Tein viime viikonloppuna parin päivän kotimaanmatkan Helsingistä Tampereelle. Alkuperäinen syy reissuun oli lauantaina UMK:n kenraali Nokia-areenalla paikallisen ystäväni Maarian kanssa. Päätin kuitenkin samalla reissulla käydä teatterissa perjantai-iltana. Esitys oli helppo valita, kun huomasin, että Tampereen Työväen Teatterissa menee Frida Kahlosta kertova musikaali Frida.

Mukaani teatteriin ja sitä ennen Pizzeria Lucaan matkasi Helsingistä ystäväni Paavo. Istuimme Suurella näyttämöllä permannolla rivin 11 keskipaikkeilla, mistä näki hyvin lavalle, vaikkakaan ei kunnolla näyttelijöiden ilmeitä. Takanamme olevalle rivillä istui saamelaisvaikuttaja Emmi Nuorgam, joka julkaisi myöhemmin Instagramin tarinaosiossaan olevansa sanaton esityksen upeuden edessä.

Frida oli hyvä katsomisvalinta myös siksi, että olin juuri uusimmassa Teatteri & Tanssi + Sirkus -lehden numerossa julkaissut artikkelini näytelmäkäsikirjoittajien huonosta asemasta Suomen teattereissa. Jutussa haastattelemani näytelmäkirjailija Taija Helminen kertoo, ettei edes muista, milloin ison kaupungin teatterin päänäyttämöllä olisi esitetty suomalaisen kirjoittajan uusi kantaesitys, joka ei siis perustu tunnettuun kirjaan tai elokuvaan. No, Frida on onneksi nyt sellainen teos, koska sen on käsikirjoittanut Anne Rautiainen. Tosin käsikirjoittaja-ohjaajat saavat teoksensa helpoiten esille, ja Rautiainen on myös Fridan ohjaaja. Aihe on lisäksi ennestään tuttu ja siten myyvä, koska meksikolaisen kuvataiteilijan Frida Kahlon (1907–1954) tietävät kaikki.

Rautiainen ohjasi Fridan alun perin Kuopion kaupunginteatteriin vuonna 2016, mutta on tehnyt esityksestä uuden tulkinnan TTT:lle. Rautiainen kertoo tutustuneensa Kahlon taiteeseen jo teininä asuessaan Etelä-Amerikassa, joten aihe on hänelle läheinen. Aihe onkin kiehtova ja feministinen. Rautiainen on ohjannut esimerkiksi Kansallisteatterissa yleisö- ja arvostelumenestykset Faust, Kaikki äidistäni, Lokki, Mestari ja Margarita sekä Perhosia askelten alla.

Esitys käy läpi Frida Kahlon elämän 18-vuotiaasta siihen saakka kun hän kuolee 47-vuotiaana. Taiteilija ehti juuri kokea ensimmäisen yksityisnäyttelynsä, johon hänet kuljetettiin pylvässänkynsä kanssa juhlakulkueessa. Näin pitkän ajanjakson käyminen läpi vähän yli kahdessa tunnissa on haaste, kun mihinkään tapahtumaan ei voida pysähtyä pitkäksi aikaa, mutta esitys kyllä rullaa ihan hyvin eteenpäin. 

Aluksi Frida on eloisa ja liikunnallinen opiskelija. Pian hän joutuu vakavaan bussionnettomuuteen, jossa melkein kuolee. Onnettomuuden takia hän kärsii kivuista ja terveysongelmista lopun ikäänsä. Tapaus on kuitenkin lähtölaukaus hänen uralleen taiteilijana, koska hän alkaa maalata pitkän toipumisen aikana sairaalassa. Kun energisestä nuoresta naisesta tuleekin liikuntarajoitteinen, hän purkaa vimmaansa värikkäisiin maalauksiin.

Vasta 22-vuotias taiteilijanalku menee naimisiin kuuluisan, 43-vuotiaan taiteilijan Diego Riveran kanssa. Mies on tunnettu myös naisseikkailuistaan. Lähtökohta näin erilaiselle parille on alusta asti haastava, mutta lyhyttä eroa lukuun ottamatta suhde kestää Fridan kuolemaan saakka. Frida tosin kuvaa suhdetta elämänsä toiseksi onnettomuudeksi, pahemmaksi kuin bussitapaturma.

Näytelmän keskiössä on kahden lahjakkaan taiteilijan intohimoinen ja älyllisesti tasavertainen mutta myrskyinen rakkaussuhde. Suhdetta rasittavat Diegon lukuisat syrjähypyt, jopa Fridan eronneen siskon kanssa. Murhetta tuovat myös Fridan kokema keskenmeno ja parin tahaton lapsettomuus.

