”Laihdutuskulttuuri ei hyödytä ketään. Koska läskiys vaanii kaikkialla, ei ole väliä onko ihminen laiha, tavallisen kokoinen vai suurempi. Tärkeintä on laihduttaa, aina ja joka tilanteessa, valmiudessa läskivaaran varalle. Keskipaino tai edes laihuus ei suojaa ihmistä. Läskivaaraan pitää kaikkien varautua, joka päivä.”

”- – Miksi lihominen on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua? Miksi lihavuus on niin uhkaavaa, että monet ihmiset omistavat sen pakenemiselle koko elämänsä?”

Ratkaisuja läskeille, s. 13 ja s. 18

Miksi kirjoitan otsikossa, että jokaisen kannattaisi lukea Raisa Omaheimon teos Ratkaisuja läskeille (S&S 2022)? Koska tekstikokoelma kuvaa osuvasti sitä, kuinka laihdutuskulttuuri ja – Omaheimon luoma termi – läskivaara vaikuttavat meihin kaikkiin negatiivisesti aiheuttaen syömishäiriökäyttäytymistä, lihavien ihmisten syrjintää lukuisilla elämän osa-alueilla, itsetunto-ongelmia ja vääristynyttä kehosuhdetta.

Ratkaisuja läskeille auttaa hoikkia ja keskipainoisia ihmisiä suhtautumaan empaattisemmin isokokoisempiin ihmisiin ja miettimään tarkemmin ajatuksiaan ja sanojaan liittyen painoon. Lihaville ihmisille teos toimii vertaistukena ja antaa keinoja toimia hankalissa tilanteissa, kuten jos joutuu kuuntelemaan kun muut ”juontavat” ruokailuaan eli selittelevät, miksi ottavat lisää ruokaa tai valitsevat rasvaisen vaihtoehdon. Vaikka kirjan aiheet ovat vakavia, satuttavia ja tärkeitä, kirjoitustyyli on hauska ja vetävä, niin että lukeminen on riemastuttavaa, samalla kun maailman epäoikeudenmukaisuus suututtaa.

”Kun korona alkoi, sosiaalinen media täyttyi ensin kotoilusta ja hapanjuurileivonnasta. Niitä seurasivat läskifobiset meemit, joissa vitsailtiin sillä että oivoi nyt kyllä tulee ihmisestä läski kun vaan kotona istuu, makaa ja leipää mussuttaa. Meidän läskien keho oli pahinta mitä ihmiset keksivät, ehkä koronaakin pelottavampi kohtalo. Ei naurattanut.”

Ratkaisuja läskeille, s. 163

Raisa Omaheimo (s. 1977) on helsinkiläinen kirjailija, koomikko ja teatterin tekijä. ”Tutustuin” häneen alun perin, kun kävin katsomassa Läski-monologin vuonna 2016 Teatteri Takomossa (lue täältä arvioni Läskistä). Kirja jatkaa monologin teemaa nyt uudessa muodossa. Kaksi vuotta myöhemmin näin mielenterveysongelmista kertovan Häiriö-esityksen Teatteri Jurkassa (lue täältä arvioni Häiriöstä). Sittemmin Omaheimosta on tullut kirjailija, jota olen nähnyt puhumassa kirjatapahtumissa, ja Ylen rautainen kolumnisti. Olen tänä vuonna ilokseni tutustunut Omaheimoon illanvietoissa kaupungilla yhteisen ystävän kautta.

”Marginalisoidut kehot kamppailevat syvässä näkymättömyydessä: he eivät ole potentiaalisia asiakkaita tai treffikumppaneita, eivät palkankorotuksen tai ylennyksen kohteita, heille ei pidetä ovea auki eikä heidän viereensä istuta julkisessa kulkuneuvossa. Hyper-näkymättömyys on yksi toiseuttamisen muoto.”

Ratkaisuja läskeille, s. 154

Suloinen kansi on Hilla Semerin käsialaa. Kannessa ei ole alleviivatusti kuvia mittanauhasta, vaa’asta ja herkuista tai salaatista, vaan vaaleanpunaisella pohjalla glitterisiä vanhanajan kiiltokuvia värikkäistä kukista. Koska teoksen nimi on räväkkä ja osan lukijoista mielestä ruma, soma kansi pehmittää nimeä. Omaheimo on saanut kuulemma palautetta käyttämästään läski-sanasta, minkä moni mieltää haukkumasanaksi. Hän on kuitenkin ottanut sanan haltuunsa ja tehnyt siitä neutraalin. Läski ei tarkoita huonoa tai rumaa, vaan vain ihmistä, jolla on kehossaan enemmän rasvaa kuin keskivertotyypillä.

Koen, että kaunis kansi radikaalisti tekee lihavuudesta kivan ja nätin asian. Kansi tuo esiin sen, että tässä kirjassa lihavuutta ei lähestytä kuivan lääketieteellisesti, vaan ollaan hauskojen ystävien seurassa, kuten kiiltokuvilla koristellussa koulutyttöjen ystäväkirjassa. Lihavuus on tosiaan yhteiskunnassa suurempi stigma naisille kuin miehille, vaikka Omaheimo tuokin esiin sen, että myös miesten ulkonäköpaineet ja syömishäiriöt ovat lisääntyneet.

