Toisin kuin moni muu, ehdin yleensä lukea kesällä selvästi vähemmän kirjoja kuin muina vuodenaikoina, koska olen kesällä niin paljon loma- ja pressimatkoilla, kesäriennoissa ja seurassa. Olen silti ehtinyt kesällä lukea jo pari mainiota opusta, joiden lukemista olin myös etukäteen odottanut paljon. Olen nyt kotona flunssan kourissa, ja ehdin hyvin näpytellä arvioita blogiini.

Aktivisti, anarkisti, kirjailija ja toimittaja Suvi Auvisen ensimmäinen kaunokirjallinen teos Kaltainen valmiste (Kosmos) ilmestyi toukokuun lopulla, ja on saanut paljon media- ja some-näkyvyyttä. Olen seurannut Auvisen puuhiaan julkisuudessa (olen myös käynyt hänen järjestämillään Vegemessuilla) ja hänen aktiivista Instagram-tiliään, joten kiinnostuin myös teoksesta.

Auvisen julkisessa persoonassa kiehtoo hänen moniulotteisuutensa ja helposti lähestyttävyytensä. Vaikka hän on tunnettu vegaani ja ympäristöaktivisti, hän ei vain julista haudanvakavana, vaan osaa myös nautiskella, vitsailla ja pitää hauskaa. Hän vaikuttaa tyypiltä, joka on yhtä aikaa isoihin ongelmiin vakavasti suhtautuva ja kepeän pirskahtelevainen. Auvinen on myös osoittanut, että monipuolisen ja vaikuttavan uran voi luoda seuraamalla vahvasti omaa kutsumustaan, tässä tapauksessa aktivismia, ja samalla parantaa maailmaa.

En kuitenkaan etukäteen ihan hahmottanut, mistä esseekokoelma kertoo, ja kirja yllättikin mut olemalla vielä parempi kuin osasin edes odottaa.

Arvioin tässä muuten nyt teosta, jonka luin loppuun jo yli viisi viikkoa sitten, joten toivottavasti muistan vielä kaiken oleellisen… Onneksi voin tässä samalla silmäillä kirjaa. Teos oli täynnä tarkkanäköisiä oivalluksia, jotka teki mieli alleviivata. Kirjassa ilahduttivat myös avoimuus ja omakohtaisuus, jotka toisaalta nivoutuivat luontevasti osaksi isompia yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Kaltainen valmiste on juuri niin räyhäkkä ja anteeksipyytelemättömän suorasanainen kuin aktivistilta voi odottaa, mutta samaan aikaan hauskempi, avoimempi ja lempeämpi kuin ehkä osaisi etukäteen ajatella. Auvinen ei myöskään kirjan perusteella ole ihan niin ehdoton kuin olen kuvitellut, vaan hän on esimerkiksi ainakin nuorempana syönyt myös lihaa ja mereneläviä, jos on sattunut löytämään niitä dyykatessaan ruokakauppojen roska-altaita tai joku on niitä hänelle tarjonnut ruuaksi (hän ei halua tukea julmaa tehotuotantoa maksamalla lihasta ja merenelävistä).

Teos kertoo aktivismista, anarkismista (Auvisen hienoin sanoin anarkismi tarkoittaa radikaalia tasa-arvoa), eläinten syömisestä, väkivallasta, some-lynkkauksista, menestyspuheesta, salaliittoteorioista (kansikuvan pulut liittyvät salaliittoteoriaan siitä, että pulut ovatkin vakoilurobotteja), biseksuaalisuudesta, paskatöistä ja monesta muusta kiinnostavasta asiasta, joita on harvemmin käsitelty suomalaisissa esseekokoelmissa.

Auvinen kertoo myös mainioita ja yllättäviä juttuja omasta taustastaan himouskovaisena teininä, 19-vuotiaana Keniassa auttamassa Lääkärit ilman rajoja -projektissa, kuinka salakuljetti lentokoneeseen lentokentältä löytämänsä hiiren, nukketeatteriopiskelijana, talonvaltaajana, ruotsinlaivan Muumi-maskottina ja menestyneenä mutta loppuunpalaneena yrittäjänä.

