Turkulaisen Iida Rauman (s. 1984) romaani Hävitys – Tapauskertomus (Siltala 2022) on rohkea, kipeä ja tarkkanäköinen kuvaus lapsiin kohdistuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Yksittäistapauksen kautta Hävitys kertoo laajasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä ja ottaa kantaa lasten oikeuksien puolesta. Juoni etenee tapausta auki kerien kuin salapoliisiromaani, ja tarina imaisee mukaansa.

Päähenkilö on pelkkä kirjain A, mutta tapahtumat perustuvat Rauman omiin rankkoihin kiusaamiskokemuksiin musiikkiluokalla ala-asteella Raunistulassa. Kirjan lopussa on ikään kuin todistusaineistona kuvia Rauman kouluaikojen päiväkirjoista ja kirjan tapahtumapaikoista.

Koska osa oppilaista jatkaa A:n kanssa samaan läheiseen yläasteeseen, pian myös siellä suuri osa koulusta on mukana A:n kiusaamisessa, vaikka he eivät edes tunne A:ta. Kiusaamisen logiikka on hyvin sattumanvaraista, ja toisessa tilanteessa sama ihminen voisi olla koulussa suosittu.

Sadistinen opettaja

Ala-asteen opettaja Anna-Maija hallitsee luokkaansa sadistisesti valiten suosikkeja ja inhokkeja. Suosikeille hän on lempeä ja ihana opettaja, jotka vielä aikuisenakin luokkakokouksessa ylistävät opettajaansa. Kirjassa tulevat esiin myös opettajan isot perheongelmat, mutta ne eivät ole silti tekosyy käyttäytyä työpaikalla muita piinaten.

Päähenkilön kohtaloksi koituu se, että hänen älykkyytensä ja lukeneisuutensa herättävät keskinkertaisessa opettajassa kateutta ja pelkoa – ja myös raivoa, koska A on liian kriittinen ihailemaan opettajaa ilman syytä. On riipivää lukea, kuinka A silti yrittää kaikin keinoin miellyttää opettajaansa ja saada tältä kehuja ja hyviä numeroita, vaikkei toivoa ole. Opettaja jakaa arvosanoja ja kehuja mielivaltaisesti.

A on monipuolisesti lahjakas koulussa, myös lahjakas piirtäjä. Opettaja alkaa tietysti ylistää toisen oppilaan heikompia piirustustaitoja sekä kieltää A:lta piirtämisen muiden oppituntien aikana, vaikka muut saavat rauhassa puuhailla omiaan.

Toivoin kirjaa lukiessani, että A olisi ymmärtänyt, että ainoa pelastumiskeino olisi vaihtaa koulua mahdollisimman kauas ja toivoa, ettei sama meno jatku siellä, mutta toisaalta lapsilla on kovin vähän vaikutusvaltaa elämäänsä.

A pyytää apua aikuisilta, kuten koulukuraattorilta ja muilta opettajilta, mutta aikuiset eivät ota lasta tosissaan. Lisäksi he ovat myös alkaneet nähdä A:n hankalana, kuten tämän oma opettaja väittää. Kiusaamistilanteet onnistutaan absurdisti aina kääntämään A:n omaksi syyksi.

Lasten oikeudet ovat heikot

Kirja tuo esiin sen, kuinka lasten pitää kestää haukkumista ja lyömistä muiden lasten osalta, vaikka aikuisten työpaikalla vastaavanlainen käytös olisi törkeää ja usein myös poliisiasia. On puistattavaa, kuinka opettajat todistavat, kuinka muut oppilaat haukkuvat ja potkivat A:ta, mutta he eivät tee mitään.

Kiusatun hakiessa apua, häntä nurinkurisesti syyllistetään ja neuvotaan, että hänen pitää muuttua. Harvemmin pureudutaan ongelman oikeaan syyhyn eli siihen, miksi joku on kiusaaja ja miten kiusaajan tulisi oppia reagoimaan toisin ja hakea apua käyttäytymisongelmiinsa.

