”Toisinaan ajattelen, että naiselta odotetaan samaan aikaan kahta asiaa; ruumiin kieltämistä ja sen juhlimista.”

Ohjaaja-käsikirjoittaja Saara Turunen Järjen hedelmien käsiohjelmassa

Kävin eilen illalla katsomassa Järjen hedelmät -esityksen Q-teatterissa kaverini Malviinan kanssa. Yritimme mennä katsomaan esitystä alun perin jo toissaviikon perjantaina, mutta silloin näytöksen peruuntumisesta ilmoitettiin vain tuntia ennen sen alkamista, jolloin olimme jo teatterin luona Töölössä. Päädyimme silloin syömään alkuperäisen suunnitelman mukaan Q-teatterin vieressä olevassa japanilaisessa Norilla-ravintolassa ja jatkamaan siitä Kamppiin Street Pride -baariin. Nyt tapasimme ennen esitystä Q-teatterin omassa pienessä kahvilassa. Se olikin mukavaa, koska esityksessä ei ole väliaikaa, joten kahvila olisi jäänyt muuten kokematta tällä kertaa. Ja oli oikeastaan ihan hauskaa saada näin kaksi tapaamista.

Halusin ehdottomasti nähdä Järjen hedelmät, koska kyseessä on Saara Turusen huonetrilogian kolmas osa. Aiemmat esitykset ovat vuodelta 2016 Tavallisuuden aave (lue bloggaukseni esityksestä täältä) ja vuodelta 2019 Medusan huone, jonka arvioin silloisessa Kulttuuriturilainen-podcastissani. Pidin kummastakin näytelmästä.

Järjen hedelmät myös jatkaa Turusen viimeisen romaanin Järjettömiä asioita (Tammi 2021) teemoja (lue arvioni kirjasta Voiman verkkosivuilta). Sekä kirjaa että esitystä yhdistävät hieman ristiriitaisesti mutta toimivasti melankolisuus ja leikkisyys. Järjettömiä asioita on autofiktio kirjailijan pitkästä etäsuhteesta katalonialaiseen mieheen. Näytelmässä ei käsitellä tätä rakkaussuhdetta, mutta Turunen on poiminut esitykseen mukaan kirjan pohdinnan siitä, hankkiako lapsi vai ei sekä alitajuisen halunsa kontrolloida ja hallinnoida kaikkea. Esityksen käsiohjelmassa Turunen kirjoittaa, että romaani käsitteli asioita, joita ei voinut järjellä hallita. Sekä romaanissa että näytelmässä pohjavireenä kulkee kauhu elämän hallitsemattomuuden ja kaaoksen edessä.

Järjen hedelmien muoto on samanlainen kuin trilogian aiemmissa osissa, eli se koostuu irrallisista kohtauksista eikä muodosta selkeää juonta. Esityksessä on paljon fyysistä teatteria, jolloin kohtauksissa ei pitkään aikaan vaihdeta repliikkejä. Kohtauksien rytmi on hidas ja rauhallinen, mikä tuntuu sekä hieman epämukavalta että rauhoittavalta. Näyttelijöiden ilmeet ovat aivan mahtavia ja saavat repeämään katsomossa.

Lavalla on viisi mainiota näyttelijää, joista jokaisella on useita rooleja. Hahmoilla ei ole nimiä, ja he esittävät ihmistyyppejä. Anssi Niemi esittää täydellisesti kainoa ja suloista teinityttöä, jonka arkuus välillä repeää holtittomaan käytökseen kuten mokkapalojen ahmimiseen. Pirkko Hämäläinen on tiukka ja kontrollissa oleva äiti, joka yrittää saada tytön pysymään ruodussa eikä toisaalta anna miehen tehdä kotitöitä, koska tekee ne itse paremmin.

Ylermi Rajamaa on esimerkiksi mairea pappi, joka laulattaa koomisen totista seurakuntaa. Katja Küttner on uranainen, joka ei halua lasta tuhoamaan uraansa, kunnes viime hetkillä häneen iskee eläimellinen halu saada oma lapsi. Hän esittää myös esimerkiksi terapeuttia, joka heittäytyy villisti rentoutumisharjoitukseen, jotta saisi Kreeta Salmisen esittämän naisen vapautumaan estoistaan. Salmisen hahmo on huomannut miehensä katsovan pornoa, ja hän yhtä aikaa pitää videoiden nuorten naisten esityksiä (pornonäyttelijänä muuntautumiskykyinen Niemi) epärealistisen koomisina ja kadehdittavan vapautuneina. Hämäläinen on myös naamiokasvoinen hahmo, jonka Salminen tuntee koko ajan katsovan häntä tuomitsevana.

Yllätyin siitä, kuinka paljon esityksessä on teemoja kristinuskosta. Pappihahmon lisäksi Järjen hedelmissä esimerkiksi siteerataan suoraan Raamattua, ja yksi kohtaus on saanut innoituksensa Raamatun tarinasta Hannasta, joka rukoilee jumalalta lasta itkien hillittömästi. En muista uskonnollisia teemoja aiemmista Turusen näytelmistä. Kristinusko on aika kulunut kehys kuvaamaan suomalaisiin iskostettua syyllisyyttä ja estoja, ja tiettyä kulttuurimme ankeaa tapaa virallisesti juhlia. Toisaalta luterilaisuus on toki todellinen pohjasyy monien kulttuurimme ilmiöiden ja kahtiajakoisen naiskuvan (huora tai madonna) takana. Vaikka kulttuurimme on aika maallistunut, kristinuskon kaikuja on yhä paljon ajattelussamme ja tavoissamme.

Pohdinta lapsen hankkimisesta tulee monin tavoin esiin esityksessä. Kiiltokuvamaiset äitihahmot kantavat vauvoja sylissään (näytelmässä painopiste on tosiaan äitiydessä eikä isyydessä) ja ihmisen kokoinen haikara vierailee kotona (naamio on muuten hieno!). Pohdinta lapsen saamisesta kilpistyy tosin vain siihen, että lapsi yhä edelleen vaikuttaa negatiivisesti naisen uraan, mutta ei miehen uraan. Käsiohjelman mukaan tämä oli lopulta myös neljäkymmentä vuotta täyttäneen Turusen oma syy olla hankkimatta lasta, joten on ymmärrettävää, että syytä käsitellään lavalla. Vapaaehtoisessa lapsettomuudessa on kuitenkin paljon muitakin syitä kuin vain uran luominen, ja myös muut kuin uranaiset eivät halua lasta. Kuitenkin nykynaisen pohdintaa lapsen saamisesta ei ole niin paljon käsitelty teatterin lavalla, joten aihe on kiinnostava ja tärkeä.

Esineillä on teoksessa tärkeä rooli, kuten munakellolla. Esineisiin liittyy muistoja ja nostalgiaa. Munakellot muistuttavat menneestä, koska nykyään ruokaa valmistaessa hälytys hoidetaan yleensä kännykän kellolla. Loppukohtauksen lukuisat kellot seinällä muistuttavat myös myytistä naisen biologisesta kellosta ja toisaalta ajan vääjäämättömästä kulumisesta.

Toinen iso aihe esityksessä on kontrolli ja sen menettäminen. Aihe laajenee ylipäätään koskemaan ihmisen eläimellisen puolen tukahduttamista. Vaikka aiheet ovat hyvin tuttuja feministisistä teoksista, pidin esityksen filosofisuudesta. Syvällisiä aiheita myös lähestyttiin keventävästi kokeilevan teatterin, huumorin ja leikkisyyden kautta. Ihmisen eläimelliseen puoleen liittyen nähdään Niemen tyttöhahmon näyttävä tanssi härkänaamio päässään. Kuten Turunen kirjoittaa käsiohjelmassa, hänet kasvatettiin tyttöyden vuoksi hillitsemään ja kontrolloimaan itseään. Myös puhtaus liittyy vahvasti naiseuden ihanteeseen, ja esityksessä tätä ideaalia rikotaan rypemällä liassa.

Näytelmä pohtii myös ruumiillisuuden ja järjen välistä ristiriitaa. Kuten Turunen kirjoittaa, ruumis ja ruoka ovat kumpikin mahdollisia mielihyvän lähteitä, mutta ristiriitaisesti niistä nauttiminen herättää syyllisyyttä. Omasta kehosta on tullut vieras. Hämäläisen hahmo luettelee ulkomuistista eri ruoka-aineiden kalorimääriä, ja tuo esiin yhteiskuntamme pakkomielteisen tavan tarkkailla ruumiin kokoa ja ihannoida hoikkuutta. Naisen tulee kätkeä monia puolia ruumiistaan, ja samaan aikaan olla visuaalinen olento, joka miellyttää muiden silmää.

Esityksen nimi Järjen hedelmät viittaa sekä Turusen Järjettömiä asioita –romaaniin että John Steinbeckin klassikkoromaaniin Vihan hedelmät (1939). Turunen luki Vihan hedelmiä samaan aikaan kun hän kirjoitti näytelmää. Näytelmän aiheet ovat aika kaukana kirjasta, joka kuvaa kapitalistista järjestelmää. Mutta siinä missä kirjassa suuri lama, kuivuus ja maatalouden koneellistaminen tuhoavat köyhää kansanosaa, kirjassa kapitalismi saa meidät kauhistumaan omaa ruumistamme ja pelkäämään elämään heittäytymistä.

Lavalla on yksi minimalistisesti mutta tyylikkäästi sisustetuttu huone. Visuaalisuus on nautittavaa, kuten takaseinälle heijastuvat Amy Weiskopfin kauniit ja rauhalliset asetelmamaalaukset. Maalaukset ovat piristäviä myös siksi, ettei yhdysvaltalainen Weiskopf (s. 1957) ole niin tunnettu taiteilija Suomessa, ja näin kuvat nyt uskoakseni vasta ensimmäistä kertaa. Näytelmän tietynlaiseen arkisuuteen ja kodinpiiriin sopii hyvin se, että asetelmissa ei ole kukkakimppuja ja kynttilänjalkoja, vaan vihanneksia ja muita ruoka-aineita kuten juustoja. Pysähtyneet asetelmat istuvat hyvin esityksen hitaaseen rytmiin.

Tuuli Kyttälän äänisuunnittelu sisältää kaunista ja persoonallista musiikkia. Näyttelijöiden tanssiletka viittaa myöhäiskeskiajan taiteessa suosittuun kuolemantanssi-aiheeseen. Kuten asetelmien hetken päästä mätänevät vihannekset, myös kuolemantanssi käsittelee kaiken katoavaisuutta ja ruumiillisuuttamme. Kaiken kaikkiaan Järjen hedelmät on syvällinen, rikas ja eheä kokonaisuus.

Näimme esityksen pressilipuilla keskiviikkona 23.11.2022.

Järjen hedelmät Q-teatterin verkkosivuilla

Kantaesitys 21.9.2022. Viimeinen esitys 16.12.2022.
Esityksissä ti 29.11. ja ti 13.12. on mahdollisuus saada englanninkielinen tekstitys
omalle mobiililaitteelle.

Esityksen kesto on noin 1 h 40 min, ei väliaikaa.

teksti ja ohjaus: Saara Turunen
rooleissa: Pirkko Hämäläinen, Katja Küttner, Anssi Niemi, Ylermi Rajamaa ja Kreeta Salminen
lavastus: Milja Aho
valosuunnittelu: Ada Halonen
pukusuunnittelu: Roosa Marttiini
äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä
koreografi: Janina Rajakangas
maskeeraussuunnittelu: Kaisu Hölttä
graafinen suunnittelu ja valokuvaus: Pate Pesonius