Pidin valtavasti Koko Hubaran esseekokoelmasta Ruskeat Tytöt (2017), ja olen nähnyt useampia Hubaran esiintymisiä ja myös valokuvannut hänet muutama vuosi sitten silloin päätoimittamaani Lumooja-kirjallisuuslehteen. Hubaran huhtikuussa julkaistu esikoisromaani Bechi olikin minulle must-luettavaa, vaikka ehdin lukea sen vasta nyt marraskuussa. Bechiä ei mainosteta autofiktiona, vaikka siinä on selvästi paljon aineksia myös Hubaran omasta elämästä.

Ajattelin tosin hieman skeptisesti aluksi, ettei mua vapaaehtoisesti lapsettomana naisena niin innosta kirja äitien ja tyttärien suhteista, ja muutaman ensimmäisen sivun luin vähän vastahankaisesti. Kuitenkin sitten teos iski muhun täysillä, ja nautin lukemisesta suuresti. Kyseessä on ruskeiden heteronaisten vahva puheenvuoro, mikä avaa uusia näkökulmia tuttuihin ja ei-niin-tuttuihin aiheisiin.

Kirjasta tekee erityisen se, että se kuvaa autenttisesti ja osuvasti äitien ja tyttärien välisiä ristiriitaisia, välittömiä ja yhtä aikaa suuren rakkauden ja syvän ärsytyksen täyttämiä suhteita. Erityisesti elämänmakuisen dialogin sisältämä torailu on hupaisaa luettavaa.

Usein tuntuu, että äitiys esitetään epärealistisen ihanteellisena tai sitten kuvataan hirviömäisiä mutseja. Bechissä äidit ja tyttäret eivät ole liioiteltuja, ja heidän menneisyyden traumansa selittävät heidän kulmikkaan käytöksensä ja tekemänsä virheet.

Äitiys on teoksessa läsnä useammalla tasolla. Päähenkilö, kolmekymppinen yliopisto-opiskelija Bechi huomaa olevansa vahingossa raskaana harrastettuaan hieman painostettuna yhden kerran seksiä miespuolisen kaverinsa kanssa ja jatkettuaan sitten harrastamaan parempaa seksiä vakisäätönsä luokse. Hän päättää pitää lapsen. Kuten hänen äitinsä aikoinaan, Bechikään ei ole varma, kumpi kahdesta mahdollisesta miehestä on hänen lapsensa isä. Kirja ei kuitenkaan jää pohtimaan kysymystä isyydestä.

Tarinassa seurataan myös Bechin äitiä Shoshanaa, joka muutti nuorena Israelista Helsinkiin tavattuaan suomalaisen nuoren miehen eikä ole paljonkaan pitänyt yhteyttä sukuunsa. Shoshana on nuoresta lähtien halunnut asua Pariisissa, mutta jumahtaa Helsinkiin, missä hänestä tulee lopulta eronnut menestyskirjailija. Myös Shoshanan esikoiskirjan päähenkilön nimi on Bechi, joka oli myös hänen isoveljensä nimi. Hänellä on ollut kaksi isoveljeä, joita hän ei koskaan ehtinyt tavata. Viimeisessä luvussa ääneen pääsee Shoshanan äiti Rivka, joka nuorena naisena muutti aviomiehensä kanssa Jemenistä Palestiinaan. Hän paljastaa lopulta lukijalle, miten toinen lapsi kuoli ja toinen katosi.

Bechi käsittelee jännitteisten perhesuhteiden lisäksi ruskeana ihmisenä elämistä Suomessa, missä tarjoilijat puhuvat kahvilassa englantia muille kuin valkoisille ja valkoiset kuvittelevat ruskeiden ihmisten olevan seksinnälkäisiä villikkoja. Samalla valkoinen lukija saa hauskan kurkistuksen siihen, miten ruskeat ihmiset näkevät itsetyytyväisten valkoisten suomalaisten ulkonäön ja tavat (paljastus: näkemykset eivät ole imartelevia). Kirja sivuaa myös muita tärkeitä ja kipeitä aiheita kuten jemeninjuutalaisten sortoa Palestiinassa, lapsiavioliittoja, masennusta ja syömishäiriöitä.

Teemat ovat kiinnostavia, ja rankoista aiheista huolimatta romaani on vetävää luettavaa ja useissa kohdissa kuivan humoristinen. Samalla Bechi on ylistyslaulu kirjoille, lukemiselle, keskusteluille ja yhteydenpidolle, joiden ansiosta äidit ja lapset ja muutkin ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ja itseään.

Hubaralla on tarkka katse ihmisen psyykkeeseen ja hyvin kriittinen ote yhteiskuntaan. Teksti ei ole kokeilevaa, mutta siinä on toisaalta kokeellisia kerrontaratkaisuja, kuten kohta, jossa Bechi on kalliolaisessa pitseriassa parhaan ystävänsä Maijan kanssa. Bechi selittää Maijalle ranskalaisen filosofin ja historioitsijan Èlisabeth Badinterin kiinnostavaa feminististä teoriaa äidinvaistosta. Tämän keskustelun välissä on kursivoituja kohtia Bechin ajattelusta, kun hän mielessään kertoo Maijalle, kuinka meni se ilta kun hän tuli raskaaksi.

Kirjassa vuorottelevat nykyaikaan sijoittuvat Bechin minä-muodossa kirjoitetut luvut ja Shoshanan koko elämänkaarta kartoittavat, hän-muodossa kirjoitetut luvut. Pidin tästä äänten ja aikatasojen hallitusta moninaisuudesta. Kritisoisin kuitenkin sitä, että Shoshanan luvut ovat kokonaan kursivoituja, mikä on hieman raskasta luettavaa. Paremmin olisi toiminut se, että luvuissa olisi ollut otsikkona aina joko Bechi tai Shoshana.

Kannen herkän kauniin maalauksen on muuten tehnyt moninaisuuden ja radikaalin itserakkauden puolesta puhuvan Pehmee-kollektiivin toinen jäsen, taiteilija Caroline Suinner. Maalaus esiintyy myös ohimennen kirjassa.

Lainaus Otavan verkkosivuilta: ”VTM Koko Hubara (s. 1984) on Ruskeat Tytöt Median perustaja, vapaa kirjoittaja, kääntäjä ja kirjoittamisen opettaja. Hubara on syntyperäinen vantaalainen, kotoisin Viipurista, Kemijärveltä, Israelista ja Jemenistä.”

Sain kirjasta arvostelukappaleen kustantamolta.

Bechi Otavan verkkosivuilla
208 sivua