Edellisessä postauksessa arvioin E. L. Karhun (s. 1982) käsikirjoittaman näytelmän Eriopis Q-teatterissa (lue arvioni täältä), ja nyt on vuorossa hänen esikoisromaaninsa Veljelleni arvio.

Minulla kesti jotain pari kuukautta lukea kirja, vaikka sivuja on 245. Tärkein syy oli se, että olin jatkuvasti menossa ja tekemässä muuta. Toinen syy oli se, että päähenkilön elämän ankeus ja pienet kuviot olivat minusta ahdistavaa luettavaa, joten kirja ei houkutellut, kun mietin väsyneenä, mitä tekisin vielä ennen nukkumaan menoa.

Pystyin toisaalta myös samaistumaan nimettömän päähenkilön ulkopuolisuuden tunteisiin, mutta ristiriitaisesti en halunnut samaistua hänen kaltaiseensa hahmoon. Kuitenkin suosittelen kirjaa kyllä täydestä sydämestäni, koska se on niin hyvin kirjoitettu, kuriton, tarkkanäköinen ja hauska. Tyylilajina on tiskirättirealismi yhdistettynä outouteen.

Kirjan alkupuolella minämuotoinen kertoja sanoo, että hänen lempielokuvansa on A ma soeur! eli Sisarelleni. Catherine Breillatin ohjaama ja käsikirjoittama ranskalainen elokuva on vuodelta 2000. Siinä 12-vuotias pullukka Anaïs-tyttö joutuu kesälomalla seuraamaan isonsiskonsa Elenan seksuaalisia kokeiluja ja osallistuu niihin itsekin. Olen myös nähnyt elokuvan monia vuosia sitten, ja Karhun kirja on teemoiltaan selvästi elokuvan inspiroima. Sisarelleni ja Veljelleni ovat molemmat rehellisiä, arkisia, tylyjä, seksuaalisia, hävyttömiä ja taitavia teoksia.

Kuten kirjan nimi Veljelleni paljastaa, tarinan keskiössä on päähenkilön veli. Päättelen kummankin olevan vielä aika nuoria, korkeintaan vähän yli 20-vuotiaita. Tapahtumat tuntuvat sijoittuvan Karhun (ja minun) nuoruuden alkuaikaan 2000-luvun alkuun, koska älypuhelimia ei vielä tunnu olevan, elokuvia vuokrataan videovuokraamoista ja kotona on VHS-videosoittimet.

Vaikka kyseessä on sisarustarina, heidän vanhempiaan ei mainita kertaakaan. Päähenkilö asuu ilmaiseksi veljensä asunnossa, ja vastapalvelukseksi hän hoitaa ruokaostokset ja muut kotityöt ja toimii aina tukena ja lohtuna veljelleen. Hän on veljelleen jonkinlainen kodinhoitaja ja seuraneiti.

Veli kuvataan säkenöiväksi, komeaksi ja suosituksi nuoreksi mieheksi, jonka ympärillä pyörii häntä ihailevia kavereita ja kauniita heiloja. Päähenkilö kutsuu näitä nuoria naisia ”mahkuilijoiksi”, koska heistä mahdollisesti voi tulla veljen tyttöystäviä. Hän laittaa myös oman sormensa soppaan, jos epäilee, että jollain mahkuilijoista ei ole puhtaat jauhot pussissaan, sillä kukaan ei saa loukata hänen ihanaa veljeään.

Päähenkilö taas kuvaa itseään muodottomaksi, rumaksi ja epäsuosituksi. Hän vaikuttaa terävä-älyiseltä, mutta ei ole kunnianhimoinen eikä välitä sosiaalisista koodeista. Hän on hanttitöissä postissa, ja viihtyy työssä hyvin. Hänen persoonaansa leimaa tietynlainen maanisuus ja pakkomielteisyys, mikä ilmenee esimerkiksi Kauniiden ja rohkeiden hahmon Sally Spectran kohtausten katsomisena yhä uudestaan ja samojen ruokalajien syömisenä.

