Suuntasin eilen lauantaiaamuna Onnibussilla Turkuun, sillä minun piti mennä sinne postittamaan Lumooja-lehtiä uusille tilaajille ja niille tilaajille, jotka eivät jostain syystä ole saaneet lehteään. Postitukseen Kirjan talolla menisi vain vähän yli tunti, joten päätin samalla hyödyntää Turun matkaani muutenkin, ja ajoitin sen Turku Priden kanssa samaan aikaan.

Meitä piti lähteä Helsingistä Turku Prideille isompikin kaveriporukka, mutta lopulta se kutistui yhteen henkilöön: minuun. Huomasin kuitenkin Facebookin eventistä, että Prideille on tulossa paljon tuttuja Helsingistä ja Turusta, joten ajattelin varmasti löytäväni seuraa. Sovin myös näkeväni puistojuhlassa turkulaisen kaverini Ainon. Törmäsin kuitenkin jo Onnibussissa helsinkiläisiin kavereihini, Kriitikko salissa -blogin Susannaan ja Leenaan, jotka olivat sattumalta myös matkalla Turku Prideihin.

Tämä oli meidän kaikkien ensimmäinen Turku Pride! Prideihin liittyy yleensä kesäinen ulkona hengailu, mutta nyt sää oli viilentynyt yllättävän nopeasti vain vähän yli kymmeneen plussa-asteeseen. Susanna ja Leena suuntasivatkin Turussa heti ensiksi alennusmyynteihin ostamaan villapaitoja, jotta selviäisivät ulkona olemisesta.

Menimme testaamaan Turun yhdeksi parhaaksi lounaspaikaksi suositellun thaimaalaisen Maneeratin (Käsityöläiskatu 1). Pieni ravintola sijaitsee keskustassa, tosin hieman syrjäisemmällä kadulla. Arkisesta miljööstä huolimatta paikkaa voi vain suitsuttaa, koska palvelu oli superystävällistä ja ruoka taivaallista. Hinnatkin olivat kohtuulliset.

Olimme tosin aikataulusta jäljessä, ja missasimme klo 13.30 lähteneen Pride-kulkueen. Edellisen viikon Turun puukotusten takia kulkueen reittiä oli lyhennetty paljon, joten se kulki oikeastaan vain kokoontumispaikalta Vanhalta suurtorilta ylämäkeä Kupittaanpuistoon.

Viileästä ja hieman märästä säästä huolimatta porukkaa oli ihan kiitettävästi istumassa nurmikolla. Puistojuhla oli paljon pienempi kuin Helsingissä, mutta toisaalta suurempi kuin edellisenä lauantaina Porvoo Prideilla, jossa myös Pride-turistina ehdin käydä. Porvoossa marssin kulkueessa läpi vanhankaupungin ja hengasin kavereiden kanssa puistojuhlassa (voit katsoa Porvoo Priden kuviani Instagrammista ElisaHele-tililtäni).

Poliittisten järjestöjen, tavarakauppiaiden ja ruokamyyjien kojuja oli runsaasti. Ohjelmaakin oli paljon, ja itse pidin erityisesti uudehkon kotimaisen tyttöduon R.A.E.:n energisestä keikasta (vaikka näinkin esiintyjistä enimmäkseen vain jalat, koska penkkini ja lavan välissä oli sadekatos) sekä sivusta seuraamistani twerkkaus- ja hulavanne -kouluista. Muutekin oli kivaa: törmäsin puistossa tuttuihin ja nautin siellä kojukahvit.

Puistojuhla jatkui seiskaan asti, mutta itse suuntasin jo puoli viiden maissa kohti Aurajoenrannassa olevaa Wäinö Aaltosen museota (WAM). WAM täyttää tänä vuonna 50 vuotta! Kävin museossa viimeksi helmikuussa katsomassa Tom of Finlandin piirtäjästä Touko Laaksosesta kertovan näyttelyn.

Nyt taidemuseossa on yhdysvaltalaisen nykytaiteilijan Jacob Hashimoton näyttely Giants and Uncertain Atmospheres (9.6.–24.9.2017). Moni kaverini on käynyt kesällä katsomassa näyttelyn, ja hehkuttanut sitä sosiaalisessa mediassa, joten tuntui, että tämä on pakko ehtiä nähdä. Näyttely on saanut suitsutusta myös taidekritiikeissä.

Susanna ja Leena taas suuntasivat Turun taidemuseoon katsomaan Robert Doisneau – Minun Pariisini -valokuvanäyttelyn (9.6.-27.8.2017). Näin kyseisen taidenäyttelyn jo aiemmin kesällä, ja pidin sen nostalgisista ja tunnelmallisista mustavalkoisista valokuvista.

Pidän isoista ja näyttävistä installaatioista, joten Hashimoton teokset kolahtivat heti. Niitä katsoessa syntyy se paljon puhuttu vau-efekti. Leijamaiset teokset ja purjeveneet itsessään ovat yksinkertaisia, mutta kun niitä on yhdessä suuri määrä, teoksista tuleekin monimutkaisia ja kerroksellisia.

Ihastuin taideteosten kirkkaisiin väreihin, leikillisyyteen ja runollisuuteen. Teokset tuntuvat kertovan vapaudesta ja elämänilosta. Punaiset pilkkukuviot tuovat mieleen japanilaisen nykytaiteilijan Yayoi Kusaman teokset.

Bambusta ja riisipaperista tehdyt leijateokset ovat keveitä, mutta kuitenkin kooltaan massiivisia. Ei ollut teosten ja taiteilijan nimen perusteella yllättävää kuulla, että Hashimoton (s. 1973, Colorado) sukujuuret ovat Japanissa.

Tässä vähän kuviani näyttelystä:

”Hashimoton teokset rakentuvat pääasiassa yksinkertaisista leijamaisista elementeistä, joita taiteilija toistaa ja varioi eri tavoin. Lopputuloksena muodostuu rytmikkäitä kokonaisuuksia, joissa voi nähdä myös maisemallisia viittauksia. Taiteilijaa kiinnostavatkin maalauksen ja veistoksen, rakennetun ja luonnollisen, abstraktin ja maisemallisten elementtien väliset rajapinnat.”

Lainaus on Wäinö Aaltosen museon kotisivuilta

Museon jälkeen yritin vielä ehtiä johonkin kahvilaan, mutta Cafe Art olikin juuri mennyt kuudelta kiinni ja aika hupeni muutenkin. Nappasin sitten vain falafel-pitan mukaani ja söin sen puistonpenkillä (sotkien takkini ja penkin tehokkaasti) ennen kuin nousin Onnibussiin. Jokirantaan oli katettu pitkät pöydät valkoisilla pöytäliinoilla Illallinen taivaan alla -tapahtumaa varten, mikä näytti hienolta.

Päivän teemaan sopi hyvin se, että näin kotimalla bussin ikkunasta upean sateenkaaren. Kiitos, Turku!

Kävin WAM:ssa pressilipulla.

Kuvat ja videot: Elisa Helenius