Sain ilokseni kutsun Heidi Airaksisen (s. 1980) Maa jota ei ole (Siltala 2022) kirjan julkaisujuhliin Siltalan toimistolle viime vuoden tammikuun lopulla. Olin kuitenkin hävettävän hidas lukija koko viime vuoden ajan, koska muuta tekemistä oli niin paljon. Olen kuitenkin pikkuhiljaa pienentänyt arvostelukappaleiden pinoa yöpöydälläni. Toisaalta en halua tukea sitä vallalla olevaa kehitystä, että kirjan elinkaari on vain parin kuukauden pituinen, ja sitten sitä ei enää osteta eikä lueta eikä siitä keskustella. Nyt tämän vuoden tammikuun alkupuolella sain aloitettua Heidin romaanin, ja se oli viihdyttävä ja avartava lukukokemus.
Olen huhtikuussa 2021 arvioinut täällä blogissani Heidin esikoisromaanin Vierge Moderne (Arktinen banaani, 2021). Lue arvio täältä. Kummatkin kirjat ovat historiallisia murhadekkareita queer-hahmoilla, ja niissä seikkailee osittain samoja hahmoja. Vierge Moderna sijoittuu kuitenkin 1930-luvun Helsinkiin ja Maa jota ei ole taas vuoden 1927 Berliiniin.
Molemmat kirjat kuuluvat Airaksisen Laventelimurhat-sarjaan. Laventeli-sana viittasi ennen queer-ihmisiin, ja esimerkiksi aikakauden ”laventeliliittoihin”, joissa homoseksuaaliset mies ja nainen solmivat kulissiavioliiton. Esikoisromaanin päähenkilö on naisista pitävä nuori diakonissa, sisar Kerstin. Toisessa kirjassa Kerstin ei esiinny ollenkaan, vaan päähenkilönä on edellisen kirjan sivuhenkilö, transmies tai maskuliininen lesbo Freddy ja hänen läheinen ystävänsä ja yksipuolisen ihastuksensa kohde, transnainen Harriet. Sivuhuomiona sanottakoon, että Harrietin muuten ihana hahmo kuvaa osuvasti ristiriitaisesti käyttäytyvää ihmistä, jolla on etäinen kiintymyssuhde.
Harriet ja Freddy matkaavat yhdessä Helsingistä Berliiniin, jotta Harriet voisi korjata sukupuoltaan. Samalla he tutustuvat paikallisiin queer-piireihin — ja sotkeutuvat vahingossa murhakuvioon.
Esikoisromaani oli 400 sivuinen, mutta toinen teos on noin sata sivua lyhyempi. Juonenkäänteitä riittää silti. Molempia kirjoja lukiessani nautin siitä, kuinka huolella Heidi on tehnyt taustatyönsä, ja aikakauden ilmapiiri herää eloon. Heidi on asunut Helsingin lisäksi useaan otteeseen Berliinissä, joten hän tuntee hyvin molemmat kaupungit. Tarina sijoittuu kiehtovaan ja surulliseen murroskohtaan Saksan historiassa, kun iloisen 1920-luvun vapaamielisyys on vaihtumassa natsi-Saksan ahdasmielisyyteen ja väkivaltaan.
Kirja on pehmeä cosy crime -dekkari, eli raakuuksilla ei mässäillä, hyville hahmoille käy hyvin ja murhasta tai murhista huolimatta tarinassa on lämpimän kotoisa tunnelma. Heidin leppoisaan tyyliin kuulu se, että hahmot juovat jatkuvasti kahvia, kellonajasta välittämättä. Hahmot ovat sympaattisia ja rakastettavia. Teoksessa kuvataan murhien, vainojen ja sydänsurujen lisäksi kepeitä juhlia, antoisaa ystävyyttä ja kuumia ihastuksia.
Romaani kuvaa hyvin sitä, kuinka sateenkaariväki eli muiden katseilta piilossa 1920-luvulla, mutta samalla heillä oli salaiset kohtaamispaikkansa. Heidi on nostanut esiin myös kiinnostavan yksityiskohdan natsi-Saksasta eli puolueeseen kuuluneiden homomiesten järjestön, vaikka natsit lopulta murhasivat homoseksuaaleja. Kirjassa seikkailevat SA:n ”homoringin” jäsenet perustuvat todellisiin ihmisiin.
Maa jota ei ole kuvaa vähemmän kerrottu historiaa, kuten kaapissa eläneiden homomiesten saamia kiristyskirjeitä ja lehdistön kohujuttuja hlbt-ihmisistä, ja toisaalta upeita drag-klubeja ja romansseja. Helsingissäkin oli samaan aikaan omat kohtaamispaikkansa sateenkaariväelle, mutta ei läheskään yhtä vapautuneita ja näyttäviä kuin Berliinissä.
Berliinissä sijainnut Seksuaalitieteen instituutti on kuvattu kirjassa niin mukavana paikkana, että ajattelin sen olevan mahdollisesti fiktiota, mutta instituutti ja tohtori Magnus Hirschfeld ovat historiallisia tosiasioita. Teos kuvaa traagisesti sitä, kuinka sateenkaariväen oikeudet ottivat 1900-luvun alussa edistysaskelia Saksassa, mutta sitten ne oikeudet vietiin taas kokonaan sodan aikana.
Kumpikin Heidin kirjoista on saanut nimensä Edith Södergranin runoista, joita on lainattu kirjojen alkulehdillä. Maa jota ei ole -kirjan runossa Södergran ikävöi maahan, jossa kaikki toiveet täyttyvät ja kärsineet ihmiset saavat levätä. Tällaista utopiaa edustaa kirjan suomalaisille hahmoille sekä kotimaata edistyksellisempi Saksa että mahdollisuus elää vihdoin oikeassa vartalossa.
Sain kirjasta arvostelukappaleen kustantamolta.
Sateenkaarenmaalari 