Viime perjantaina taivaalta vihmoi vettä oikein olan takaa, mutta suuntasin silti reippaasti ystäväni Sallan kanssa illalla ulos syömään ja Helsingin Kaupunginteatterin Pienelle näyttämölle katsomaan Kuka tappoi Bambin? -esityksen. Helsingin Kaupunginteatteri on aloittanut nyt yleisön toiveesta uuden tavan aloittaa kaikki iltaesitykset seitsemän sijasta jo puoli seitsemältä.

Valitettavasti olen tässä kärsinyt jo yli neljä viikkoa yskästä ja nuhasta, ja sain voimakkaan yskänkohtauksen myös esityksen aikana. Jouduin poistumaan katsomosta lämpiöön yskimään ja juomaan vettä noin vartin ajaksi. En siis tiedä, mitä sinä aikana näyttämöllä tapahtui. Olen kuitenkin kiitollinen henkilökunnalle avusta, että pääsin nopeasti ulos salista ja sitten takaisin sinne.

Tapahtumat sijoittuvat idylliseen, hyväosaisten ihmisten pieneen huvilakaupunkiin Suomessa vuosina 2007 ja 2016. Harmonia särkyy, kun neljän etuoikeutetun perheen lukioikäistä poikaa syyllistyvät yhden heistä, Nathanin, orpokodissa asuvan ex-tyttöystävän raiskaukseen kotibileissä. Yhteisö haluaa unohtaa väkivallanteon mahdollisimman nopeasti, mutta yksi pojista, Gusten, ei pääse siitä yli. Entä kuinka erilailla tekoon olisi suhtauduttu, jos myös uhri olisi tullut hyväosaisten perheestä? Gusten on ollut päätekijän Nathanin paras ystävä ja asunutkin tämän perheen luona, mutta se kaikki on sitten kerralla mennyttä.

Noin 10 vuotta myöhemmin Gusten on menestynyt kiinteistönvälittäjä, jolla on seksisuhde ex-avovaimonsa parhaan ystävän kanssa. Kumpikaan muualta huvilakaupunkiin muuttaneista naisista ei tiedä Gustenin synkkää menneisyyttä.

Teos käsittelee syyllisyyttä, kulisseja, luokkayhteiskuntaa, rikoksen tekijöiden hyysäämistä, raiskauskulttuuria ja trauman pitkäkestoisia seurauksia. Kirja ja esitys pohtivat, mikä saa osan ihmisistä ajattelemaan, että he voivat tehdä muille ihan mitä haluavat. Naiset kohtaavat Suomessa paljon väkivaltaa nykyisten tai entisten miespuolisten kumppaniensa osalta. Bambikin kuvaa sitä, kuinka ex-poikaystävä ei hyväksy, että nainen on jättänyt hänet, joten nainen on laitettava kärsimään.

Esitys perustuu suomenruotsalaisen kirjailijan Monika Fagerholmin romaaniin Kuka tappoi bambin? (Teos 2019, alkuteos Vem dödade bambi? 2019). Nimi tulee Sex Pistolsin samannimisestä laulusta vuodelta 1979. Lainasin kirjan kirjastosta, ja sain sen luettua loppuun juuri esityspäivänä. Kirja oli siis erittäin tuoreessa muistissani, kun näin esityksen.

Teoksen kerrontatapa on Fagerholmille tunnusomaisen lyyrinen, vaikka aihe onkin synkkä. Kirjoitustyyli on yhtä aikaa runsas ja fragmentaarinen; hahmosta ja ajankohdasta toiseen edes takaisin poukkoileva; sekä toisteinen. Fagerholm on älyllinen ja taiturimainen kirjoittaja, vaikkakin hänen tyylinsä on ajoittain hieman raskasta vyörytystä. En aluksi oikein innostunut tekstistä, mutta neljänkymmenen sivun jälkeen teos imaisi mukaansa. Kirjan elävät kohtaukset ovat palanneet usein mieleeni lukemisen jälkeen.

Esitys on uskollinen kirjalle, toki useita sivuhahmojen tarinalinjoja on myös jouduttu karsimaan pois, mutta päätapahtumat on jätetty. Monet mieleen jäävät kohtaukset ja repliikit ovat myös suoraan kirjasta. Kirjassa hypähdellään jatkuvasti ajallisesti edestakaisin, mutta näytelmä on enemmän lineaarinen. Kummassakaan teoksessa ei sinänsä kuvata itse raiskausta, mikä onkin hienotunteinen valinta eikä hekumoi uhrin kärsimyksellä. Molemmissa teoksissa kuvataan myös kahta raiskaajapojista, ja kaksi muuta poikaa vain vilahtavat esillä.

