Käyn katsomassa lähes kaikki Q-teatterin näytelmät, ja halusin ehdottomasti nähdä Uuteen nousuun: Laman lasten elämä ja teot -esityksen, koska toinen käsikirjoittajista on Ylen mahtavasta Aikuiset-sarjasta tuttu Anna Brotkin (s. 1987). Näytelmässä esiintyvä Miro Lopperi on tuttu Aikuiset-sarjasta päähenkilö Onan poikaystävän Pesson roolista. Brotkin on tehnyt käsikirjoituksen yhdessä Juho Mantereen (s. 1987) kanssa. Kyseessä on myös Mantereen (mm. Toksinen Kabaree Q-teatterissa, Tuntematon sotilas Teatteri Vanhassa Jukossa ja Rakkaani, Conan Barbaari Turun kaupunginteatterissa) ensimmäinen ohjaus Q-teatterin taiteellisena johtajana.

Menin ennen esitystä perinteisesti syömään Q-teatterin viereiseen japanilaiseen Norilla-ravintolaan ja katsomaan esityksen serkkuni Janican kanssa. Olemme molemmat syntyneet vuonna 1981 ja käyneet saman yläasteen ja lukion. Olemme kuusi vuotta vanhempia kuin näytelmän hahmot, jotka täyttävät 18-vuotta vuonna 2005.

Näytelmä kuvaa Suomen 90-luvun laman kerrankin lasten näkökulmasta. Tarina alkaa ensiksi nykypäivästä, kun neljä lapsuudenystävää tapaa vanhan, aikaa sitten suljetun peruskoulunsa homeisessa jumppasalissa. Salissa oleva koulunäyttämö muuttuu kuvaputkitelevision ruuduksi, minkä sisälle kaverukset sukeltavat. Kohtaus kuvaa hyvin myös sitä, kuinka 90-luvun pop-kulttuuriin tuntui uppoavan sisälle. Seuraavaksi näemme ystävykset aloittamassa ala-asteen ensimmäistä luokkaa. Tapahtumissa seurataan heitä kunnes ensimmäinen ystävyksistä täyttää 18 vuotta vuonna 2005.

Anna-Sofia Tuominen ja Olli Riipinen ovat alle vuoden ikäerolla syntyneet sisarukset, joiden perheen elintaso syöksyy laskuun laman takia. Perheen isä masentuu ja tekee itsemurhan. Satu Tuuli Karhu taas on hyväosaisen perheen tytär, jonka varakas isä on laman aikana ostanut halvalla asuntoja, joissa henkilökohtaisen konkurssin tehneillä ihmisillä ei ole enää ollut varaa asua. Karhu joutuu kuitenkin kuulemaan äitinsä valistusta päärynävartalostaan, ja kohtaus tuo esiin sen, kuinka vartalovihamielistä keskustelukulttuuri oli 90- ja 2000 -luvuilla. Riipisen esittämä alkoholisti-isä taas ajautuu yhä syvemmälle ahdinkoon, kun hänen työpaikkansa pankissa muuttuu entistä absurdimmaksi. Lopperi esittää hänen poikaansa, joka esiteininä löytää internetistä kaiken mahdollisen törkyn ja menee osittain rikki näkemästään eikä osaa enää ottaa mitään vakavasti.

Teatterin taika on jälleen hämmästyttävää, kun kolmekymppiset näyttelijät on saatu niin lapsen ja teinin oloisiksi puvustuksen ja eleiden myötä. Jumppasalin lavaste vie ajatukset myös heti 90-luvun kouluihin, samoin kuin ankara luokanopettaja, joka säästösyistä toimii myös koulun vahtimestarina. Opettajilla on tapana kosketella oppilaita vähän liian intiimisti sekä vaatia hyviä hiihtosuorituksia ilman hiihtotekniikan opettamista.

Vaikka lapset ja nuoret eivät sinänsä ymmärrä lamaa ja elävät pumpulissa, he joutuvat kokemaan laman aiheuttamat säästötoimet sekä osittain aikuisten kriisit. Yhdessä kohtauksessa lapset ovat täysin uponneet pelaamaan Super Mario Brosia samalla kun aikuiset hajoilevat taustalla murheisiinsa.

