Olenkin arvioinut blogissa myös kaverini Tiina Tuppuraisen (s. 1982) aiemmat romaanit Kuvittelen sinut vierelleni (Karisto 2020; linkki vie kirjan arviooni), Hänen valtansa alla (Karisto 2021) ja Sinä olet perheeni (Karisto 2022). Tuppurainen tekee tärkeää työtä kirjoittaessaan tämän päivän helsinkiläisten queer-naisten tarinoita. Uusimmassa romaanissa Elvi ja Ebba (Karisto 2023) päähenkilöt ovat kerrankin seitsemänkymppisiä naisia. Tosin edellisessä romaanissa Sinä olet perheeni yksi keskushenkilöistä oli kahdeksankymppinen lesbo Anna-Liisa.

Uutuudessa vaihtelevat Elvin ja Ebban näkökulmat, ja tapahtumat ajoittuvat noin vuoden ajalle. Naiset ovat seurustelleet muutaman vuoden ajan 90-luvulla, mutta Ebba on sitten jättänyt Elvin, joka on antanut hankalan ex-miehensä pompottaa itseään ja sabotoida naisten välistä suhdetta. Tämän jälkeen Elvi on elänyt 25 vuotta yksin, mutta Ebba on muuttanut yhteen uuden naisystävänsä, kirjailija Ullan kanssa.

Eläköityneet naiset kohtaavat sattumalta korona-aikana vuonna 2020, ja alkavat pikkuhiljaa taas tavata toisiaan kavereina ja myöhemmin aloittavat suhteen. Kyseessä ei ole salasuhde, sillä Ebba ja Ulla elävät avoimessa suhteessa, mikä on raikas näkökulma vanhempien naisten deittielämään.

Toinen teema kirjassa on mummolesbojen kommuunin perustaminen. Ebba houkuttelee Elvinkin muuttamaan ystäviensä kanssa kommuuniin, jotta naisista on apua ja tukea toisilleen, kun ikä alkaa painaa. Kommuunissa elämisen haasteisiin ja iloihin päästään vasta kirjan loppupuolella, kun ideaa on ensiksi pitkään pohdittu ja sopivaa taloa etsitty.

Elvissä ja Ebbassa on kiinnostavaa se, että he ovat niin vastakkaisia hahmoja ulkoisesti ja sisäisesti, ja kuinka erilaista heidän elämänsä on ollut. Kumpikin hahmo on kuvattu uskottavasti. Eroavaisuudet tuovat kirjaan väriä ja tasoja.

Elvi on femme ja Ebba on androgyyni. Elvi on myös jo nuoresta lähtien tiennyt pitävänsä naisista, mutta koska yhteiskunta oli siihen aikaan niin tuomitseva, hän on päätynyt elämään kaapissa ja menemään naimisiin miehen kanssa. Kun Elvi lopulta on nelikymppisenä uskaltautunut menemään lesbobileisiin ja aloittamaan suhteen naisen kanssa, hän yhä pelkää paljon muiden tuomiota ja piilottelee suhdetta. Hänellä ei ole elämässään edes ollut muita naisia kuin Ebba. Ebba taas on ollut aktivisti, elänyt omannäköistään elämää koko aikuisikänsä, pyörinyt lesboporukoissa ja seurustellut useamman naisen kanssa. Elvi viihtyy parhaiten yksin Lauttasaaren minimökissään ja kotonaan, eikä niin välitä kaveriseurastakaan, mutta Ebba taas on sosiaalinen ja aloitteellinen.

Ennen kaikkea Ebban kautta kirjassa on mielenkiintoista tietoa siitä, miten queer-naiset ovat eläneet Suomessa aiempina vuosikymmeninä ja millaista toimintaa on ollut. Kirjasta piirtyy kuva lämminhenkisestä ja aktiivisesta naisten yhteisöstä. Tuppurainen on hankkinut tarinaa varten lähdetietoa lesbo- ja feministiliikkeiden historiasta Suomessa. Hän kirjoittaakin parhaillaan kirjailija Heidi Airaksisen kanssa tietokirjaa sateenkaarihistoriasta Suomessa.

Tuppurainen on aiemmissakin kirjoissaan tuonut esiin sitä, kuinka ymmärtämättömät heterolapset ja -vanhemmat laittavat kapuloita queer-naisten rattaisiin. Tällä kertaa Elvin jo kolmekymppinen poika Oskari toppuuttelee ja maalailee piruja seinille, kun Elvi harkitsee lesbokommuuniin muuttamista. Oskarilla ei kuitenkaan ole sinänsä mitään äitinsä rakkauselämää vastaan. Elvin ja Ebban vanhemmat taas eivät ole suhtautuneet kovinkaan kannustavasti tyttäriensä seksuaali-identiteettiin.

Romaanissa on paljon tavallisen arkielämän kuvausta, ja onkin tärkeää, että lesbotkin näytetään tavallisina ja monipuolisina ihmisinä. Kaikki kaveripiirin naiset ovat erilaisia keskenään, ja heillä on ollut hyvin erilaiset elämät. Pidin siitä, että kirjassa on myös vanhempien naisten järjestämien kotibileiden kuvausta.

Riippuu lukijan mausta, onko asuntonäytöissä käymisten, lainanottojen ja siivouskeskustelujen lukeminen elämänmakuista vai liian arkista. Korona-ajan kuvaus on myös tärkeä pala lähihistoriaa ja hyvä valinta, vaikka rajoituksista lukeminen oli minusta välillä epämukavaa, koska en haluaisi muistella pandemia-ajan ankeutta. Päähenkilöt onneksi elävät hyvää elämäänsä rajoitusten puitteissakin.

Erityisen hienoa on se, että Tuppurainen kuvaa ikäihmiset seksuaalisina ja menevinä olentoina eikä pullantuoksuisina mummoina kiikkutuolissa. Harvoin romaaneista saa lukea seitsemänkymppisten naisten välisistä seksikohtauksista! Ebban ja Elvin suhde on soutaa ja huopaa -dramaa, kun kumpikaan ei ole varma, onko uudelleen lämminnyt suhde hyvä vai huono idea.

Kirjassa on paljon idyllistä ja kaunista Helsinki-kuvausta, vaikka Helsinki kuvataankin romaanissa yleensä sateisena. Nippa nappa alle 200 sivuinen kirja on juuri sopivan pituinen tarinalleen. Bonuksena on söpö vanha koirahahmo!

Romaanin paras anti on mielestäni se, että se maalaa nuoremmille queer-naisille kuvan siitä, millaista elämä voi olla eläkeiässä, ja että se elämä voi olla sosiaalista, henkisesti rikasta ja omannäköistä.

Sain kirjasta arvostelukappaleen kustantamolta.

Elvi ja Ebba Kariston verkkosivuilla

197 sivua