Hänestä piirtyy kuva ihmisenä, jolla on paljon enemmän pokkaa, nokkeluutta ja rohkeutta kuin monella. Auvista ei hävetä kertoa, että köyhänä opiskelijana hän myös välillä varasti ruokaa kaupasta. Hänen kertomanaan se kuulostaa ymmärrettävältä teolta, koska kaupat itse heittävät niin paljon syömäkelpoista ruokaa roskiin eikä tässä ”hyvinvointivaltiossa” kaikilla ihmisillä ole rahaa edes ostaa ruokaa.

Erityisen piristävä on Auvisen kirjoitus yhteiskuntamme suhtautumisessa biseksuaalisuuteen, mikä on hämmentävän suuri mutta näkymätön seksuaalivähemmistö. Hän nostaa esiin sen, kuinka usein kännissä toisiaan pussailevista tytöistä sanotaan, etteivät he ole lesboja tai biseksuaaleja. Media on toisaalta täynnä kuvia toisiaan hiplaavista naisista, mutta naisten välinen vetovoima nähdään kuitenkin vain läppänä, ”joka ei horjuta kaiken perustana olevaa heterosuhdetta”.

Auvinen kirjoittaa, että todennäköisesti paljon suurempi joukko ”heteroita” myöntäisiä itselleen ja muille olevansa biseksuaaleja, jos biseksuaalisuus olisi tunnustetumpaa ja näkyvämpää yhteiskunnassamme. ”On harvinaisempaa identifioitua biseksuaaliksi kuin harjoittaa biseksuaalisuutta,” Auvinen laukoo.

Auvinen toteaa hyvin, että niin nais- kuin miespuoliset biseksuaalit nähdään usein vain miesten seksuaalisuuden kautta. Biseksuaalisuus leimataan myös vain vaiheeksi ja kokeiluksi, vaikka eihän tässä yhteiskunnassa täysin hyväksytyillä heteroilla pitäisi olla mitään paineita kokeilla homostelua, eli toimintaan ajaa ihmisen aito halu ja suuntautuminen.

Ainoastaan minua häiritsi se, että myöhemmin kirjassa Auvinen kirjoittaa seurusteluistaan, heilasteluistaan ja yhden yön jutuistaan oikeastaan vain miesten kanssa. Syntyy sellainen vaikutelma, että naiskokemukset ovat kuitenkin hänellä selvästi vähemmistössä verrattuna miesjuttuihin ja jääneet enemmän leijumaan jonnekin ystävyyden ja salaisen ihastuksen välimaastoon. Jossain vaiheessa hän jopa kokee kyllästyneensä useisiin peräkkäisiin, epäonnisiin miesjuttuihin, eikä edes mainitse yrittäneensä siihen aikaan treffailla myös naisia. Tämä on valitettavan tavallinen ilmiö biseksuaalien naisten kohdalla, ja johtuu toki todennäköisemmin ennen kaikkea yhteiskunnastamme, jossa naisen on paljon helpompi etsiä ja löytää mies- kuin naisseuraa.

Tässä lopuksi muutama hieno lainaus Kaltaisesta valmisteesta:

Kukaan, joka syö eläimiä, ei voi rehellisesti väittää tuomitsevansa kaikkea väkivaltaa. Väkivalta ei katoa sillä, että sen ulkoistaa näkymättömälle teurastajalle.

On helppo kadottaa se, minkä puolesta taistelee, ja alkaa keskittyä vain siihen, mitä vastustaa. Vastustaminen on kuitenkin raskaampaa kuin puolustaminen. Jos maailman näkee jatkuvasti negaation kautta, alkaa helposti purra omiaan.

Aktivisti näkee maailman, jota ei vielä ole, mutta joka voisi olla. Jos sen näyn kadottaa, kadottaa toivon. Kadotettu toivo on aktivismin loppu. Nihilisti ei enää yritä, koska kaikki on joka tapauksessa tuomittu epäonnistumaan.

Menestys on sitä, että saavuttaa itselleen asettamansa tavoitteet. Siksi se merkitsee eri asioita eri ihmisille ja siksi sitä on mahdotonta nähdä ulkoa.

Ihmiset elävät elämänsä kuin meitä seuraisi koko ajan näkymätön yleisö. – – Kukaan ei istu henkeään pidetellen katsomossa ja odota suurta paljastumista, elämän läpi pelanneen ihmisen upeaa esitystä. Sen sijaan näyttämön edessä riippuu esirippu läpi ihmisen elämän.

Sain kirjasta arvostelukappaleen kustantamolta.

Suvi Auvinen: Kaltainen valmiste (Kosmos 2021)