Laman takia koulukirjat joudutaan kierrättämään aina uusille oppilaille. Myöhemmin lamasta on päästy eroon, mutta maailmaan iskee uusi epävarmuus WTC-torneihin kohdistuvan terrori-iskun myötä. Synttäribilekohtaukseen taas on saatu hienosti vangittua lukioikäisten kiihkeät riidat ja niistä yhtä nopeasti toipuminen sekä juhlimisen, ihastusten ja elämänjanon huuma.

Ruuduilla näytetään välillä otteita aikakauden uutisista, ja Esko Aho on yksisarvispäinen demoni, jonka lapset manaavat esiin ouija-laudalla. Politiikkaosuus esityksessä on hieman kuivaa, mutta onneksi Ahosta on kuitenkin tehty riemukas fantasiahahmo.

Kuten Aikuiset-sarjassa, myös Uuteen nousuun käsittelee luontevasti seksuaalisuuden liukuvuutta ja homoutta. Näytelmä yhdistää realismia fantasiaan, esimerkiksi kun Prätkähiiret-animaatiosarjan muskelihiiri astuukin ulos television ruudusta ja viettelee Riipisen esittämän varhaisteinin pojan tämän kauniin villissä fantasiassa.

Esityskokemusta on saatu hauskasti tuotua myös lämpiön puolelle, mistä löytyy muun muassa Turtles-pelikone, Nintendo-laite ja VHS-kasetteja. Lavalla taas on näppärästi hyödynnetty live-videokuvaa ja esiripulla varustettua näyttämöä näyttämön sisällä. Aikuishahmoilla on groteskit, läpinäkyvät puolinaamarit, mikä tekee hahmoista vähän pelottavia mutta myös koomisia.

Esitys on hauska, raju, katkeransuloinen, koskettava ja leikkisä. Se kuvaa tavallisten ihmisten arkea ja juhlaa, piristettynä fantasiaelementeillä. Käsiohjelman mukaan tarinaa on inspiroinut tekijöiden lama-ajan lapsuus ja millennium-nuoruus Hyvinkäällä, ja lähdemateriaalina he ovat käyttäneet vanhoja kirjeitään, kirjevihkojaan ja päiväkirjojaan. Niiden ansiosta esitykseen onkin saatu hyvin tallennettua nuoruuden dramaattisuutta, sekoiluja ja suuria tunteita sekä koomisen nolot hetket ja hassut ideat, kuten bestissuhteiden äkillinen katkeaminen juorujen takia tai vodkatamponin käyttö koulun discossa. Esitys vyöryttää eteen Britneyn tahdittamaa ysärinostalgiaa yhdistettynä nuoruuden huimiin ensikokemuksiin sekä myös aikakauden seksismiin ja kapeisiin kauneusihanteisiin.

Todella mieleenjäävä teos!

Näimme esityksen pressilipuilla perjantain 23.2.2024 näytöksessä.

Uuteen nousuun Q-teatterin verkkosivuilla

Kantaesitys 15.2.2024
Esityksen kesto 2h 50min, sisältää väliajan
Esityksessä on voimakkaasti vilkkuvia valoja, kovia ääniä ja teatterisavua.
Ikäsuositus toisen asteen opiskelijasta ylöspäin.

Käsikirjoitus Anna Brotkin ja Juho Mantere
Ohjaus Juho Mantere
Rooleissa Satu Tuuli Karhu, Miro Lopperi, Olli Riipinen ja
Anna-Sofia Tuominen
Lavastus ja videosuunnittelu Ville Seppänen
Kuvaussuunnittelu Ville Seppänen ja Jonatan Sundström
Pukusuunnittelu Riina Leea Nieminen
Valosuunnittelu William Iles
Äänisuunnittelu Pekka Kiiliäinen
Musiikin sävellys ja suunnittelu, muusikko Henri Lyysaari
Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen