Ennen kuin esirippu aukeaa, oopperan pääjohtaja Gita Kadambi kävelee lavalle. Hän kertoo, että tänään perjantaina 30. marraskuuta oopperarakennus täyttää 25 vuotta! Aiemminhan Aleksanterinteatteri Bulevardilla toimi oopperatalona. Viime perjantaina näkemäni kolminäytöksinen Tuhkimo sisälsi kaksi väliaikaa, joten pääsin kunnolla nauttimaan tutun ja juhlavan rakennuksen lämpiöistä.

Tummansiniseen esirippuun on maalattu tähtitaivas ja suuri kello. Kun verho avautuu, näemme mustan harsoverhon läpi miehen, surupukuisen naisen ja kolme pikkutyttöä seisomassa haudan äärellä. Kohtalokas musiikki soi. Tuhkimon äiti on kuollut ja isä on menossa jo uusiin naimisiin toisen lesken kanssa, jolla on ennestään Tuhkimon kanssa samanikäiset tytöt.

Kansantaru Tuhkimo on maailman tunnetuimpia satuja. Koskettava tarina oli jo lapsena suosikkejani, ja rakastan sen Disneyn animaatio- ja elokuvaversioita. Onhan Tuhkimon juoni toki vähän pölhö, niin kuin saduissa yleensäkin: kuinka prinssi ei muka muista mielitiettynsä kasvoja laisinkaan tai tajunnut tanssiaisissa kysyä tämän nimeä? Entä miksi äitipuoli pitää jälleen demonisoida? Miksi Tuhkimo on niin passiivinen? Tarina kuvaa kuitenkin hyvin kiusaamista, kateutta, rakkautta ja hyvyyden voittoa.

Olin innossani näkemässä Tuhkimon ensimmäistä kertaa balettiversiona. Juonta on helppo seurata, koska tarina on niin tuttu. Satu tarjoaa myös mahdollisuuden mielikuvitukselliseen ja taianomaiseen lavastukseen ja puvustukseen, mihin Kansallisooppera onkin tarttunut.

Kansallisooppera on tehnyt uudet lavasteet ja puvut vaatesuunnittelija Emma Ryottin luonnosten pohjalta. Tuhkimon elämän ankeutta korostaa kokonaan harmaa keittiö, jossa huonekalut ovat kolhon isoja ja halkeilleet seinät kallistuvat sisäänpäin. Koko keittiö hajoaa komeasti palasiksi ja kohoaa ilmaan, kun Tuhkimo siirtyykin haltijattaren kanssa taikamaahan. Upeassa näkymässä puussa roikkuu juhlamekkoja ja kurpitsan muotoisia lyhtyjä. Balettitossuista rakennettu kenkävuori kuninkaanlinnassa on myös näyttävä.

Kuninkaanlinnan tanssiaissalin synkkyys tosin ihmetetyttää. Kenties tanssiaissalin lavastuksessa on haettu goottilaista kauhuromantiikkaa, kuten myös alun hautausmaakohtauksessa ja keittiössä. Juhlavieraiden puvutkin ovat tummanliiloja ja goottihenkisiä. Tanssiaissali hajoaa lopuksi romanttiseksi tähtitaivaaksi.

Tuhkimo on hyvä aihe baletille, koska siinä on vahvat ja keskenään erilaiset henkilöhahmot. Tuhkimon tunnetilat liikkuvat myös alistetun alakuloisesta unelmoivaan ja lopulta rakastuneeseen.

Kansallisoopperassa esitetään nyt ensimmäistä kertaa englantilaisen koreografi David Bintleyn uusi versio Tuhkimosta vuodelta 2010. Tarinaa on muutettu sen verran, että hyvän haltijattaren lisäksi Tuhkimo kohtaa vuodenaikojen haltijattaret ja hän saa tanssiaisia varten palvelijoikseen mainioita sammakoita, liskoja ja hiiriä. Suomen Kansallisoopperan versiota varten Bintley lisäsi koreografiaan myös oopperan balettikoulun lapsitanssijoita, vaikka he eivät varsinaisesti tanssi vaan enemmänkin käyskentelevät lavalla söpöissä asuissa.

Sisarpuolien koomiset roolit ovat tavallisesti tanssineet miehet, mutta Bintley halusi varata roolit naisille. Tuhkimo on nimittäin brittiläisen koreografin Frederick Ashtonin suositussa vuoden 1948 versiossa jäänyt sisarpuolten esittäjien varjoon. Ja onhan mies hameessa jo kulunut vitsi. Bintley on nimennyt siskokset Nirsoksi ja Persoksi. Heidän tanssinsa ovat hykerryttävän koomisia ja tarkoituksellisen kömpelöitä.

Nirson rooli on esityksen mainioin, ja sen tanssi viime perjantaina japanilainen Mai Komori. Person roolissa tanssiva Salla Eerola on saanut päälleen topatut reidet ja vatsan. Hahmo on veikeä ja Eerola näyttelee hyvin, mutta hänen ainoa piirteensä on se, että hän on lihava ja syö jatkuvasti. Aivan kuin pyöreät hahmot olisivat näin yksiulotteisia. Tulee myös vaikutelma, etteivät herkut muka kiinnosta ollenkaan hoikkia hahmoja.

Baletti on toki perinteisesti laihojen ja lihaksikkaitten tanssijoiden laji, mutta nykyajan vartalopositiivisuusaikana lihavuudelle naureskelu on tympeää ja vanhanaikaista. Maailma on muuttunut yllättävän paljon parempaan päin jo kahdeksassa vuodessa, jolloin Bintleyn koreografia näki ensi-iltansa Birminghamin baletissa.

Upeiten toteutettu kohtaus on toisen näytöksen lopussa tanssiaisissa, kun kello alkaa lähestyä kahtatoista. Juhlavieraiden liikkeet hidastuvat ja he alkavat liikkua mekaanisesti kuin kellon viisarit. Heidän kasvoilleen ilmestyvät naamiot, mikä korostaa tilanteen maagisuutta ja toisaalta ahdistavuutta Tuhkimolle. Kohtaus tuo etäisesti mieleen Eyes Wide Shut -elokuvan salaperäiset naamiojuhlat.

Näkemässäsi versiossa viehättävä Linda Haakana tanssi lyyrisen Tuhkimon rooliin prinssinään karismaattinen ruotsalainen Lucas Jerkander. Hyytävänä äitipuolena esiintyi Milla Eloranta ja hyvänä haltijattarena eteerinen Sara Saviola. Musiikkina soi klassisesti venäläisen säveltäjän Sergei Prokofjevin melodinen sävellys vuodelta 1945. Valoisa musiikki syntyi vastapainona toisen maailmansodan kauhuille.

Näin esityksen pressilipulla. 

Lue lisää Tuhkimosta Kansallisoopperan sivuilta.

Ensi-ilta oli 23.11.2018. Viimeinen näytös on 22.12.2018.

Kaikki näytökset ovat loppuunmyytyjä.

Esitys kestää 2 tuntia 40 minuuttia sisältäen kaksi väliaikaa (25 min. ja 20 min.).