Suuntasin eilen Paavon kanssa kortteliteatteriini Takomoon. Illan esityksen nimi Undress me, then antaa mielleyhtymän eroottisesta aiheesta, mutta mielikuva ei voisi olla enemmän väärässä. Teemana on nimittäin paimentolaisuus.

Olin innostunut esityksestä luettuani Maailman Kuvalehdestä dramaturgin Marie Kajavan haastattelun. Haastattelussa hän kertoo, että paimentolaisuus saattaa olla kestävin tapa elää maapallolla, ja että tänäkin päivänä monet ihmiset elävät paimentolaisina siirtyen paikasta toiseen. Osa paimentolaisista taas on muuttanut pysyviin asumuksiin hoitamaan karjaa. Ajattelin, että haluan tietää lisää tuosta itselleni aika tuntemattomasta elämäntavasta, joka on lisäksi niin paljon ekologisempi kuin moderneissa kaupungeissa asuminen.

Undress me, then perustuu dokumentaristiseen materiaaliin, jota Kajava (s. 1980) on kerännyt keskustelemalla eri puolilla Afrikkaa paimentolaisten kanssa vuosien ajan. Nämä alueet ovat sellaisia, joihin ilmastonmuutoksen suorat vaikutukset kohdistuvat ja joissa nykyisin kuivuus ja rankkasateet vaikeuttavat perinteisiä elämäntapoja.

Dokumenttiteatteriesityksessä koetaankin myös yhden Suomeen saapuneen paimentolaisen turvapaikkahakemuksen käsittely. Kuivuus ja tulvat ovat tuhonneet naisen elinkeinon ja aiheuttaneet niin karja- kuin villieläinten ja hänen kahden lapsensa kuoleman. Hakemuksessa hämmästyttävät jotkin älyttömiltä tuntuvista kysymyksistä, kuten mikä on pakolaisen lempiväri, ja ymmärtämättömyys siitä, ettei hakija voi palata kotimaahansa (miksi hän olisi muuten edes tullut Suomeen asti?).

Pintaan nousevat myös kysymykset rasismista, kun afrikkalaisen paimentolaisen elämäntapaa yritetään runnoa länsimaalaiseen lomakkeeseen eivätkä viileät viranomaiset tunnu ymmärtävän, miten traaginen pakolaisen kohtalo on. Mietin sitä, kuinka meidän länsimaalaisten kestämättömän elämäntyylin seuraukset näkyvät epäoikeudenmukaisesti ensiksi juuri eteläisellä pallonpuoliskolla.

Rankoistakin aiheista huolimatta esitys on lämminhenkinen. Tunnelmaa voisi jopa kuvailla rennon boheemiksi, koska ennen esitystä katsojia neuvotaan riisumaan kenkänsä ja halutessaan laittamaan jalkaansa tohvelit. Tohvelit jalassa sipsuttelimme saliin, jossa tuolit oli aseteltu suureen rinkiin aurinkoisen keltaoranssin maton ympärille. Tuntui kuin olisimme istuneet beduiiniteltassa. Leppoisaa tunnelmaa lisäsi se, että saimme Paavon kanssa väliajalla haettua lämpiöstä teekupposet ja tuotua ne saliin.

Katsomo oli sekä kuumottava että tasaveroinen, koska nyt me katsojat näimme myös lähes kaikki muut katsojat. Jokainen oli katseen alainen. Salissa oli enimmäkseen valot päällä, ja välillä taas sali oli pimeänä tai sen täytti maaginen, sakea savu. Väliajan jälkeen noin puolet katsomosta sai istua lattialle näyttelijöiden kanssa. Esitys ei silti ollut osallistuva, eikä katsojien pitänyt tehdä mitään.

Esityksen seuraaminen vaatii englanninkielen taitoa, koska repliikkejä lausutaan välillä englanniksi ja välillä suomeksi. Esityksessä kuullaan myös ranskaa, arabiaa, darijaa, fulfuldea ja maakieltä, mutta ne kaikki tulkataan suomeksi tai englanniksi. Kuulin ainakin itse ensimmäistä kertaa paimentolaiskieliä. Darijaa puhuvat keskisessä Marokossa asuvat arabipaimentolaiset. Fulfudea puhuvat maailman suurin paimentolaiskansa, yli 20 miljoonaa fulbe-kansan jäsentä Saharan eteläpuolella. Maakieltä puhuvat taas itäisen Afrikan paimentolaiskansa maasait, joita on noin kaksi miljoonaa.

Lavalla ei nähdä lavasteita, mutta siellä esiintyy Takomon perinteistä ja kokenutta näyttelijäkaartia: Joanna Haartti, Niina Hosiasluoma, Katja Küttner ja Ella Lahdenmäki, sekä vierailijoina Geoffrey Erista ja Juliette Sossou. He lukevat erikielisiä repliikkejä välillä käsikirjoituksesta ja välillä ulkomuistista. Hahmot vaihtuvat lennosta.

Esitys oli piristävä ja valaiseva, vaikka ehkä odotin siltä enemmän toiminnallisuutta ja sisältöä. Keskustelut ovat usein aika simppeleitä, mutta toisaalta elämänmakuisia ja käsittelevät elämän perusasioita, kuten aamutouhuja, tähtiä, verta ja kävelemistä.

Kiinnostavaa on se, kuinka erilainen paimentolaisten elämäntapa on kuin länsimaalaisten ihmisten, kuten etteivät he ole yksin lähes koskaan eivätkä haluakaan viettää aikaa yksin. Paimentolaiset myös syövät näköjään enimmäkseen lihaa. Näytelmä käsittelee tulkkausta ja sitä, kuinka paljon merkityksiä katoaa, kun tulkki tekee valintojaan ja puhetta käännetään eri kielelle ja eri kulttuuriin.

Kajava asuu puolet vuodesta Helsingissä ja puolet vuodesta Beninissä, Länsi-Afrikassa, beniniläisen aviomiehensä kanssa. Esityksen on ohjannut Teatteri Takomon nykyinen johtaja Ami Karvonen (s. 1982).

Näimme esityksen pressilipuilla tiistaina 24.10.2023.

Undress me, then -esitys Teatteri Takomon verkkosivuilla

Ensi-ilta oli 7.10.2023. Näytöksiä on 18.11.2023 asti.

HUOM. Esityksessä käytetään runsaasti teatterisavua.

Esityksen kesto on 2h15min, mukana on vartin väliaika.

Näytelmä: Marie Kajava

Ohjaus: Ami Karvonen

Näyttelijät: Geoffrey Erista, Joanna Haartti, Niina Hosiasluoma, Katja Küttner, Ella Lahdenmäki ja Juliette Sossou

Äänisuunnittelu: Tatu Nenonen

Valosuunnittelu: Jenni Pystynen

Tilasuunnittelu: Jaakko Pietiläinen

Pukusuunnittelu Piia Rinne

Yleisötyö, Kriittisten iltamien koordinointi: Iiris Laisi