Kävin tämän viikon maanantaina katsomassa äidin kanssa Sofian maailman Suomenlinnan kesäteatterissa, jossa käyn yleensä joka kesä. Viime kesä oli poikkeus, koska Suomenlinnan kesäteatteri olikin kiinni pandemian takia ja Ryhmäteatterin Seitsemännen portaan enkeli -esitys jäi toteutumatta.

Suomenlinnan linnamainen kesäteatteri on jo miljöönä elämys, ja samalla pääsee kiertelemään saaressa. Sääli vain, että saaren somat kahvilat ovat jo kiinni, kun teatterikävijät saapuvat paikalle ennen esitystä.

Jostein Gaarderin (s. 1952) kirja ilmestyi suomeksi vuonna 1994, jolloin olin 12-13-vuotias, eli lähes samanikäinen kuin kirjan 14-vuotias päähenkilö Sofia. Sain kirjan muistaakseni vanhemmiltani luettavakseni tuoreeltaan, ja olin romaanista todella innostunut. Lukiossa filosofiasta olikin tuleva lempioppiaineeni ja opiskelin myöhemmin filosofiaa myös sivuaineena Oriveden opistolla.

Kenties Sofian maailmalla on ollut osansa siinä, että hakeuduin tosiaan oppiaineen pariin myöhemmin ja olin filosofiassa kympin oppilas. Kuitenkin 600-sivuinen tiiliskivi jäi minulta tuolloin yläasteella kesken, enkä ole myöhemmin palannut siihen… Nyt sainkin vihdoin tietää, miten tarina päättyi!

Sofian maailma on yhtä aikaa kertomus länsimaisen filosofian historiasta ja norjalaisen Sofian kehittymisestä ja älyllisestä heräämisestä. Yhtenä päivänä Sofia saa kaksi nimetöntä kirjettä, joissa kysytään ”Kuka sinä olet?” ja ”Mistä maailma on peräisin?”. Kysymysten avulla Sofia alkaa nähdä tutun maailman uudella tavalla, ja ihmetellä maailman mysteerejä.

Sofiasta tulee viisikymppisen filosofin, Alberto Knoxin, oppilas. Sofian isä taas työskentelee armeijassa korkeassa virassa ja on ulkomailla komennuksella. Isä haluaisi myös tutustuttaa tyttärensä filosofian maailmaan. Hän kuitenkin huomaa, ettei kirjakaupoissa ole myynnissä filosofian oppikirjaa, joka olisi suunnattu teinitytöille. Isä päättää kirjoittaa sellaisen kirjan sitten itse.

Sofian isä sanoo yhdessä kohtaa, että kun nettiin laittaa hakusanat ”rohkea poika”, eteen tulee kuvia pojista tekemässä erilaisia urotekoja. Kun googlettaa sanat ”rohkea tyttö”, eteensä saa pornografiaa. Gaarderin on teoksellaan halunnut tuoda muutosta tähän sukupuolten väliseen epätasa-arvoon.

Tarinassa on erityisen hienoa se, että siinä näytetään, ettei tyttöjen arvo ole vain ulkonäössä, suloisuudessa ja seksikkyydessä, vaan he ovat myös älyllisesti uteliaita, fiksuja ja tiedonjanoisia ihmisiä. Sofian hahmossa ei käsitellä ollenkaan hänen ulkonäköään eikä ihastuksiaan, vaan älykkyyttään ja suhdettaan maailman kaikkeuden isoihin kysymyksiin. Sofia ei silti ole mikään nero, vaan tavallinen, fiksu koulutyttö.

Kuitenkin tarinassa käsitellään enimmäkseen miespuolisia filosofeja. Sofian elämässä pyörivät hahmot ovat huolestunutta ja ylisuojelevaa äitiä lukuunottamatta myös miehiä. Olisin kaivannut tarinaan enemmän naishahmoja. Filosofien miesvoittoisuus on toki ymmärrettävää, koska länsimainen filosofia on ennen kaikkea miesten kirjoittamaa. Kuitenkin uskon, että jos Gaarder olisi todella nähnyt vaivaa ja ajatellut toisin, hän olisi voinut kaivaa esiin myös enemmän naispuolisia filosofeja.

No, toki 1990-luvun alku oli hyvin toisenlaista aikaa kuin feministisesti tiedostavampi nykyaika. Gaarderin kirja oli jo jotain aivan uutta ja raikasta vuonna 1991, kun se ilmestyi ensiksi norjaksi. On upeaa, että näin erilaisesta ja akateemisesta kirjasta tuli kansainvälinen megabestseller. Onkin sanottu, että 1990-luvulla Suomessa ja muualla länsimaissa oli filosofiabuumi.

Suomenlinnan teatterin lavalla nähdään vain viisi näyttelijää, jotka kaikki esittävät useita rooleja, paitsi Sofian roolissa lavalla koko ajan oleva virtuoosimainen Suvi Blick, joka on juuri valmistunut Teatterikorkeakoulusta. Muut näyttelijät ovat vähän vanhempaa sukupolvea: erinomaiset Robin Svartström, Jouni Innilä, Aarni Kivinen ja Sari Mällinen.

Aluksi minusta tuntui, ettei näin tietokirjamaisesta tarinasta oikein saa vetävää esitystä ja että filosofian historian kertaus on puuduttavan tuttua. Kuitenkin esitys alkoi pikku hiljaa vetää enemmän mukaansa.

Esityksen piristysruiskeita ovat hieman abstraktit tanssi-iloittelukohtaukset sekä aurinkolasipäinen filosofian megastara Kant ja Germit-sammakko. Tällaista leikkisää hulluttelua ja fyysistä teatteria kovin keskustelevaisessa esityksessä olisi voinut olla enemmänkin. Näytelmässä on kylläkin monia kekseliäitä ja hauskoja ideoita, kuten aidon kokoinen puunukke-Sofia, taivaalta satavat jättimäiset näkkileivänpalat ja sängyn peiton alta pompahtavat ilmapallot.

Lavastus ei ollut niin näyttävää kuin vaikka muutaman vuoden takaisessa Idän pikajunan arvoituksessa, mutta se oli jälleen kerran yksityiskohtaista ja kekseliästä. Mieleeni jäivät erityisesti Sofian huoneen akvaario, soutuvene ja lavan eri korkeustasot. Kaiken kaikkiaan esitys oli hiottu ja nautittava kokonaisuus.

Sain 5.7. esitykseen pressiliput.

Sofian maailma Ryhmäteatterin verkkosivuilla

Ensi-ilta oli 2.6.2021. Viimeinen näytös on 4.9.2021.

Esityksen kesto on 2,5 tuntia sisältäen väliajan.

Ohjaus ja dramatisointi: Johanna Freundlich
Rooleissa: Robin Svartström, Suvi Blick, Jouni Innilä, Aarni Kivinen ja Sari Mällinen
Lavastus: Janne Siltavuori
Pukusuunnittelu: Niina Pasanen
Valosuunnittelu: Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Maskeeraussuunnittelu: Tiina Winter