Isoin muutos on se, että vaikka kirjassakin raiskauksen uhri Sascha esiintyy harvakseltaan, niin näyttämöllä häntä ei nähdä eikä kuulla ollenkaan. Mietin sekä kirjassa että näyttämöllä tätä ratkaisua, että ääni annetaankin raiskaajalle eikä uhrille. Viime vuosina on paljon painotettu sitä, että tarinoissa rikosten tekijät häivytetään ja jätetään nimettömiksi, ja näytetään vain uhrien kasvot ja kuullaan heidän tarinansa, jotta ei glorifioida rikoksen tekijöitä eikä anneta heille heidän kaipaamaansa huomiota. No, Bambissa ratkaisua tukee se, että kyseessä on fiktio ja että ääni annetaan raiskaajista katuvimmalle. Hänen kauttaan näemme, että tekijä ei pääse pakoon syyllisyyttä.

Esityksen toteutus on visuaalisesti tyylikäs. Lattia on peilipintainen ja huonekalut metallisia sekä värivalot ja videoprojisoinnit luovat tunnelmaa. Kaikki kiiltää ja kimaltaa designtaloissa, mikä luo kiehtovaa ja hyytävää ristiriitaa elegantin julkisivun ja raakojen tapahtumien välille.

Ikoninen Heidi Herala lähes varastaa show’n Nathanin äitinä Annelisena. Yleisö tyrskähteli monessa kohtaa, kun komedian päälle ymmärtävä Herala vetää mainiota, teinipojastaan vieraantuneen liikenaisen rooliaan. Jaakko Hutchings esittää 16-vuotiasta päähenkilöä Gustenia ja Pyry Nikkilä 26-vuotias Gustenia. Kumpikin eläytyy hienosti ristiriitaiseen rooliinsa.

Elias Keränen näyttelee poikajoukon kaveria Cosmoa, joka on nuorempana ollut Nathanin kiusaama, ja nyt aikuisena aikoo tehdä elokuvan ”kavereidensa” tekemästä joukkoraiskauksesta. Aksinja Lommi on Gustenin hoito Saga-Lill, ja Misa Lommi taas Gustenin rakkauden kohde Emmy. Tarinassa on muuten paljon pettäjiä ja petettyjä.

Justus Pienmunne on tarinan pääpahis Nathan. Kari Mattila on Nathanin ankara isä Abbe, ja isän halveksunta (lahjakasta!) poikaansa kohtaan nähdään kenties syynä Nathanin vakavaan oireiluun. Leena Rapola esittää Gustenin maailmalla uraa luovaa oopperalaulajaäitiä Angelaa, joka on päräyttävässä avauskohtauksessa huomion keskipiste.

Freelance-ohjaaja Riikka Oksanen on erikoistunut kantaesitysten ohjaamiseen. Hänet muistetaan esimerkiksi loistavan, feministisen Lou Salomén ohjaamisesta KOM-teatteriin vuonna 2021.

Fagerholmin samasta kirjasta pyörii muuten sattumalta tällä hetkellä Helsingissä myös toinen tulkinta, eli Jakob Öhrmanin ohjaus Viiruksessa, Vem dödade bambi?.

Näimme esityksen pressilipuilla perjantaina 10.11.2023.

Kuka tappoi Bambin? Helsingin Kaupunginteatterin verkkosivuilla
PIENI NÄYTTÄMÖ – Eläintarhantie 5
Ensi-ilta 31.8.2023
Viimeinen näytös 15.12.2023
Noin 1 t 30 min, ei väliaikaa
Esitystä ei suositella alle 16-vuotiaille

Monika Fagerholmin romaaniin perustuvan esityksen dramatisointi Pipsa Lonka, ohjaus Riikka Oksanen.

Rooleissa: Jaakko Hutchings, Pyry Nikkilä, Justus Pienmunne, Elias Keränen, Leena Rapola, Heidi Herala, Kari Mattila, Misa Lommi ja Aksinja Lommi

Romaanin suomennos: Laura Jänisniemi
Koreografia: Justus Pienmunne
Lavastus: Janne Vasama
Puvut: Tiina Kaukanen
Valot: Kari Leppälä
Projisoinnit: Mika Haaranen
Äänet: Eero Niemi