Olen käynyt Suomenlinnan kesäteatterissa 20 vuoden ajan lähes joka kesä. Olen jättänyt väliin vain muutamat näytelmät, jotka eivät ole minua niin kiinnostaneet. Ihastuin, kun kuulin, että tänä vuonna ohjelmistossa on klassikko Salainen puutarha. Kunnon kesäsäätkin saapuivat juuri sopivasti Helsinkiin, joten nappasin mukaani ystäväni Sallan, ja teimme piknik- ja kesäteatteriretken Suomenlinnaan.

Frances Hodgson Burnett (1849–1924) oli brittiläinen kirjailija, joka julkaisi Salaisen puutarhan vuonna 1911. Rakastin lapsena hänen nuortenkirjojaan, ennen kaikkea Salaista puutarhaa mutta myös Pikku prinsessaa ja Pikku Lordia, joita vanhempani lukivat minulle ääneen.

Wikipedian mukaan ”Burnett kuuluu niihin naiskirjailijoihin, jotka onnistuivat 1800-luvulla elättämään itsensä kirjoittamalla, vaikka tuohon aikaan porvarillisen luokan naisten työntekoa ei pidetty hyväksyttävänä asiana”. Kirjat toistavat hänen oman lapsuutensa tarinaa: rikastumisesta köyhtymiseen ja isän varhaiseen kuolemaan. Agnieszka Hollandin vuonna 1993 ohjaama elokuva Salainen puutarha on muistini mukaan myös ihana.

Salaisessa puutarhassa hemmoteltu ja topakka 10-vuotias Meeri on menettänyt molemmat vanhempansa, jotka olivat muutenkin jääneet hänelle etäisiksi. Kaupungissa asunut pikkutyttö lähetetään asumaan setänsä luokse valtavaan ja synkkään kartanoon metsän keskelle. Meeri ei ole koskaan edes tavannut setäänsä aiemmin eikä setä osoita kiinnostusta sisarentytärtään kohtaan. Setä on erakoitunut, koska hänen rakas vaimonsa on 10 vuotta aiemmin kuollut onnettomuudessa. Öisin Meeri kuulee lapsen itkua kartanossa, mutta kukaan ei suostu selittämään hänelle asiaa.

Pian Meeri alkaa voimistua ja piristyä. Hän alkaa nauttia ulkoilmaelämästä ja tutustuu lempeään kotiapulaiseen Marttaan, Martan poikaan Dinoon, omalaatuiseen vanhaan puutarhuriin ja kesyyn punarintaan. Meeri kuulee, että suuren pihan kätköistä löytyy kaunis salainen puutarha, jonka portin setä on lukinnut 10 vuotta sitten. Ystävykset Meeri ja Dino päättävät etsiä salaisen puutarhan ja tehdä siitä oman paikkansa.

Hyvän omantunnon linnake valmistui Susisaarelle 1770-luvulla, ja on ehkä Suomen upein kesäteatteripaikka. Erityisen hyvin se sopii nyt esittämään sekä kylmyyttä hohkavaa vanhaa kartanoa että muurien ympäröimää salaista puutarhaa.

Lavastussuunnittelija ja nukenrakentaja Janne Siltavuori on tehnyt hyvää työtä. Kuusperän kartano on toteutti pienehkölle lavalle näppärästi ilmassa roikkuvilla isoilla ikkunoilla, pyörillä varustetuilla sängyillä ja kattoon asti ulottuvilla jyrkillä portailla. Kartanon taulut heräävät eloon ja seuraavat katseillaan Meeriä.

Kartanon pihaa taas merkkaavat katosta roikkuvat vihreät köynnökset, jotka välillä lasketaan alemmaksi, samoin kuin keinu. Kun salainen puutarha löytyy, näyttelijät ripustavat köynnöksiin kukkia. Esityksessä on hyödynnetty hienosti myös nukketeatterin keinoja, koska sedän kuollut vaimo on toteutettu ihmisen kokoisella nukella ja punarinta on myös liikuteltava nukke.

