
Pääsin tällä viikolla ystäväni Niinan kanssa vierailemaan yli sadan vuoden takaisen Pariisiin boheemien parissa Montmartrella ja Moulin Rouge -kabareessa. Helsingin kaupunginteatterin syksyn 2024 suurmusikaali on spektaakkelimainen Moulin Rouge! Musikaali. Näimme esityksen ennakkonäytöksessä.
Esitys on riemukas, koskettava, eroottinen ja villi. Boheemin pariisilaisen taiteilijaryhmän ja samalla koko esityksen ylevä motto on ”totuus, kauneus, vapaus ja rakkaus”. Tarina käsittelee myös naisten oikeuksia ja joidenkin mustasukkaisten ja väkivaltaisten miesten halua tuhota kohteensa ja nähdä naisystävänsä omaisuutenaan, mikä on nykyäänkin vakava ongelma myös Suomessa.

Baz Luhrmannin ohjaama ja yhdessä Craig Pearcen kanssa käsikirjoittama elokuvamusikaali kertoo nuoresta amerikkalaisesta kirjailijasta, Christianista (Ewan McGregor), joka vuonna 1899 saapuu Pariisiin. Tarina sijoittuu iloiseen ja vapautuneeseen aikakauteen ennen maailmansotia. Nuori mies rakastuu Moulin Rouge -kabareen näyttelijään ja parhaaseen kurtisaaniin, Satineen (Nicole Kidman). Satine on kuitenkin juuri sairastunut keuhkotautiin, minkä hän pyrkii salaamaan kaikilta. Esitys sisältääkin yllättäen yhtymäkohtia koronapandemiaan.
Satinen hahmosta on myös tehty elokuvaversiota realistisempi siinä mielessä, että hän tietää vuosiensa karttuneen, ja että hänelle käy jossain vaiheessa yhä vaikeammaksi luoda kabareen katsojille illuusio seksikkäästä kaunottaresta. Jollain keinolla hänen pitäisi silti saada rahaa tulevaisuudessakin. Vaikka kabareen maailma on päällisin puolin loisteliaan näköinen, esitys näyttää myös Pariisin boheemien köyhyyden ja aikakautta riivanneen tuberkuloosiepidemian.
Tarina itsessään on melodramaattinen aikuisten satu, jota ei kannata yrittää ajatella liian realistisesti, vaan vähän kuin rakkauselokuvia Pretty Woman ja Titanic. Tarina on saanut inspiraationsa klassisista rakkaustarinoista täynnä huumaa, draamaa, epätoivoa ja kaipausta.

Olen nähnyt alkuperäisen elokuvamusikaalin silloin kun se tuli Suomessa ensi-iltaan teattereihin toukokuussa 2001. Muistan odottaneeni elokuvaa silloin innolla, ja pitäneeni siitä paljon, koska se oli niin loistelias ja menevä. Elokuva oli Oscar-ehdokkaana parhaaksi elokuvaksi ja parhaaksi naispääosaksi, mutta voitti lopulta vain parhaan puvustuksen ja parhaan lavastuksen. Olen varmaankin nähnyt elokuvan uudestaan sen jälkeen ainakin televisiosta, mutta muistinvirkistykseksi katsoin elokuvan uudestaan DisneyPlus-suoratoistopalvelusta pari päivää ennen teatteriin menemistä.
Koska elokuvaversio oli tuoreena mielessäni, olikin hauska verrata sitä ja teatteriversiota keskenään, ja huomata kaikki käsikirjoitukseen tehdyt muutokset. Teatterimusikaali on aivan oma teoksensa, jonka kohtaukset ovat erilaisia kuin elokuvassa, vaikka tarinan ydin on sama. Arvomaailma on ottanut harppauksia eteenpäin 23 vuodessa, ja vaikka alkuperäinen musikaali ei ollut mitenkään ummehtunut, oli siinä asioita, jotka ovat nykyvalossa kiistanalaisia ja hieman vanhentuneita.
Esimerkiksi Moulin Rougen teatteriryhmä ei enää tee Intiaan sijoittuvaa eksotisoivaa esitystä, vaan merimiehestä ja ranskalaisesta naisesta kertovan esityksen. Christian ei muuten ole enää vain esityksen kirjoittaja, vaan miespääosan näyttelijä. Nyt Christian olisi jopa valmis jakamaan rakastettunsa toisen miehen kanssa, kun elokuvassa hän taas oli paljon mustasukkaisempi. Monrothin herttua ei halua Satinea enää vain sänkyynsä, vaan vaimokseen. Moulin Rougen omistaja Harold on nyt avoimesti homoseksuaali, ja myös tanssijoissa näkyy queer-hahmoja. Satinea ei enää kavalla kateellinen toinen tanssija Nini, sillä teatteriversiossa naisia ei onneksi enää laiteta kampittamaan toisiaan, vaan tukemaan toisiaan.

