Askeleeni veivät eilen jälleen yhteen lempiteattereistani, Punavuoren pieneen kortteliteatteriin Takomoon. Täytyy todeta, että tällä kertaa olin tosin aika pihalla uutuuden, Rakkaus ja toisto, äärellä. Tosin alun hämmennyksen jälkeen pääsin lopulta paremmin mukaan tähän outoon ja hassuun leikkiin. Esityksestä nauttimista auttaa paljon se, jos on etukäteen lukenut käsiohjelman — ajatuksen kanssa.
Rakkaus ja toisto on teoreettinen, salaperäinen ja kokeellinen mutta samalla kepeä esitys, jonka lähtökohta on käsiohjelman mukaan ollut ”improvisaation ja toiston suhteen ihmettely. Esitys on eräänlainen koesarja tai leikki, joka ohjautuu sisältäpäin.”
Väliajaton esitys koostuu seitsemästä kohtauksesta. Joka toinen kohtaus kulkee nimellä koe. Kokeet ovat improvisaatiota, jossa näyttelijät Joanna Haartti, Joonas Heikkinen, Tuomas Rinta-Panttila ja Laura Rämä antavat toisilleen käskyjä, mitä tehdä lavalla. Lavalle on aseteltu sikin sokin erilaisia esineitä, kuten kastelukannu, rikkalapio, kultainen viltti ja viherkasvi, ja niiden avulla näyttelijät keksivät toisilleen tehtäviä kuten tavaroiden keräily tai yhdessä viltin alla toisen nostelu ilmaan.
Kokeet tutkivat muun muassa ohjeiden antamista, sijaisuutta, suunnan vaihtumista ja leikkikenttää. Seuraa piinaavan hupaisia tilanteita. Samalla tosin tuntui siltä kuin seuraisin näyttelijäopiskelijoiden treeniä. Sinänsä on kyllä hauska ajatus, että improvisaation takia esitys on joka kerta erilainen, ja näyttelijöiden komiikka on spontaania. Esiintyjillä on rennon tyylikkäät vaatteet, mistä kiitos pukusuunnittelija Maria Sirénille.
”Rakkaus ja toisto -esitys perustuu yksinkertaisille aineksille, joita tutkimalla, toistamalla, varioimalla syntyy esityksen maailma.” Teatteri Takomon verkkosivut
Joka toinen kohtaus taas sisältää näytöksiä Eeva-Liisa Mannerin klassikkonäytelmästä Poltettu oranssi (1969), jota kirjailija itse nimitti ”Hullun tytön tarinaksi”. Näytelmä sijoittuu pikkukaupunkiin 1910-luvulla. Nuori Marina käy varhaista psykoanalyytikkoa muistuttavan Tohtorin luona. Omassa maailmassaan elävä Marina avautuu Tohtorille ja rakastuu tähän. Käsiohjelman mukaan näytelmän voi ajatella käsittelevän ”transferenssia, Marinan tunteensiirtoa Tohtoriin, ja Tohtorin kykenemättömyyttä ottaa vastaan näitä tunteita.”
Näyttelijät eivät pyri realistiseen esittämiseen Poltetussa oranssissa, vaan jättävät jäljelle vain esityksen rungon. He myös sanovat ääneen kaikki käsikirjoitukseen kirjoitetut ohjeet näyttelijöille sekä esittävät kohtaukset kokeellisesti improvisaation kautta.
Jos Poltettu oranssi ei ole tuttu, kuten se ei ole allekirjoittaneelle, näytelmää on vaikeahko hahmottaa vain kolmen, erittäin tyylitellyn kohtauksen perusteella. Esitystapa on tosin kiinnostava ja hauska, ja muuttaa realistisen näytelmän abstraktiksi taiteeksi, oikestaan tutkielmaksi teatterista ja sen keinoista. Poltettu oranssi käsittelee myös rakkautta ja toistoa, sillä Tohtori yrittää auttaa Marinan pois vääristyneen rakkauden harhakuvitelmastaan, mitä hän toistaa yhä uudelleen.
Esityksen lopuksi näyttelijät hyräilevät Laura Braniganin 1980-luvun hittiä Self Control, joka esityksen tavoin kertoo siitä, kuinka ihastuminen saa menettämään itsekontrollin.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Katariina Nummisen dramaturgian ja ohjauksen. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun dramaturgian ja draaman kirjoittamisen professori tunnetaan myös mm. esityksistä Yerma, Coconut Disco – Afrikan ääniä, Karjalala, Opetusnäytelmä ja Kolme pientä sisarta. Rakkaus ja toisto on osa Nummisen taiteellisen tutkimuksen väitöstutkimusta Teatterikorkeakoululle.
Käsiohjelman mukaan väitöstutkimus käsittelee dramaturgian ja leikin suhdetta sekä leikkiä, taukoa, toistoa ja elettä dramaturgian elementtinä. Esityksen materiaaleissa lukeva tunnuslauseen kaltainen teksti tiivistää hyvin sen leikkisän ja kryptisen luonteen: ”Au. Oi. Au. Oi.”.
Näytelmästä tosiaan välittyy vaikutelma, että se on tieteelliseen työhön sisältyvä teoreettinen tutkielma. Rakkaus ja toisto tuntuu olevan suunnattu ennen kaikkea teatterialan tutkijoille tai muuten teatteritaiteen analyysista kiinnostuneille taiteilijoille ja intellektuelleille.
Vaikeasti avautuva esitys ei ole tainnut kunnolla löytää yleisöään, koska ainakin eilen katsomossa oli vain kourallinen katsojia, kun menin katsomaan sitä ystäväni Paavon kanssa. Sinänsä harmi, koska näyttelijät tekevät mainiota ja herkkää työtä.
Näimme esityksen pressilipuilla tiistaina 16.4.2019.
Esityksen ensi-ilta oli 15.3.2019. Viimeinen näytös on 10.5.2019.
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Sateenkaarenmaalari 