Teos-kustantamon verkkosivuilla kirjaa on kuvattu osuvasti näin: ”Veljelleni ei kysy suoraan yhtään mitään. Sitä lukiessa tulee silti ajatelleeksi sisarussuhteita, hoivaa, himoa ja hierarkioita, jotka perustuvat sosiaaliselle ja seksuaaliselle. Se on sisäistetyn itseinhon idättämä kasvutarina, joka tapahtuu laitamilla, jos keskuksena on palapeili.”

Kirja käsittelee yllä mainittuja tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita, ja niiden lisäksi liiallisen ihailun haittoja, epätasapainoisia ihmissuhteita, lihavuuden stigmaa yhteiskunnassamme ja ulkonäölle antamaamme suhteetonta arvoa. Veljelleni voi olla terapeuttista, kipeää ja samalla hupaisaa luettavaa. Kirjassa on hätkähdyttävän avointa seksuaalisuuden kuvausta, ja voisi sanoa, että keskimääräistä monimuotoisempi katse seksuaalisuuteen.

Päähenkilöllä ei ole omia kavereita, mutta hän pääsee tavallaan siivellä matkustaen usein mukaan veljensä illanviettoihin. Tai sitten hän salaa hiippailee paikalle ja seuraa illanviettoja piilosta käsin. Veli pitää hänestä, koska sisko on aina hänen tukenaan ja apunaan. Välillä kuitenkin siskon liiallinen puuttuminen kaikkeen, sotkuisuus ja epäviehättävyys häiritsevät veljeä. Veli taas ei tunnu olevan ollenkaan kiinnostunut siskonsa elämästä eikä kysele tältä mitään.

Päähenkilöllä on yllättäen jopa salainen poikakaveri. Poikakaveri on myös syrjäytyneen oloinen ressukka mutta kiltti ja huomaavainen. Päähenkilö suhtautuu häneen aika välinpitämättömästi ja usein myös leikkii poikaystävänsä kustannuksella. Päähenkilö pitää myös naisista, ja tuntee välillä vetoa veljensä viehättäviin mahkuilijoihin. Syrjäänvetäytymisestään ja itseinhostaan huolimatta hän ei vaikuta ollenkaan ujolta eikä estoiselta ja on usein jopa aktiivinen toimija saadakseen haluamansa.

Karhu osaa kirjoittaa erityisesti suomalaisille samaistuttavia elämyksiä kun päähenkilö esimerkiksi syö tuttuja karkkeja ja kuvailee niiden makuelämyksiä yksityiskohtaisesti. Tai kun hän istuu porukalla rantakallioilla juomassa olutta vähän liian viileässä säässä. Päähenkilö on tosin kaveriporukoissa yleensä mukana hiljaisena sivustakatsojana, jonka läsnäoloa muut eivät kunnolla edes noteeraa.

Kirjan ansioita ovat kielellinen taituruus, hämmästyttävät juonenkäänteet ja se, että se vaihteeksi antaa äänen epäsuositulle ja erikoiselle tytölle. Päähenkilöstä on usein vaikea pitää, koska hän aiheuttaa muille ihmisille harmia ihan vain huvikseen, ei yritä parantaa jämähtänyttä tilannettaan sekä tekee omituisia ja rivoja asioita ilman järjellistä syytä. Toisaalta hahmo on niin herkullinen, kapinallinen ja häpeämätön, että hänen päähänpistoilleen voi vain nauraa ja hänen röyhkeyttään ihailla.

Päähenkilö tuntuu myös olevan kenties masentunut ja aliarvioivan omia kykyjään. Olinkin helpottunut ja iloinen kun kirjan loppupuolella hän nousee elämänsä sivuhenkilöstä sen päähenkilöksi. Hän ei edelleenkään yritä mahtua normiin, ja hyvä niin, mutta hänelle alkaa tapahtua mukavia asioita ja hän on myös itse mukavampi muille. Romaanista jäi lopulta valoisa ja jopa voimaantunut olo.

Sain kirjasta arvostelukappaleen kustantamolta.

Veljelleni-romaani Teoksen verkkosivuilla

Kirja ilmestyi 11.10.2021.