Kävin viime viikon torstaina katsomassa jo 12. teatteriesitykseni tämän vuoden puolella!

Odotin Teatteri Jurkan pienessä aulassa näytelmän alkamista niin syventyneenä älypuhelimeeni, etten huomannut puuterikasvoisen Marcel Proustin seisovan viistosti takanani. Tämä vuonna 1922 Pariisissa kuollut ranskalaisherra oli saapunut teatteriin katsomaan Jean Racinen Antiikin Kreikkaan sijoittuvan tragedian Faidran.

Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 3 –näytös alkoi tosiaan jo aulassa, jossa näyttelijä Aleksi Holkko esitteli työryhmän 10 osaisen taideproduktion ja lähelläni seisoneen kirjailija Proustin. Työryhmä sijoittaa kunkin Proustin romaanisarjan osan johonkin paikkaan Helsingissä. Ryhmä teki syksyllä 2017 esityksen Helsingin Talvipuutarhaan perustuen Kadonnutta aikaa etsimässä –romaanisarjan ensimmäiseen osaan. Kirjasarjan toiseen osaan perustuva esitys esitettiin tilataksissa!

Romaanisarjan kolmannessa osassa Proust menee ensimmäistä kertaa elämässään teatteriin, joten esitys on nyt tuotu Teatteri Jurkkaan. Tämä on 10 osaisen produktion ainoa osa, joka nähdään teatterissa. Näytelmässä on katkelmia myös romaanisarjan osista viisi ja 10. Alkuesittelyn jälkeen Holkko ja Proustin roolissa oleva Hanna-Kaisa Tiainen johdattivat jokaisen katsojan erikseen istumaan katsomoon.

Kadonnutta aikaa etsimässä (ransk. À la recherche du temps perdu) on Marcel Proustin kirjoittama autofiktiivinen romaanisarja, jonka hän kirjoitti vuosina 1908–1922. Suomeksi se on ilmestynyt kymmenenä niteenä.

Olen itse lukenut vuosia sitten niteistä vain yhden, eli kakkososan takaumatarinan Swannin rakkaus, jonka kirurgin tarkka psykologinen silmä ja sujuva kieli tekivät minuun suuren vaikutuksen. Proust on kunnianhimoisessa kirjasarjassaan halunnut tallettaa ihmismielen pienimmätkin liikkeet ja näin selittää tekojemme takana olevat ajatukset ja tunteet.

Sattumalta viime lauantaina Querelle-festivaalilla odotin tilaamaani täytettyä leipää ruokarekasta, kun huomasin Aleksi Holkon odottamassa myös ruokaansa saman rekan vieressä. Menin kiittämään Holkkoa näytelmästä, ja hän kertoi, että kaikki näyttelijät olivat sattumalta jo vuosia ennen näytelmäprojektia ehtineet lukea koko Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan. He olivat nyt lukeneet romaanisarjan uudestaan tätä produktiota varten.

Herkullisessa ja nokkelassa esityksessä sekoittuvat nykyajan Helsinki ja Marcel Proustin ajan Ranska sekä pohdinta teatterin tekemisestä ja teatterikritiikistä. Kummitteleepa esityksessä myös Teatteri Jurkan teatraalinen kummitus, roolissa Timjami Varamäki, joka on pukusuunnittelijana myös suunnitellut esityksen puvut ja soman vaaleanpunaisen lavastuksen.

Milka Ahlroth ja Holkko ovat lavalla sekä ”itsenään” että Proustin näkemän näytelmän Faidrana ja Hippolytosina. Tragediassa sankari Theseuksen vaimo rakastuu poikapuoleensa, tulevaan kuninkaaseen. Koska lavalla on vain kolme näyttelijää, vedetään myös yleisössä istuva Marcel Proust auttamaan joukkokohtauksissa.

Mietin, miksi käsilehtisessä kiitetään Cafe Ekbergiä. Ymmärsin asian, kun esityksen alussa lavalle tuotiin tarjottimellinen erilaisia ylellisiä leivoksia. Mikä ihana näky! Onneksi olin juuri syönyt illallista.  Ja kyllä, yksi onnellinen eturivin katsoja saa myös leivoksen.

Esitys käsittelee myös muistamista ja historiaa, sekä niin Proustin kuin esiintyjien henkilöhistoriaa. Milka Ahlroth yrittää muistella esiintymistään Jurkassa viimeksi 30 vuotta sitten. Feministisessä puheessaan hän kertoo, kuinka naispuolisten näyttelijöiden kuuluu yleensä vähän väliä pillittää lavalla. Teatteri-itkeminen on kuulemma vaikeaa ja raskasta.

Nykyajan teatterissa on yleistynyt sekä metateatteri että näyttelijöiden tunnustuksellisuus. Tätä edusti myös Aleksi Holkon kiinnostava, yhtä aikaa hauska ja surullinen monologi siitä, kuinka hän ei lavalla koskaan puhu omalla äänellään. Hän on tottunut madaltamaan ääntään ja myös elekielen puolesta esittämään ”kunnon raavasta suomalaista (hetero)miestä”, koska hänen kaltaisiaan vähän feminiinisempiä homomiehiä ei nähdä teatterin lavalla.

Aihe sopii esitykseen muutenkin, koska Marcel Proust oli homoseksuaali. Holkon mukaan oli kiinnostavaa ja outoa, kuinka Proust romaanisarjan läpi peittelee homouttaan.

Näytelmä on mukavan napakka: tunti ja 45 minuuttia väliajan kanssa. Näyttelijät vaikuttivat sympaattisilta ja avoimilta ja heittäytyivät hyvin rooleihinsa. Nautin paljon tästä älykästä huumoria sisältävästä esityksestä.

 

Näin esityksen pressilipulla 25.4.2019.

”Kadonnutta aikaa etsimässä 2017-2022 on kymmenen itsenäisen esityksen sarja, joka pohjautuu Marcel Proustin romaanin osiin. Jurkassa nähtävä osa 3 ei vaadi aiempien osien näkemistä.”

Sarjan seuraava osa nähdään kesällä. 

Lue lisää Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 3 -esityksestä Teatteri Jurkan sivuilta.

Ensi-ilta oli 22.3.2019. Viimeinen näytös on 10.5.2019.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Aleksi Holkko ja Hanna-Kaisa Tiainen
Pukusuunnittelu ja lavastus: Timjami Varamäki
Näyttämötekniikka: Saku Kaukiainen
Valo- ja äänikonsultit: Olivia Pohjola ja Viljami Lehtonen
Tuotanto: Teatteri Jurkka ja työryhmä
Valokuvat: Marko Mäkinen