Pääsin vihdoin tämän viikon keskiviikkona katsomaan sairastapauksen takia jo pariin kertaa siirretyn Eriopiksen (Medeian selviytyjätytär kertoo kaiken). Seuranani sushilla, Q-teatterissa ja jälkipuinnilla baarissa oli ystäväni Iriini.

Halusin nähdä esityksen erityisesti siksi, että sen on käsikirjoittanut feminismistään ja tarkkanäköisyydestään tunnettu E. L. Karhu (s. 1982). Olen aiemmin arvioinut blogissani häneltä esityksen Prinsessa Hamlet (Q-teatteri 2017), ja parhaillaan minulla on kesken hänen esikoisromaaninsa Veljelleni (Teos 2021).

Eriopis sai ensi-iltansa Saksassa Schauspiel Leipzigissa maaliskuussa 2020. Q-teatterin esitys on Suomen kantaesitys. Kyseessä on antiikin Medeia-myytin ja Euripideen tragedian (431 eaa.) päällekirjoitus. Valokeilassa on nyt Medeian varhaisteini-ikäinen tytär Eriopis, joka vain ohimennen mainitaan Euripideen tragediassa. Eriopis leikkasi kielensä irti, ja tarina kysyy, saako hän nyt itse kerrottua tarinansa vai kertovatko sen muut.

Medeia oli noita, joka murhasi pienet kaksoispoikansa kostoksi kun hänen puolisonsa Jason (alkuperäisessä myytissä Iason) jätti hänet toisen naisen takia. Suomeen tuodussa versiossa Medeialla on koiravaljakkobisnes Lapissa, ja tytär on autellut häntä koirien ja turistien kanssa. Lapsensa murhattuaan Medeia ei siis aja pakoon poikien ruumiit mukanaan Helioksen vaunuilla vaan koiravaljakolla.

Lehdistö ja tv-toimittajat haluavat saada kommentteja kohun keskellä olevalta Eriopikselta, ja näytelmässä nähdään monia iltapäivälehtien lööppejä. Jos raakaa ja karnevalistista mediahuomiota ei oteta mukaan, Eriopis on sivustakatsoja. Ympäristö ei muutenkaan näe häntä itsenään vaan hänelle ulkoapäin annetuissa rooleissa Medeian tyttärenä ja uhrina.

Eriopis elää myös isänsä varjossa, sillä isä on ”koko kansan rakastama”, komea näyttelijä. Surun ja naisten ihailun keskellä elävältä julkkis-isältä ei meinaa riittää huomiota tyttärelleen, joka nyt yrittää luoda uutta yhteyttä etäiseksi jääneeseen isäänsä.

Pidin erittäin paljon tutuista, lahjakkaista näyttelijöistä. Lotta Kaihua, Satu Tuuli Karhu, Elena Leeve ja Emmi Parviainen tulkitsevat kaikki Eriopista, tämän isää Jasonia ja Medeian ystävätärtä. Vaihdokset roolista toiseen tapahtuvat pienillä ja näppärillä puvustuksen muutoksilla. Näyttelijät on puvustettu samannäköisiksi, mikä saa heidän identiteettinsä katoamaan ja sulautumaan yhteen. Näyttelijöiden ääniä on muunneltu niin että ne kuulostavat välillä lapsen tai miehen ääniltä. Dialogi on myös sinä-muotoista, mikä lisää etäännytettyä tunnelmaa.

Vaikka kyseessä on tragedia, näytelmässä on paljon hauskoja kohtauksia. Lavastus on minimalistista mutta videoita on käytetty paljon. Videoilla on saatu taitavasti hyödynnettyä hienoja miniatyyrilavastuksia ja teatterin muitakin osia. Olisin vain toivonut, että lavan yläpuolella ollut television ruutu olisi ollut vielä isompi. Näin kyllä tapahtumat hyvin ruudulta, mutta tuntui vähän hassulta tulla teatteriin katsomaan pientä television ruutua.

Esitys on kokeellinen eikä siinä ole selkeää juonta, vaan enemmänkin erilaisia tunnelmapaloja ja kohtauksia. Näytelmässä on vahva, erikoislaatuinen ja jännittävä tunnelma, joka pitää otteessaan.

Akse Pettersson (s. 1984) on tunnettu nuoren polven ohjaaja, jonka aiempia ohjauksia ovat muun muassa Ronja Ryövärintytär (Suomenlinnan kesäteatteri 2011), Kaspar Hauser (Q-teatteri 2014) ja Arki ja kauhu (Q-teatteri 2018). Olen nähnyt hänen ohjauksistaan aiemmin ainakin kokeellisen Titanicin Svenska Teaternissa vuonna 2016.

Näin esityksen pressilipulla 23.3. esityksessä.

Lue Eriopiksesta lisää Q-teatterin verkkosivuilta

Suomen kantaesitys: 4.3.2022
Viimeinen esitys: 5.4.2022
Kesto: noin 1 h 40 min, ei väliaikaa
Ohjaus: Akse Pettersson
Teksti: E.L. Karhu
Rooleissa: Lotta Kaihua, Satu Tuuli Karhu, Elena Leeve ja Emmi Parviainen
Lavastus: Tilit Antamat
Valot: Kristian Palmu, Antti Viirkorpi
Puvut: Sanna Levo
Äänet ja musiikki: Matti Raita
Livevideosuunnittelu: Ida Järvinen