, kuten helmikuussa Berlinalen elokuvajuhlien, joulutorien tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen juhlan Christopher Street Dayn aikaan (tänä vuonna 22.7.2017).

Hotellit ovat tosin kalleimmillaan suosittuina ajankohtina. Valitettavasti asuntojen vuokraus Airbnb-palvelun kautta on nykyisin Berliinissä kielletty vuokrakeinottelun takia. Maksuton sohvasurffaus taas on sallittua.

Berliinissä on yleensä helppo majoittua, sillä siellä on valtavasti erihintaisia hotelleja ja hostelleja. Joukosta löytyy niin edullisia hotelliketjuja kuin persoonallisia hotelleja.

WP_20170217_017
Raitiovaunu sukeltaa Alexanderplatzin rautatieaseman alle Itä-Berliinin keskustassa. Kuva: Elisa Helenius
13151390_944526172335144_5717008849775247209_n
ALEXA-ostoskeskus Alexanderplatzin luona on shoppailijan paratiisi! Kuva: Elisa Helenius

Majoittumisessa oleellista on valita hotelli U- tai S-bahn -aseman tai bussipysäkin läheltä. Yläilmoissa kulkevalla S-bahnilla teet myös kätevän sightseeing-kierroksen. Jos valitset hotellin Itä-Berliinistä, voit matkata myös raitiovaunulla. Julkinen liikenne toimii hyvin, mutta metropolin ottaa parhaiten haltuunsa vuokraamalla polkupyörän. Pyörän saa päiväksi noin 10 eurolla, mutta viikkovuokraus tulee suhteessa halvemmaksi. Pyöräteitä on paljon ja kävelykadutkin ovat leveitä, tosin berliiniläiset ovat hieman aggressiivisia pyöräilijöitä eivätkä yleensä käytä pyöräilykypärää.

Hyvä tapa tutustua kaupunkiin on myös kävellä Spree-joenvartta tai tehdä kierros jokilaivalla (jokilaivat eivät kulje talvisin). Ehkä haluat jopa yöpyä laivahotellissa?

12039651_818086348312461_4893904674097798765_n
Jokilaivakierroksella ohitetaan parhaillaan valtiopäivätalo. Laivoja lähtee Museosaarelle vievän sillan luota. Laivakierros kestää yleensä tunnin. Kuva: Elisa Helenius

Moni tulee Berliiniin myös huipputason kulttuuritarjonnan tähden: taidegallerioita, konsertteja, oopperaa ja korttelikinoja riittää. Vaikka Saksassa on tapana dubata ulkomaalaiset elokuvat, niin joissakin teattereissa elokuvat näytetään alkuperäiskielellään (elokuvan nimen vieressä lukee silloin Off tai OmU) tai saksalaiset elokuvat jopa englanniksi tekstitettyinä. Muutamassa teatterissa on englanninkielistä ohjelmaa, ja oopperassa on tietysti englanninkielinen tekstitys.

Lapsiperheitä ilahduttavat lukuisat leikkipuistot, museot ja kaksi eläintarhaa. Berliini on tunnettu myös terveyshenkisistä kylpylöistään ja turkkilaisista saunoista eli hamameista (ja monista vain miehille suunnatuista homosaunoista).

Berliini
Altes Museum Museosaarella esittelee Antiikin Kreikan ja Rooman aarteita. Kuva: Elisa Helenius

Entä tunnetko ostalgiaa? Ostalgia tarkoittaa nostalgisia tunteita entistä Saksan demokraattista tasavaltaa kohtaan. Ostalgiaa on hyvin kuvattu elokuvassa Goodbye Lenin (Saksa 2003).

Berliinissä kannattaa tutustua DDR-menneisyyteen ja natsivaltakauteen liittyviin vaikuttaviin nähtävyyksiin. Suosittelen välillä kulkemaan katse maahan luotuna, koska saksalaistaiteilija Gunter Demnigin muuraamat pikkuiset, messinkiset muistolaatat joidenkin talojen edessä kertovat, ketkä kyseisestä talosta vietiin natsien keskitysleireille.