Teos näyttää, miten epätoivoisen yksinäistä ja ahdistavaa on, jos ei ole yhtään kaveria ja muut ihmiset kaiken lisäksi suhtautuvat halveksivasti. En ihmettele, jos tuollaista porukan ulkopuolella jättämistä kokeneen on aikuisena vaikea solmia tasapainoisia ihmissuhteita. Kirjassa todetaan, että lapsuusiän jatkuva stressi vaikuttaa myös terveyteen vielä aikuisenakin, niin että on todennäköisempää saada monia sairauksia, kuten korkea verenpaine, Alzheimer tai syöpä.

Hävitys ei ole yksittäistapaus, vaan koulukiusaaminen on vakava ongelma, joka on pureutunut syvälle jo koulujen tapaan toimia niin, että syntyy kilpailuhenkeä; vaaditaan kuuliaisuutta; lasten ja nuorten erilaisuutta ei osata nähdä rikkautena; ja opettajiksi pääsee myös epäempaattisia ihmisiä, joille valta ei sovi.

Onneksi kirja voitti viime vuonna Finlandia-palkinnon, koska voiko ajatella makeampaa kostoa kiusaajille! Rauman oma elämä muun muassa onnellisessa pitkässä parisuhteessa ja menestyneenä kirjailijana on myös hieno todistus siitä, että hän on kaikesta huolimatta pärjännyt elämässä erinomaisesti.

Kunnianhimoinen teos

Kirjan nykyinen aikataso on fiktiota, ja siinä A on kolmekymppisenä itse opettaja eli niin sanotusti palannut rikospaikalle. Hänellä on pakkomielle lapsena luokallaan olleeseen toiseen koulukiusattuun, arkaan ja värittömään Iraan, jonka hän etsii käsiinsä.

A on myös löytänyt itsensä naisista pitävänä naisena, mutta hänellä on menneisyydestään kumpuavia ongelmia naisystävänsä Henriikan kanssa. Hän voi puhua sydänsuruistaan työpaikalla vanhemman opettajan Nordinin kanssa. Heidän välillään ei ole ihan ystävyyttä, mutta jonkinlaiset hyväntahtoiset ja luottamukselliset välit. Rauma on osannut hyvin taltioida Nordinin puheeseen Turun murteen ja puhekielisyyden, vaikka murre onkin hieman raskasta luettavaa.

Tapahtumat sijoittuvat Turkuun, ja kirja käsittelee myös ”Turun tautia”, eli vanhojen hienojen rakennusten purkamista rumien uusien rakennusten tieltä. Kirjassa on myös monia kiehtovia tietopaloja hävittämisen ja kiusaamisen tiimoilta, kuten hysteerikoiksi tai noidiksi leimatuista naisista.

Kirjan lopussa on mittava lähdeluettelo, ja älyllinen teos on täynnä kiinnostavia ja yllättäviä tietopaloja kiusaamistutkimuksista, historiaknoppeja ja Turku-tietoa. Kirjassa kuvataan paljon pyhimystarinoita, joissa hyvä ihminen saa epäoikeudenmukaisesti kärsiä hirveästi muiden julmuuden vuoksi, ja Hävitys on myös kuin nykyajan pyhimystarina.

Paksussa kirjassa ei ole lukuja, vaan se on vain jaettu kolmeen osaan. Jatkuvana pötkönä virtaava teksti on rasite siinä mielestä, ettei siinä ole sopivia kohtia lopettaa lukemista. Toisaalta hengästyttävä, tajunnanvirtamainen tyyli sopii tarinan kiihkeään henkeen. Kirja on kielellisesti vaativa lukukokemus, mutta myös hyvin rikas sellainen.

Hävityksessä todetaan, ettei mikään lopu eikä ole ohi, sillä kiusaamisen jäljet seuraavat lapsuudesta aikuisuuteen asti. Kirjan viimeisillä riveillä palataan kirjan alkuun, ja ympyrä sulkeutuu.

Hävitys Siltalan verkkosivuilla

370 sivua