Täytin viime viikon perjantaina 40 vuotta, ja suuntasin samana päivänä Paavon kanssa kolmeksi yöksi Tallinnan elokuvajuhlille. Palasimme eilen maanantai-iltapäivällä Helsinkiin.
Tämä oli jo neljäs kerta, kun olen syntymäpäiväni aikoihin seuran kanssa Tallinnan elokuvajuhlilla pressipassilla, ja viides kerta kun ylipäätään juhlin syntymäpäivääni Tallinnassa alkaen vuoden 2015 hotellireissusta. Joka kerta on ollut niin huippua, että olen halunnut tehdä saman uudestaan, heh.
Viime vuonna osallistumiseni PÖFFiin jäi väliin pandemiatilanteen takia. Tänäkin vuonna jännitin viime hetkille asti lähtöäni Viron huonon koronatilanteen vuoksi. Viro oli jopa väläytellyt mahdollisuutta rajojen sulkemiseen. Kuitenkin ennen lähtöäni Viron koronatilanne alkoi parantua nopeasti, kiitos maan tiukkojen koronatoimien.
Virossa tuntui turvalliselta matkustaa, koska siellä kysyttiin hotellissa, elokuvateattereissa, museoissa, kahviloissa ja ravintoloissa heti ovella koronapassia. Sisään pääsi vain, jos oli saanut kaksi rokotusta tai sairastanut koronan kuuden kuukauden sisällä. Koronapassin yhteydessä kysyttiin myös henkilöllisyystodistus. Kaikkialla oli myös maskisuositus. Ainoastaan ihmettelin sitä, ettei laivalla mennessä eikä tullessa kysytty koronapassia, vaikka olin ohjeista lukenut toisin, ja laivalla moni oli ilman maskia. Tämä oli tosin jo kolmas kertani Tallinnassa näin pandemia-aikana, ja nyt siellä oli tiukimmat koronatoimet.
PÖFFin työntekijöillä ja elokuvien kutsuvierailla oli muuten monilla koko kaulan ympäri menevät PÖFFin sponsorin Respirayn BNFF-suojat. Näky on kuin suoraan scifi-elokuvasta: paksusta muovisesta suojasta kaulalla erittyy puhdistettua ilmaa kantajansa kasvoille! Suojan pitäisi tuhota 99 prosenttia viruksista. Sellainen kaulassa voi kenties olla vaikea nojata tuoliin elokuvissa, enkä tiedä, painaako kaulus hartioita, mutta muuten suoja vaikuttaa raikkaammalta ja ilmavammalta vaihtoehdolta kuin hiostavan maskin pitäminen kasvoilla koko päivän.
Tallinnan elokuvajuhlat tunnetaan nimellä Pimeiden öiden elokuvafestivaali eli viroksi Pimedate Ööde filmifestival, lyhennyksenä PÖFF. Akkreditoiduin tapahtumaan bloggaajana, joten saimme maksutta majoituksen aamiaisella PÖFFin päämajasta Nordic Hotel Forumista. Sain myös ilmaiset leffaliput, ja Paavo mun avecina liput 4-6 eurolla kappale (normaalihinta elokuvalipusta on 8 euroa). Kuka vain voi osallistua Pöffiin, ja ostaa lippuja näytöksiin.
Voit lukea Voima-lehden verkkosivuilta tämän vuoden etukäteisartikkelini PÖFFistä (tässä linkki juttuun). Pimeiden öiden elokuvafestivaali järjestetään 17 päivän ajan Tallinnassa, Tartossa ja Itä-Virunmaalla 12.–28.11.2021.