12027810_816413711813058_4640530431071310686_n
Mittestä löytyy  Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki eli Holocaust Mahnmal, joka muodostuu 2 711:stä erikokoisesta betonisesta paadesta. Saksalaiset ovat sydämistyneet siitä, kun turistit ovat ottaneet tällä muistomerkillä iloisia tai seksikkäitä selfieitä. Läheltä Tiergarten-puistosta löytyy pienempi muistomerkki toisessa maailmansodassa keskitysleireillä kuolleiden homoseksuaalien muistoksi. Kuva: Elisa Helenius

Ostalgiaa tarjoavat myös Itä-Berliinin puolelta osittain  Länsi-Berliinin puolelle levinneet söpöt Ampelmännchen-liikennevaloukkelit (yksikkö Ampelmann), joilla on päässään hattu. Vuonna 2004 jossain liikennevaloissa otettiin käyttöön Ampelmannin naispuolinen vastine Ampelfrau eli ”liikennevaloakka”. Niistä on tehty paljon matkamuistoesineitä, samoin kuin itäsaksalaisesta Nukkumatista, joka on meillekin tuttu lastenohjelma Pikku Kakkosesta.

12074898_821638961290533_6691429180455784060_n
Hohenschönhausenin vankilassa myös entiset vangit vetävät opastettuja kierroksia englanniksi ja saksaksi. Vankila oli aikaisemmin natsien keittiö, sitten laajennettuna Neuvostoliiton vankila ja lopuksi Stasin pahamaineinen vankila saksalaisille toisinajattelijoille ja niille, jotka yrittivät paeta Itä-Berliinistä. Sisäänpääsyn vankilaan voi maksaa vain käteisellä. Kuva: Elisa Helenius

Hyviä ja huokeita ravintoloita löytyy kaikista kaupunginosista. Saksalainen ruoka on tuhtia ja sianlihapainotteista. Tunnetuin ruokalaji on katukojuissa myytävä makkara-annos currylla maustetulla tomaattikastikkeella eli currywurst (currywurstille on jopa oma museonsa). Currywurstia saa välillä myös tofuversiona!

12038124_819488744838888_9081942318298426837_n
Currywurstia myydään myös karkkiversiona! 😀 Nämä namit ovat KaDeWe-tavaratalon legendaariselta herkkuosastolta. Kuva: Elisa Helenius

Berliini on myös kasvissyöjien pyhiinvaelluskohde, ja pelkästään vegaaniravintoloita, -pikaruokapaikkoja ja -kahviloita löytyy yli 50. Vegaaniherkkuja voi ostaa myös paikallisista edullisista kauppaketjuista DM ja Rossman, joissa on omat vegaanikarkkihyllyt ja myös edulliset luonnonkosmetiikkaosastot. DM:ssä ja Rossmanissa on myös kunnioitusta herättävät valikoimat lentokoneen käsimatkatavaroissa kuljetettavia minikosmetiikkatuotteita, ja vieläpä hyvin huokein hinnoin.

Paikallinen olutkulttuuri on elinvoimainen. Vaikka inhoaisit olutta kuten minä, niin nautit varmasti makeasta Berliner Weisse’stä eli vaahtoavasta tynnyrioluesta vihreällä marattisiirapilla tai punaisella vadelmasiirapilla. Myös muhkeat leivonnaiset sekoittavat pään. Aamiaista on tarjolla kahviloissa yleensä pitkälle iltapäivään asti, joissakin jopa iltaan asti.