Lasten rooleissa nähdään vastavalmistuneita näyttelijöitä. Meeriä esittävä Anna-Sofia Tuominen on iättömän näköinen ja roolissaan suloinen ja eläväinen. Vaikka esitystä on hieman modernisoitu, kyseessä on yhä 1900-luvun alun epookki. Englannin nummet ovat tosin vaihtuneet määrittelemättömään metsään, joka hahmojen suomalaisten nimien perusteella voisi sijaita Suomessa.

Puku- ja tarpeistosuunnittelun hoitanut Ninja Pasanen on loihtinut Meerille toinen toistaan ihanampia asuja. Aluksi Meeri pukeutuu tummiin ja yksinkertaisiin vaatteisiin, mutta mitä enemmän hän alkaa pursua elämäniloa, sitä värikkäämmiksi ja koristeellisemmiksi hänen asunsa muuttuvat. Tuomisella on kaunis lauluääni, jota hän pääsee käyttämään esityksessä usein. Anna Krogerus onkin dramatisoinnin lisäksi sanoittanut teokseen kauniita lauluja, jotka on säveltänyt Arttu Takalo.

Ville Saarenketo on eläinten kieltä osaava, reipas Dino, ja hänen ja Tuomisen välinen kemia pelaa hyvin. Nicklas Pohjola on mitä mainioin kiukuttelevana, pelokkaana ja hauskana pikkupoikana.

Esityksen nopeita asujen ja roolien vaihdoksia voi vain hämmästellä. Minna Suuronen esittää loistavasti sekä tiukkapipoista rouva Medaljonkia että lapsirakasta kotiapulaista Marttaa. Robin Svartström taipuu myös varsin vastakkaisiin rooleihin mukavana puutarhuri-Ilmarisena ja herra Sysiluotona.

Palkittu ohjaaja Anne Rautiainen tekee varmaa jälkeä. Hän on tehnyt esityksen toteutuksesta monipuolisen nukkeineen ja elävine tauluineen. Rautiainen muistetaan esimerkiksi Kansallisteatteriin ohjaamistaan esityksistä Faust, Kaikki äidistäni, Lokki, Mestari ja Margarita ja Perhosia askelten alla. Ninni Perkon koreografia loihtii lavalle keväistä iloa ja lasten riehakkuutta.

Salainen puutarha kertoo elämänilon ja merkityksellisyyden löytämisestä uudelleen surujen jälkeen. Se on tarina laiminlyödyistä ja aroista lapsista, jotka heräävät kukoistukseen, kun saavat osakseen ystävyyttä ja rakkautta sekä muilta kannustusta ylittääkseen pelkonsa. Myös vanhemmat alkavat voida paremmin, kun he jättävät menneisyyden menetykset taakseen ja antavat huomiota läheisilleen. Luonto on vahvasti läsnä tarinassa, jossa ylistetään luonnon parantavaa voimaa ja kunnioittavaa luontosuhdetta. Koskettava ja hauska tarina sopii niin aikuisille kuin lapsille.

Näimme esityksen pressilipuilla tiistaina 13.6.2023.

Ensi-ilta oli 7.6.2023 Hyvän omantunnon linnakkeessa.
Viimeinen näytös on 31.8.2023.

Salainen puutarha Ryhmäteatterin verkkosivuilla

Alkuperäisteos: F.H. Burnett
Dramatisointi ja sanoitukset: Anna Krogerus
Ohjaus: Anne Rautiainen
Sävellys: Arttu Takalo
Lavastussuunnittelu ja nukenrakennus: Janne Siltavuori
Valosuunnittelu: Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Puku- ja tarpeistosuunnittelu: Ninja Pasanen
Koreografi: Ninni Perko
Maskeeraussuunnittelu: Anu Rokkanen

Rooleissa: Minna Suuronen, Robin Svartström, Nicklas Pohjola, Ville Saarenketo ja Anna-Sofia Tuominen.

Esityksen kesto 2,5 tuntia sisältäen yhden väliajan.
Ikäsuositus 7 vuotta.