Matkasimme Tallinnaan lempilaivallani Tallink Megastarilla. Se on kuitenkin sen verran hintava, että takaisin tulimme viiden euron alennuslipuilla Eckerö Linen Finlandialla. Molempiin suuntiin matkatessa laiva oli mukavan väljä ja saimme kahviloista hyvät istumapaikat, mikä liittyi varmaan ennen kaikkea matkustusajankohtiimme (perjantaina klo 10.30-12.30 ja maanantaina klo 12-14.15 laiva). Kuulin samaan aikaan Tallinnassa matkanneilta kavereiltani, että viikonlopun iltalaivat olivat olleet täyteen ammuttuja.
Nordic Hotel Forum oli uudistettu sitten edellisen Pöff-majoitukseni kaksi vuotta sitten. Huoneisiin oli tullut muun muassa nätimpi, sadunomainen kuviointi, hienot peilivalot kylpyhuoneessa ja sähköinen ilmoitustaulu, jossa pystyi yhdellä painalluksella ilmoittamaan, haluaako huoneeseensa aamupäivällä siivouksen vai ei. Kävin pari kertaa kahdeksannen kerroksen kylpyläosastolla, jonne oli tullut höyrysauna. Kylpylästä oli jälleen hienot näkymät yli Tallinnan, ja siellä oli hyvin vähän ihmisiä päiväsaikaan. Kylpylästä oli tullut kokonaan itsepalvelukylpylä, jossa pyyhkeetkin olivat valmiiksi esillä napattavaksi.
Hotellin ainoat paikat, missä oli ruuhkaa, olivat Pöffin infopiste aulassa ja buffetaamiainen. Aamiaisella oli tarjolla mm. erittäin hyvää leipää, lettuja ja kananmunaa vaikka missä muodossa sekä virolaisia erikoisuuksia, kuten jonkinlaista rahkaleipomusta ja paistettuja tomaatteja.
Söimme parissa uudessa hyvässä ravintolassa ja muuten tutuissa paikoissa Solaris-ostoskeskuksen japanilaisessa Tokumarussa, aasialaisessa Chi-ravintolassa ja venäläisessä Lidossa. Molemmat uudet ravintolat sijaitsevat suosikissani Rotermannin kaupunginosassa. Oasis Restoran on tyylikäs kasvisravintola. Siellä on herkulliset ateriat, mutta ne ovat ihan Suomen hinnoissa. Taqueria taas on autenttinen meksikolainen taco-ravintola.
Ehdimme elokuvien lisäksi käydä museoissa. Hurautimme edullisella taksilla Kumuun katsomaan koko viidennen kerroksen täyttävän vaihtuvan näyttelyn Taidetta mukavuusalueella? 2000-luku Viron taiteessa (9.10.2022 asti). Siellä oli paljon poliittista, ihan kiinnostavaa virolaista nykytaidetta viimeisen 20 vuoden ajalta. Kumussa olisi ollut useampi näyttely, mutta tuo Mukavuusalueella-näyttely vei jo paljon aikaa, ja perusnäyttelyt olemme nähneet useamman kerran. Kävimme siksi lisäksi Kumussa vain Reval Cafessa ja katsomassa Berliinissä työskentelevän taiteilijan Jeremy Shaw’n video-, ääni- ja valoinstallaation Phase Shifting Index (20.2.2022 asti). Seitsemälle isolle screenille on heijastettu tulevaisuuden kuvitteellisia alakulttuureja. Näyttely ei ole niin hauska kuin miltä se kuulostaa, mutta olihan se kiinnostavaa nähdä jo kokonsa vuoksi.
Kävin yksin vasta nyt ensimmäistä kertaa Tallinnan kaupunginmuseossa vanhassakaupungissa. Halusin nähdä siellä vaihtuvan näyttelyn Siveetön Tallinna. Alle 18-vuotiailta ilman aikuisen seuraa kielletty näyttely esittelee prostituutiota, pornografiaa ja kevytkenkäisyyttä Tallinnassa. Aihe kuulostaa kutkuttavalta, mutta toteutus oli monessa mielessä raskas ja pliisu. Kaikki tekstit seinillä olivat viroksi, ja näyttelyopas lätkäisi mulle käteen paksun vihon täynnä englanninkielistä tekstiä. Vihossa ei edes kerrottu, mikä teksti liittyy mihinkin kuvaan ja esineeseen, vaan se piti osata päätellä. No, opin kyllä myös lisää entisten aikojen prostituutioiden elämästä ja monet vanhat esineet olivat hienoja.
