Mitä, Kansallisteatterin syysohjelmistoon kuuluu Tainaron! Voiko siitä kirjasta edes tehdä näytelmän? Ja mukana on vieläpä Aki Kaurismäen elokuvista tuttu tähti Kati Outinen sekä laulaja Aino Venna, vanha opiskelutoverini! Kumpaakaan ei tavallisesti nähdä teatterin lavalla.

Näin ajattelin Kansallisteatterin syyskauden avajaisissa kolme viikkoa sitten, kun näimme lavalla aloituskohtauksen Tainaronista. Viime perjantaina pääsin Kansallisteatterin Bloggariklubin ja seuralaistemme kanssa katsomaan esityksen Pienelle näyttämölle.

Leena Krohnin (s. 1947) läpimurtoteos Tainaron (WSOY 1985) on monelle tärkeä teos, myös minulle. Olen tosin lukenut sen jo joskus lähes parikymmentä vuotta sitten, joten muistoni ovat hämärät.

Krohn luo kirjassa fantasiaa todesta, sillä hänen lähteenään on ollut 1800-lukulaisen ranskalaisen hyönteistieteilijä J. H. Fabren kirja Muistelmia hyönteismaailmasta (WSOY 1965). Esityksen käsilehtisessä hyönteistutkija Jyrki Muona kirjoittaa, kuinka näemme hyönteiset vain oman hyötymme kautta, tuholaisina tai pölyttäjinä, emme ihmisen kanssa samanarvoisina olentoina, joilla on oma elämänsä.

Krohnin romaanissa, kuten näytelmässäkin, nimettömäksi jäävä lähettäjä kirjoittaa kirjeitä, joiden vastaanottaja on myös nimetön eikä jostain syystä koskaan vastaa kirjoittajalle. Kirjoittaja haluaa silti kertoa oudosta paikasta, jonne hän on saapunut valkoisella laivalla, vaikkei edes muista saapumisensa syytä.

Tainaron on tuliperäisellä vyöhykkeellä sijaitseva kaupunki tai paikka, jonka asukkaat ovat ihmismäisiä hyönteisiä. Oikeastaan niin ihmisten, hyönteisten kuin kasvien rajat ovat liukuvia. Maailma on yhtä aikaa vieras ja tuttu. Olennot toimittavat arkipäiväisiä askareitaan, vaikka tulivuorenpurkaus voi koska tahansa pyyhkiä kaiken pois.

Ennen kaikkea kertojaa kauhistuttavat asukkaiden rajut muodonmuutokset. Onko perhosella mitään yhteistä aikaisemman olomuotonsa, toukan kanssa? Lopulta kertoja tosin itsekin koteloituu. Katsojan pääteltäväksi jää, odottaako häntä muodonmuutos vai kuolema. Tainaronin nimi viittaa Manalan porttiin, ja paikan voi tulkita myös jonkinlaiseksi limboksi, odottelupaikaksi elämän ja kuoleman välillä. Tarina kertoo päällisin puolin hyönteisistä, mutta allegorinen taso viittaa kuolemaan ja maailmanloppuun.

Kirjan ovat dramatisoineet näyttämölle kaksi nuorta naista: myös esityksen ohjaajana toimiva Essi Rossi sekä Iida Hämeen-Anttila, joka on Kati Outisen tytär. Unenomaisessa ja sirpalaisessa esityksessä Outinen on sukupuolettoman oloinen hahmo, myrkyllisen alueen tutkija valkoisessa suojapuvussaan.

Esitys on Outisen monologi — hänellä täytyy olla mieletön muisti! Aino Venna on luonnonlapsimainen, mykkä hahmo, jonka mielikuvitukselliset asut tuovat mieleeni islantilaislaulaja Björkin. Vennan hahmo edustaa Tainaronin asukkaita. Hän on tehnyt myös esityksen musiikin, ja hänen vetämänsä laulunumerot ovat upeita.

Lavalla liikkuu pieniä mekaanisia koppakuoriaisia sekä alkeellisia robotteja. Lavastus tuikkivine valoineen, videoineen ja neonvihreällä värillään luo niin metsän kuin dystooppisen tulevaisuuden maailman. Krohnin tarina on yhä yllättävän ajankohtainen käsitellessään ilmastonmuutosta ja sukupuuttoaaltoa. Lopullinen tuho tuntuu olevan lähellä. Melankolian lisäksi esityksessä on kuitenkin paljon leikkimielisyyttä, ironiaa ja glitteriä, jota varisee eturivin katsojienkin päälle.

Näin esityksen pressilipulla perjantaina 31.8.2018. 

Lue Tainaronista lisää Kansallisteatterin verkkosivuilta

Kantaesitys Pienellä näyttämöllä oli 29.8.2018. Viimeinen näytös on 3.12.2018.

Esityksen kesto on 1 h 20 min, ei väliaikaa.

Esityksestä on myös englanniksi tekstitettyjä näytäntöjä.

Esiintyjät: Kati Outinen ja Aino Venna
Ohjaus: Essi Rossi
Dramatisointi: Iida Hämeen-Anttila ja Essi Rossi
Esitysdramaturgia: Essi Rossi ja Iida Hämeen-Anttila
Lavastus ja valosuunnittelu: Milla Martikainen
Videoiden suunnittelu ja toteutus: Milla Martikainen ja Aino Venna
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen
Musiikki: Aino Venna
Äänisuunnittelu: Pauli Riikonen
Naamioinnin suunnittelu: Krista Karppinen