Ymmärtääkseni Iida Kivirannan kiehtova esikoisromaani Ensisolmu (Kosmos 2023) on tienraivaaja suomalaisessa kaunokirjallisuudessa, koska meillä ei ole moniakaan bdsm-kulttuurista kertovia romaaneja. Ei ainakaan niin, että kinky-yhteisöön kuuluminen olisi kirjan pääjuoni.

Mieleeni tulee vain Sofi Oksasen toinen romaani Baby Jane vuodelta 2005 ja siitä tehty samanniminen elokuva vuodelta 2019. Teoksessa naispari harrastaa sitomista, mutta juonen pääpaino on kuitenkin mielenterveysongelmissa ja nuorten naisten välisessä rakkaussuhteessa sinänsä. Olen myös nähnyt (kinky-piireissä parjatun) elokuvan Koirat eivät käytä housuja (Suomi 2019), jossa vaimonsa menettänyt onneton mies tutustuu dominaan ja alkaa nauttia kivusta. Ensisolmu eroaa näistä teoksista, koska pääosassa on nuori queer-nainen, joka alkaa toteuttaa kinky-identiteettiään. Hänellä ei ole taustallaan traumaa eikä itsetuhoisuutta, mitä hän yrittäisi parantaa kinkyilyn avulla, vaan kyseessä on sisäsyntyinen halu.

Olen tutustunut Iidaan Metropolian japaninkursseilla vuosina 2017–2019, ja yhteytemme on pysynyt. Opiskelimme kumpikin japanin kieltä ennen (eri aikaan) vaihtoon lähtemistä. Nykyään Iida on digitaalinen muotoilija, kirjoittaja ja sidontataiteilija. Sainkin myös kutsun Ensisolmun kirjanjulkkareihin syyskuun lopulla. Näin juhlissa ensimmäistä kertaa livenä kauniin sidontaesityksen ja pääsin juttelemaan sidonnasta useamman lajia harrastavan mukavan queer-ihmisen kanssa.

Kinkyilyn ympärillä on vielä paljon ennakkoluuloja ja salaperäisyyden verhoa. Kinkyily on usein jännittävä mauste elokuvissa tai muussa populaarikuvastossa, mutta harvoin sitä kuvataan realistisesti. Olin itsekin kuvitellut tietäväni aiheesta enemmän kuin lopulta olenkaan, minkä Ensisolmu sai mut huomaamaan. Sama tilanne taitaa olla lähes kaikkien alakulttuurien kanssa, että ulkopuolinen helposti kuvittelee ymmärtävänsä sitä muutamien lehtijuttujen, käymiensä bileiden ja elokuvien perusteella, mutta ei lopulta ole ymmärtänyt, millaista on oikeasti kuulua kyseiseen alakulttuuriin ja mitä kaikkea se pitää sisällään. Kirja ei järkyttänyt minua, mutta kenties tarina voi tuntua hurjalta ihmisestä, joka ei ole aiemmin tutustunut aiheeseen eikä tunne kinkyjä.

Romaanin päähenkilö Anni on lahjakas 14-vuotias taitoluistelija, jonka ura on kuitenkin ohi kisaonnettomuuden myötä. Sen jälkeen hän on vähän tuuliajolla, ja yrittää löytää uutta intohimoa elämäänsä. Häntä on aina kiinnostanut kipu ja alistaminen, mutta hänen on vaikea ymmärtää näitä haluja itsessään ja toteuttaa niitä.

Myöhemmin Anni on parikymppinen opiskelija, joka elää avoliitossa poikaystävänsä kanssa. Hän kokee ulkopuolisuutta oikeastaan kaikkialla: parisuhteessaan, perheessään, koulussaan ja myöhemmin työpaikallaan. Lopulta Anni päättää repäistä, sanoa ei poikaystävän yllätyskosinnalle ja lähteä vaihto-oppilaaksi Tokioon. Koska olen itsekin ollut vaihdossa Tokiossa vuonna 2018, nautin paljon kirjan Japani-osuudesta, joka sisälsi niin ihanan tuttuja kuin itselleni jännittäviä uusia elementtejä.

Japanissa Anni tutustuu kinky-klubeihin ja perinteiseen shibariin eli japanilaiseen eroottiseen sidontaan, ja alkaa opiskella sidontaa itsekin sensein johdolla. Anni ymmärtää olevansa dom, eli henkilö joka sitoo alistuvaa subia. Hän alkaa myös toteuttaa biseksuaalisuuttaan enemmän. Kotiinpaluun jälkeen Anni löytää yhteisönsä ja uuden perheensä Ullakko-nimisessä paikassa kokoontuvasta kinky-porukasta. Uudet ystävät ja ihastukset tuovat mukanaan niin lämpöä kuin draamaa.