Museo on aika perinteinen ja vanhanaikainen, mutta se on kiinnostava nähdä jo sen puolesta, että se sijaitsee 1300-luvun talossa, jossa on viisi kerrosta, mukaan lukien suuri kellarin astianäyttely. Esillä on esimerkiksi näyttely suomalaisesta musiikista, mitä virolaiset kuuntelivat ja katsoivat Neuvostoliiton aikana televisiosta ja saattoivat musiikin avulla haaveilla vapaammasta maailmasta.
Mitä tulee taas shoppailuun, niin yllätyin iloisesti siitä, että japanilainen Miniso-puoti on tullut Solaris-kauppakeskukseen! Olen aiemmin käynyt Minisossa Tallinnassa 20 minuutin ratikkamatkan päässä keskustasta T1-kauppakeskuksessa pari vuotta sitten. Minisossa myydään superihania pehmoleluja sekä kaikkea pientä söpöä karkeista kuulokkeisiin ja juomapulloista puuterihuiskuihin. Kyseessä on myös kerrankin edullinen japanilainen puoti. Ostin sieltä nyt pari pientä tuliaista ja itselleni minikokoon pakattuja kasvomaskeja. Kuitenkin huomasin vasta kotona Helsingissä matkalaukkua purkaessa, että olin jättänyt ostoskassini Solariksessa Tokumaruun tai elokuvateatteriin… Klassikko!
Tänä vuonna elokuvanäytöksiä ei järjestetty vanhassakaupungissa sijaitsevassa ihanassa Kino Sõprusissa, mutta kolme muuta PÖFFin vakiteatteria olivat käytössä eli Nordic Hotel Forumin lähellä sijaitseva suuri elokuvakompleksi Coca-Cola Plaza (pääsin testaamaan siellä uutta Luxe-salia mukavine sohvineen) sekä 10 minuutin kävelymatkan päässä Solaris-ostoskeskuksessa sijaitsevat Apollo Kino Solaris ja Kino Artis.
Tässä loppuun lyhyet arviot ja tähdet näkemistäni seitsemästä elokuvasta. Elokuvan nimessä on aina linkki sen esittelyyn PÖFFin verkkosivuilla. Elokuvat ovat siinä järjestyksessä kun näin ne.
Unprecedented
Japani 2021
Ohjaaja: Masaaki Kudo
***
Ajankohtaisessa elokuvassa seurataan vähän päälle 20-vuotiaita tokiolaisia, jotka yrittävät selvitä korona-ajasta. Suurin osa nuorista on menettänyt toimeentulonsa, ja yrittää paikata tätä siirtymällä töihin seksialalle, maskit kasvoillaan. Elokuvan tyylilajiksi on merkitty komedia, mutta se oli aika synkkä. Nuoret näyttelijät ovat viehättäviä.
**
Kansainvälisessä lyhärikoosteessa oli erilaisia scifi-tarinoita. Tarinat ja tyylit olivat hyvin erilaisia, ja osa oli tylsempiä ja osa parempia. Monessa toistui tulevaisuudenkuva, jossa maapalloa on kohdannut tappava virus tai ekokatastrofi. Pidin eniten tarinoista, jossa tappavan pandemian aikana kaksi nuorta miestä kohtaavat ja rakastuvat; jossa yhteiskunnan romahdettua hevosvankkureilla matkaavat muusikot löytävät hylätystä talosta 80-luvun musiikkia; ja animaatiosta, jossa hypermodernissa maailmassa nuori nainen lähtee juhlimaan masentuneen serkkunsa kanssa.