Shown aikana kuullaan noin 70 kappaletta 1950-luvulta aina 2010-luvulle. Tarinaan tuo hauskan ristiriidan se, että vuonna 1899 Pariisissa kuullaan modernia, amerikkalaista musiikkia. Elokuvaa varten sävellettiin vain muutama uusi biisi, kuten ”Because We Can” ja ”El Tango De Roxanne”, ja muuten musiikkina on suuri määrä tunnettuja pop-hittejä. Musikaalia on raikastettu niinkin, että siinä on mukana paljon vuoden 2000 jälkeen tehtyjä isoja pop-biisejä. Sitten taas esimerkiksi Madonnan ”Like A Virgin” on nyt pudotettu pois.
Onkin hauskaa kuulla ensimmäistä kertaa suomeksi laulettuna esimerkiksi Lady Gagan ”Bad Romance” (suomalaisessa versiossa ”Ruma rakkaus”), Madonnan ”Material Girl”, Lorden ”Royals”, Sian ”Chandelier” (”Kattokruunu”) ja ”Diamonds”, Katy Perryn ”Firework” ja Rihannan ”Only Girl (In The World)”. Pelkäsin etukäteen, että laulujen suomennokset kuulostaisivat teennäisiltä ja kiusallisilta, mutta ne toimivatkin hienosti ja vievät tarinaa eteenpäin. Osa kuuluisista biiseistä esitetään alkuperäiskielellä englanniksi, mikä onkin toimiva ratkaisu, kun kyseessä on niin ikoniset ja helposti ymmärrettävät kappaleet, kuten ”Lady Marmelade” ja Beyoncen ”Single Ladies (Put a Ring on It)”.

Tarinan ainoa todellinen hahmo taitaa olla ranskalainen taidemaalari Henri de Toulouse-Lautrec (1864–1901), ja lavastukseen on haettu samaa tyyliä kuin hänen maalauksissaan tanssijattarista. Pidin paljon musikaalin mielettömän kauniista lavasteista ja sadoista puvuista sekä taidokkaista tanssi- ja laulukohtauksista. Tanskalaisen Astrid Lynge Ottosenin suunnittelemia pukuja on yli sata, ja ne on ommeltu Helsingin kaupunginteatterissa. Inspiraationa tyyliin on toiminut La Belle Epoquen aikakausi ja koristeellinen art nouveau -tyyli. Satinen hauras hahmo erottuu pastelliväreineen ja kimalluksineen tanssijoista, joiden asut ovat kirkkaamman ja toisaalta tummemman värisiä.
Jo ennen esityksen alkua tarjoillaan kivaa ekstraa, kun tanssijat parveilevat lavalla ja katsomossa. Erityisen hienoimpia kohtauksia ovat ne, joissa pääosan esittäjät laulavat korkeuksissa sydämen sisällä ja kuunsirpissä istuen. Pääpari on hieman persoonaton, mutta kaipa he edustavat klassisia rakastavaisten arkkityyppejä.
Itse kuvasto on siinä mielessä aika perinteistä, että naiset hyppelevät lavalla alusasuissa ja hepeneissä, ja miehet taas puvut päällä. Pisteitä toki siitä, että tämä vanhentunut asetelma on tiedostettu, ja esitystä on pyritty vähän nykyaikaistamaan, kuten joitakin mieshahmoja esiintyy myös korseteissa ja koroissa, ja lopussa esitetään hauska ja upea miesten can can -tanssi hameet päällä.
Ja vaikka Moulin Rougen naispuoliset kabaree-esiintyjät ovat riippuvaisia miesihailijoiden rahoista, he ovat kuitenkin aikakaudelleen epätyypillisesti itsenäisiä uranaisia, joita ei poikkeuksellisesti myöskään kahlitse aikakauden sovinnaisuus ja siveyskäsitykset.

Elokuva päättyy traagiseen kuolemaan. Rakastavaiset eivät saa toisiaan. Musikaalin teatteriversiossa ei ole haluttu jättää yleisöä ankeaan itkutunnelmaan tarinan loputtua, joten kuolinkohtauksen jälkeen seuraa vielä irrallinen mutta toimiva lisäys, eli vauhdikas ja iloinen tanssikimara, jonka aikana yleisö taputtaa tahtia. Vaikka kyseessä on tragedia, lopputunnelma on siis tässä versiossa riehakas. Ja voihan sitä ajatella niinkin, että tarinan lopussa rakkaus kuitenkin voitti rahan.
Suomessa nähdään skandinaavinen versio musikaalista. Ohjaajana on kansanvälistä uraa musikaalien parissa tehnyt ruotsalainen Anders Albien. Esitystä säestää elävä orkesteri, joka on tosin piilossa lavan lattian alla. Käsikirjoituksen takana on amerikkalaisia menestyselokuvia tehtaillut John Logan (Skyfall, Spectre, Gladiator, Sweeney Todd, The Last Samurai). Satinen roolissa säkenöi laulaja Jennie Storbacka ja Christianin roolissa taas hurmaa näyttelijä Martti Manninen. Risto Kaskilahti on mainio kabareen vetäjän Haroldin roolissa. Montrothin herttuana ilkeilee Joel Mäkinen, ja Ninin roolissa vaikutuksen tekee Laura Allonen. Muitakin mieleenjääviä roolisuorituksia oli paljon.
Pääsimme katsomaan esityksen pressilipuilla ennakkonäytökseen keskiviikkona 28.8.2024.
Moulin Rouge! Musikaali Helsingin kaupunginteatterin verkkosivuilla
Suuri näyttämö – Eläintarhantie 5
Ensi-ilta 29.8.2024
Näillä näkymin näytöksiä on 19.5.2025 asti.
Noin 2 t 50 min, sis. väliajan
Esityskieli on suomi. Esityksessä käytetään strobovaloja.
Esitys on tekstitetty suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.
Esitys on suunnattu aikuisille. Emme suosittele esitystä alle 12-vuotiaille.
Opiskelijalippu 46 € (ma-to), Eläkeläislippu 89 € (ma-to), Peruslippu 92 €