Kirja antaa paljon tietoa kinky-kulttuurista, ja nimenomaan asian tuntevan henkilön kirjoittamana. Olen kuullut tutuiltani, että kinky-piirejä kritisoidaan usein siitä, että ne ovat yllättävän konservatiivisia, heteronormatiivisia ja mieskeskeisiä, joten oli piristävää ja raikasta, että tässä kirjassa pääosassa on herkkä, fiksu ja tiedostava queer-nainen. Anni ei kuitenkaan ole kiiltokuvahahmo, vaan myös hän tekee virheitä.

Yksi tärkeä aihe kirjassa on suostumus. Kinky-piireissä neuvotellaan tarkasti kaikesta ennen sessioita, mistä niin sanotuilla vaniljaihmisillä olisi opittavaa. Annilla on lisäksi sekä teini-ikäisenä koulussa että nuorena aikuisena kinky-piireissä ystävänään karismaattinen ja intensiivinen mutta salaa sadistinen mieshenkilö, joka härskisti ylittää muiden rajoja. Nämä eri-ikäisenä koetut samankaltaiset kaverisuhteet tuovat esiin sen, kuinka helppoa on sokaistua itsevarman ja itsekkään henkilön antamasta huomiosta ja ihailusta, jos itse on hieman epävarma ja aluksi yksinäinen. Vaikka väärintekijä olisi itselle hyvä ja reilu kaveri, hän voi tehdä muille hirveitä asioita.

Mielenkiintoista ja surullista on myös se, kuinka kirjassa kuvataan kaapissa elämistä. Vaikka Annin on esimerkiksi helppo kertoa muille biseksuaalisuudestaan ja osallistua Pride-kulkueeseen avoimesti työkavereidensa kanssa, hän varoo visusti paljastamasta muille kuin kinky-kavereilleen olevansa kinky. Hänen lesbotyökaverinsa jopa paheksuu kulkueessa olevia kinky-ihmisiä paljastavine asuineen. Annin kautta piirtyy esiin, millaista on, kun hieman konservatiivisella työpaikalla tai vaikka siskon polttareilla ei voi jakaa muille mitään vapaa-ajastaan ja identiteetistään, vaikka muut kertovat avoimen oloisesti omista elämistään. Vain harva ihminen todella tuntee Annin, ja lopulta hän kyllästyy piilossa elämiseen. Tuntuu, että kinky-ihmiset ovat yhteiskunnassa samassa tilanteessa kuin homoseksuaalit vielä 90-luvulla. Kaikki tietävät, että kinkyjä on olemassa, mutta kukaan ei usko tuntevansa ketään. Moni ei-kinky ei edes tiedä, millaisia kinkyt ovat, mutta ennakkoluuloja riittää.

Ensisolmu käsittelee valtasuhteita, pahuutta, vaistoja, seksuaalisuutta ja identiteettiä. Romaani kertoo, kuinka tärkeää on voida elää itsensä näköistä elämää ja löytää oma porukkansa. Vaikka ensimmäiset askeleet uuden taidon oppimisessa ovat haparoivia, aloittelijasta tulee toiston kautta pikkuhiljaa mestari.

Matka uuteen elämään ei myöskään ole suoraviivainen, vaan aaltoliikettä. Sinkkuna Anni usein myös kaipailee vanhaa elämäänsä, ”vanilja-avoliiton” tuomaa turvaa ja läheisyyttä. Kuitenkin jostain on luovuttava, jotta jotain uutta ja parempaa voi saada tilalle. Lopuksi emme tunne kunnolla edes lähimpiä ihmisiämme, ainakaan jos emme puhu ääneen toiveistamme, kuten Annille selviää.

Pidin Ensisolmussa sen soljuvasta kielestä, psykologisesta syvyydestä ja moniulotteisesta tarinasta. Kirja oli mukaansatempaava, ja se sisältää monia juonilinjoja. Teos näyttää, kuinka sinänsä tavallisia kinky-ihmiset ovat, vaikka heidän mieltymyksensä osittain eroavatkin valtavirrasta. Toisaalta bdsm-kulttuurista on valunut paljon piirteitä myös valtavirran ihmisten elämään ja populaarikulttuurin kuvastoon, toki pehmoversioina. On arvokasta, että bdsm-kulttuurista kuitenkin kirjoittaa henkilö, joka ei eksotisoi aihetta eikä turvaudu kliseisiin.

Sain kirjasta arvostelukappaleen kustantamolta.

Iida Kivirannan kirja Ensisolmu Kosmos Kustannuksen verkkosivuilla

303 sivua