Quake
Islanti 2021
Ohjaaja: Tinna Hrafnsdóttir
**
Luulin, että elokuva kertoo maanjäristyksestä, joten olin pettynyt, kun se kertoikin sisäisestä järistyksestä, eh. Aihe on sinänsä kiinnostava, eli surullisen perhesalaisuuden puskeminen pintaan kun päähenkilö on aikuinen ja saanut oman lapsen, mutta toteutus on aika puuduttava.
***
Toinen näkemäni lyhärikooste PÖFFissä esitteli uusia queer-tarinoita maailmalta. Aluksi näytetään synkkiä tarinoita ja lopuksi iloisempia. Joukossa oli monia oikein mieleenjääviä ja kiinnostavia tarinoita. Pidin erityisesti kahden nuoren miehen suoraviivaisista nettideittitreffeistä kertovasta ja muunsukupuolisen valkoisen nuoren ja ruskean cis-tytön välisestä ihastuksesta kertovasta lyhäristä.
One Second
Kiina, Hongkong 2020
Ohjaaja: Zhang Yimou
*****
Tämä komea elokuva oli suosikkini festivaaleilta! Muun muassa elokuvistaan Lentävien tikarien talo, Punainen lyhty ja Hero tunnettu ohjaaja on tehnyt näyttävän historiallisen draaman, joka sijoittuu kiinalaiseen pikkukylään ja autiomaahan 1960-luvun alussa. Tarina kuvaa kiinnostavasti elokuvakulttuuria, elokuvan esittämisen teknistä puolta 1960-luvulla ja propagandan vaikutusta ihmisiin. Tarina sijoittuu koko kylän rakastamaan elokuvateatteriin, jonne saapuvat tuomaan varastettua filmikelaa vankileiriltä karannut mies ja sisukas orpo pikkutyttö.
Aloners
Etelä-Korea 2021
Ohjaaja: Hong Seong-eun
****
Pienimuotoinen mutta sielukas ja koskettava draama kuvaa eteläkorealaista holojok-ilmiötä, jossa ihmiset haluavat elää täysin yksin ilman ystäviä, perhesuhteita ja puolisoa. Päähenkilö Jina on luottokorttifirman puhelinavun paras työntekijä. Hän syö lounaan aina yksin ja viettää vapaa-aikansa kotona katsellen televisiota ja syöden noutoruokaa. Töissä hänet laitetaan yllättäen auttamaan epävarmaa tulokasta, elämäniloista nuorta naista, joka Jinan harmiksi haluaisi olla hänen kaverinsa. Jina alkaa kuitenkin kyseenalaistaa elämäntyylinsä, kun hänen seinänaapurinsa, yksinäinen mutta Jinalle aina ystävällinen nuori mies kuolee eikä ruumista huomata ennen kuin viikon päästä.
Memoria
Kolumbia, Thaimaa, Ranska, Saksa, Meksiko 2021
Ohjaaja: Apichatpong Weerasethakul
***
Missasin kehutun Memorian Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla, joten oli kiva, että sain uuden tilaisuuden nähdä sen. Tunnettu thaimaalainen elokuvaohjaaja Apichatpong Weerasethakul (Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives, Tropical Malady, Blissfully Yours) on sijoittanut uuden elokuvansa tapahtumat Kolumbiaan. Ihanan Tilda Swintonin esittämä brittiläinen nainen on siellä katsomassa mystisesti sairastunutta siskoaan, kun hän alkaa kuulla outoa tömisevää ääntä. Äänen alkuperän selvittäminen vie hänet viidakkoon asti. Elokuvassa on upeita maisemia ja kiehtova mysteeri. Omaan makuuni elokuva oli kuitenkin liian hidastempoinen, eikä tarinan mahdollinen syvempi taso auennut.
Osallistuin PÖFFiin pressimajoituksella ja pressilipuilla.
Sateenkaarenmaalari 