”Lihavuudella vitsaileminen on yksi mikroaggression muoto. Yksittäinen vitsi ei ole vaarallinen, sen voi sivuuttaa. Se on ärsyttävä kuin hyttysenpisto, pian ohi. Mutta jos nämä vitsit jatkuvat ja jatkuvat ja jatkuvat, viikosta, vuodesta, ystäväporukasta, työporukasta toiseen, tulee kohta jossa koko keho on yhtä kutinaa ja kipua ja on pakko huutaa. Jos elokuva toisensa jälkeen opettaa, että lihavuus on jotain mille saa, ja kuuluukin nautaa, miten voimme olla oppimatta tätä?”

”- – Kun silmät avautuvat läskivihalle, sitä havahtuu samalla siihen miten tavattoman normalisoitua lihavien kehojen pilkkaaminen on.”

Ratkaisuja läskeille, s. 88 ja s. 92

Omaheimo käy kirjassa aiheen kimppuun niin oman elämänsä kokemusten kuin tieteellisen tiedon ja laajemman yhteiskunnallisen keskustelun kautta. Hän pureutuu syvälle siihen, mikä kaikki on pielessä nykyisessä keskustelussamme painosta ja mitä asialle voi tehdä. Kirjan nimen mukaisesti hän antaa myös konkreettisia ratkaisuja läskeille, kuten ”Vaatteiden ei tarvitse pienentää sinua, eikä saada sinua näyttämään laihemmalta.” Omaheimo tuo esiin myös sen, etteivät läskit ole ongelma, vaan yhteiskunnan asenne lihavia kohtaan on ongelma. Miksi esimerkiksi tuolit suunnitellaan keskipituisen ja keskipainoisen käyttäjän mukaan, eikä niin, että jokaisen olisi mahdollista istua niissä?

Kirjassa pureudutaan ”läskityöhön”, eli että läski saa olla vain hetkellisesti, jos koko ajan sanoin ja teoin osoittaa, että on pyrkimässä kohti hoikkuutta. ”Hyvä läski” syö julkisesti vain salaattia ja kävelee portaita liukuportaiden sijasta. Lähes kaikkihan meistä välillä popsivat leivoksia ja viettävät iltoja baareissa, ja tämä on laihan tekemänä vain elämästä nauttimista, mutta lihavan tekemänä paheksuttua. Omaheimo kirjoittaa, että kun läskit somessa jaetuissa videoissa ihan vain syövät ruokaa, se aiheuttaa aina vihapuhetta.

”Ehkä julkeinta on olla läski nainen bikineissä ja postata siitä kuva sosiaaliseen mediaan. Julkea julkiläskeys on järkyttävää ja oikeuttaa vihaisen palautteen antamiseen kommenttikentässä tai ihan päin naamaa huutaen.”

Ratkaisuja läskeille, s. 15

Omaheimo tuo esiin sen, että ylipainoon tarjotaan usein yksinkertaistettuja ratkaisuja (jotka eivät koskaan toimi), vaikka ylipaino on monimutkainen asia, johon liittyvät ihmisen menneisyys, elämäntilanne, perhetausta, ympäröivä kulttuuri, terveydentila, geenit ja yhteiskuntaluokka. Kuten tutkijat ovat tuoneet esiin viime vuosina, laihdutuskuurit on tuomittu epäonnistumaan, ja laihduttamisen jälkeen lihominen on entistä nopeampaa.

Kirjassa kerrotaan, kuinka laihdutuskulttuuri opettaa ihmisen sivuuttamaan kehonsa viestit, niin että hän osaisi syödä, juoda ja levätä intuitiivisesti kun niiden aika on. Laihduttamisen lisäksi Omaheimo osoittaa, että painoindeksi on mielivaltainen keksintö, ja että yksilön ”terveyden kehittymistä voisi ennakoida painoindeksiä tehokkaammin postinumerosta tai veroprosentista”. Yhteiskunnallinen asema ja tulotaso vaikuttavat painoindeksiä enemmän ihmisen terveyteen.

Kirjaa lukiessa mieleeni tuli joskus Facebookissa näkemäni meemi, jossa oli kuvia eri kokoisista kissoista. Kuvan teksti kuului suurin piirtein, että jokainen kissa on meistä söpö ja ihana, on se sitten laiha tai pullero, joten miksi emme voisi laajentaa samaa ajattelua myös itseemme ja muihin ihmisiin?

”Olen itse käyttänyt säännöllisesti läskiaktivismi-termiä. – – Voi pitää meteliä, levittää tietoa, ja jos ei representaatiota ole ja hyvältä tuntuu, voi astua omalla kehollaan esiin. – – Sanotaanhan, että joka kerta kun lihava ihminen poistuu kotoaan julkiseen tilaan, se on poliittinen teko.”

Ratkaisuja läskeille, s. 175

Sain kirjasta arvostelukappaleen kustantamolta.

Ratkaisuja läskeille kustantamon verkkosivuilla