Kuljen sokeana rantapiennarta

poskessa äidin läimäyttämä meteli

kirvelevä haava, vaahteranlehden muotoinen

Itken vastatuuleen

itken kuin Dumbo

itken haljetakseni.

Kunpa minun äitini heijaisi minua.

Helsinkiläisen Aura Nurmen (s. 1988) toinen runoteos Leijonapatsailla (Otava 2020) ilmestyi tasan vuosi sitten, mutta ehdin vihdoin viime viikonloppuna lukea sen. Tilasin arvostelukappaleen alkusyksyllä kaunistamaan kirjapinoani.

Pidin paljon Nurmen rehellisestä ja rajun herkästä esikoisrunokokoelmasta Villieläimiä (Kolera-kollektiivi 2016), joka oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana ja sai Kalevi Jäntin palkinnon. Pääsin Villieläimien tiimoilta myös haastattelemaan Nurmea silloin päätoimittamaani Lumooja-kirjallisuuslehteen.

Leijonapatsailla jatkaa osittain samoista teemoista kuin esikoisteos, eli huono-osaisista lapsista ja turvattomista kodeista. Nyt runojen minä on tosin kasvanut lapsesta nuoreksi naiseksi. On vuosi 2000, ja Daruden Sandstorm on maailmanlaajuinen hittibiisi. Runojen minä pääsee ripille ja muutaman vuoden päästä keräämään katseita yökerhojen tanssilattioille ja puurtamaan aamuisin laivasiivoojana ja iltaisin Stockmannin siivoojana Helsingissä.

Turvallinen ja kannustava aikuinen nuoren elämässä on isoisä, joka kuitenkin kuolee kun tyttö on vielä nuori. Runoissa kuvataan myös nuoruuden iloja ja kipuja sekä avartuvaa maailmaa. Suomalaisessa nykykirjallisuudessa, varsinkaan runoudessa, ei käsitellä paljonkaan työläisiä ja köyhiä, joten Nurmi tekee tässä tärkeää työtä.

Runojen tapahtumapaikka on idyllinen kesäkaupunki Hanko, jossa Nurmi kirjoitti teostaan taiteilijaresidenssissä vuonna 2019. Nimi Leijonapatsailla viittaa Hangon rantatieltä löytyviin kahteen vierekkäiseen leijonaveistokseen, joiden päällä voi istua.

Koska olen myös vieraillut muutamana kesänä Hangossa ja ihastunut paikan merelliseen kauneuteen, oli kirjan tapahtumapaikka mieluisa. Runoissa soman pikkukaupungin ja perhehelvetin välille syntyy hedelmällinen vastaparien jännite. Nuoret ovat myös aina kaipailleet pois pikkupaikkojen tutuista ja jämähtäneistä kuvioista vieraiden kaupunkien säpinään.

Pidän paljon Janne Kuisman tekemästä kansikuvasta, jossa poseeraa paljasrintainen naisen ja leijonan risteymä. Kuva on mystinen, vahva ja sensuelli. Kuvaan liittyen runoissa käsitellään epävakaista kotioloista tulevan nuoren naisen seksisuhteita vanhempiin miehiin, seksuaalista häirintää, kulttuurimme pakkomiellettä nuoruuteen ja nuoren naisen sekä voimaa että haavoittuvuutta. Runon puhujan ääni on välillä epävarma, välillä uhmakas ja elinvoimainen.

Intensiivisistä lavarunoesityksistään tunnetun Nurmen runot ovat usein tarinallista proosarunoutta, joka on varmasti helposti lähestyttävää niillekin, jotka lukevat runoutta harvemmin. Osa runoista taas on lyyrisempiä, mistä syntyy teokseen virkistävää vaihtelua. Mukana on myös huumoria, kuten lopusta löytyvä kuvitteellinen luettelo Nurmen julkaisemista kirjoista. Tai ehkä kyseessä on hänen teininä kirjoittamansa tekstit, koska niissä on markkahinnat.

Aura Nurmi on runoilija, yleisen kirjallisuustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa, Kiasman taideohjaaja, lavarunouden ja luovan kirjoittamisen opettaja, Lukukeskuksen Mun tarina -hankkeen taiteellinen suunnittelija ja yksi Helsinki Poetry Connection -yhdistyksen perustajajäsenistä.

Poltetun oloinen vesitorni valvoo

kun kehotan kerrostalon ovella

tyttöjä katsomaan muualle

muodonmuutos naisesta lapseksi

banaaninkuoren väriseen pyjamaan

on värisevä

yksityinen kuin sähköposti luukku.comista

epäselvä

Lainaukset ovat pätkiä runoista kirjasta Leijonapatsailla.

Sain kirjasta arvostelukappaleen Otavalta.