11081103_725759170878513_3068543262206029654_n
Aamiainen berliiniläisittäin iltapäivällä. Tässä mallia näyttää Café Einstein Nollendorfplatzilla. Kuva: Elisa Helenius

Jos aikaa on enemmän, kannattaa vierailla junalla myös lähikaupungeissa. Esimerkiksi parinkymmenen minuutin junamatkan päässä sijaitsee palatseista ja puutarhoista tunnettu Postdam. Ota Berliinistä mukaasi vuokrapyörä tai vuokraa polkupyörä Postdamin juna-asemalta. Ajele sitten tutustumaan Fredrik II Suuren rakennuttamaan Sanssoucin palatsiin ja sen puutarhoihin sekä 1700-luvulta peräisin olevaan hollantilaiseen korttelistoon punatiilitaloineen.

13165993_945131025607992_7578694560854931205_n
Komische Oper Berlin sijaitsee Mittessä lähellä Brandenburger Toria. Oopperatalo on ulkoapäin modernin pelkistetty mutta sisältä vanhanaikaisen loistelias. Berliinistä löytyy useampi oopperatalo. Kuva: Elisa Helenius

SELVIYTYMISPAKKAUS:

– Kannattaa jo lentokentältä ostaa viikkolippu julkiseen liikenteeseen, jos viivyt Berliinissä pidempään kuin muutaman päivän.

– Pidä aina mukanasi käteistä! Todella harvassa ravintolassa ja kahvilassa voi maksaa kortilla.

– Berliinissä kuuluu jättää tarjoilijalle tippiä, yleensä 10 prosenttia loppulaskun hinnasta. Tästä voi välillä joustaa, jos olet vähävarainen. Pikaruokapaikoissa ei tipata. Joissakin baareissakin lasku maksetaan vasta pois lähtiessä, erityisesti jos siellä on pöytiintarjoilu.

– Hanavesi on täysin juomakelpoista.

WP_20170218_004 WP_20170219_134

– Englannilla pärjää hyvin. Kauppojen kassat vastaavat usein takaisin saksaksi, mutta ostotapahtuma onnistuu silti.

– Suurin osa ruokakaupoista ja muista puodeista on kiinni sunnuntaisin.

– Suomalaisella opiskelijakortilla irtoaa alennuksia joidenkin nähtävyyksien sisäänpääsyhinnoista.

– Museoista voi ostaa kolmen päivän museopassin, joka avaa 40 museon ovet. Passi maksaa 24 euroa ja alennusryhmille 12 euroa. Berliinissä jotkin museot ovat muuten torstaisin auki jopa kasiin tai ysiin asti illalla. Kannattaa aina tarkistaa museoiden verkkosivuilta tämän hetkiset aukioloajat. Museot ovat yleensä kiinni maanantaisin.

Berlin Welcome Card sisältää paljon alennuksia (en ole tosin itse testannut korttia). Kortin saa halvimmillaan 48 tunniksi 19,90 eurolla. Kortin ostettuun voi maksutta kulkea julkisilla kulkuvälineillä, pääsee katsomaan 30 nähtävyyttä ja voi tehdä opastetun hop-on hop-off -bussikierroksen.

Kirjoitan lähiaikoina jutun uusista hauskoista paikoista, joissa kävin Berliinissä helmikuun matkallani. 

Lue myös juttuni tämän vuoden Berlinalen elokuvafestivaaleilta ja opastetusta pyöräkierroksesta Berliinin kahviloihin. Tutustu myös arviooni Figaron häät -oopperasta Komische Oper Berlinissä ja videooni stand up -koomikon haastattelusta Berliinissä.

12011313_814596758661420_5414890973236497349_n
Yksi kultaisista veistoksista Kiinalaisessa talossa Schloss Sanssoucin kesäpalatsissa Potsdamissa. Kuva: Elisa Helenius
12002165_814596911994738_1501756946269436925_n
Unescon perintökohde, hollantilainen kortteli 1700-luvulta Postdamessa. Kuva: Elisa Helenius

Artikkelin pääkuvassa on Berliinin tuomiokirkko ja televisiotorni. Kuvaaja: Elisa Helenius 

Jätä kommentti