Usein naisten taiteilijakuvauksissa keskeiseksi aiheeksi nostetaan romanttinen suhde mieheen. Rakkaus on toki universaali aihe, ja Fridan ja Diegon suhde oli pitkä. Silti ratkaisu tuntuu hieman kuluneelta ja lattealta, kun kyseessä on niin värikäs ja feministinen hahmo kuin Frida.

Frida Kahlo oli myös avoin biseksuaalisuudestaan, ja hänelläkin oli lopulta avioliiton ulkopuolisia suhteita. Olisin kaivannut enemmän hänen naissuhteidensa käsittelyä, mutta nyt ne kilpistyvät lavalla kahteen dialogittomaan tanssikohtaukseen. Tanssit on kyllä toteutettu kauniisti.

Diego sai laajaa tunnustusta taiteelleen jo elinaikanaan, mutta Frida vasta kuolemansa jälkeen. Näytelmä tuo hyvin esiin tätä Fridan vaikeutta saada tunnustusta itselleen taiteilijana. Olisin toivonut, että esitys olisi käsitellyt muutenkin enemmän Fridan taiteilijuutta ja taidetta.

Mistä taas pidin paljon, oli esityksen visuaalisuus. Esimerkiksi hirveä bussionnettomuus on toteutettu kekseliäästi ja hienostuneesti. Ihaniin pukuihin on tuotu Meksikon värejä ja kuoseja. Videoprojisoinneissa on käytetty Kahlon maalauksia. Lavastus on minimalistista, esimerkiksi yksi sänky esittää sairaalaa ja syvänvihreä kukkatapetti ja kylpyamme taas Fridan ja Diegon asuntoa.

Keskenmenokohtaus on esitetty hienosti, kun Kahlo makaa vaahtokylvyssä ja näemme ammeeseen sen yläpuolella olevan peilin kautta. Yhtäkkiä vesi muuttuukin punaiseksi ja kuulemme huutoa.

Tanssijoiden joukkokohtaukset ovat taas upeita ja energisiä. Niin meksikolaiset kansantanssit kuin Yhdysvaltojen svengaava jazz-kulttuuri heräävät lavalla eloon.

Frida syntyi ylempään, eurooppalaisittain pukeutuvaan kaupunkilaiseen keskiluokkaan saksalaiselle isälle ja espanjalais-meksikolaiselle äidille. Rivera oli kommunisti, ja Kahlokin oli vahvasti mukana vasemmistolaisessa liikkeessä ja asetti itsensä meksikolaisen kulttuurin palvelukseen. Esitys sopiikin erinomaisesti Tampereen Työväen Teatteriin, koska hahmot ajavat työväen etuja. Esityksessä kuullaan espanjankielisiä lauluja, jotka olivat suosittuja myös suomalaisten taistolaisten keskuudessa. Suurimman osan lauluista esittää lavalla laulaja Petra Karjalainen, jota säestää kitaralla muusikko Tuomas Luukkonen. Laulukohtaukset ovat hienoja.

Elsa Saisio tekee elämänsä roolin tunteikkaana Fridana, joka maskissaan näyttää hämmästyttävän paljon meksikolaistaiteilijalta. Saision lauluääni on sielukas. Pienikokoisen ja siron Saision kokoeroa Riveran kookkaaseen näyttelijään Pentti Heliin hyödynnetään hyvin, kuten kun Helin nostaa Saision selkäänsä.

Kuolemaa esittää Soile Ojala, joka nukettaa isoa luurankonukkea. Meksikossa on vahva kuolemankulttuuri karnevaaleineen, minkä lisäksi kuolema kulki vammautuneen Fridan kintereillä. Vaikka kuolema on läsnä, esitys on ennen kaikkea ylistys täysillä elämiselle.

Näimme esityksen pressilipuilla perjantaina 9.2.2024.

Fridan esittely Tampereen Työväen Teatterin verkkosivuilla

Ensi-ilta oli 18.1.2024 Suurella näyttämöllä
Kesto: noin 2 tuntia 25 minuuttia (sisältäen väliajan)

Käsikirjoitus ja ohjaus: Anne Rautiainen
Koreografia: Liisa Ruuskanen
Tanssikapteeni: Soile Ojala
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Marie Antikainen
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Äänisuunnittelu: Antti Puumalainen
Videosuunnittelu: Matias Ojanen
Yhteistyössä: Tampereen Konservatorio