Kapitalismin suuri illuusio (Into 2023) ilmestyi jo vuosi sitten syyskuussa, mutta pyysin siitä arvostelukappaleen vasta tammikuussa, ja luin vasta nyt, heh. Tiesin kuitenkin koko ajan, että haluan ehdottomasti lukea tämän kirjan.

Aloitin Kapitalismin suuri illuusio –kirjan lukemisen heinäkuun alkupuolella Uunisaaren uintiretkellä, ja jatkoin sitten heinäkuussa ystäväni kesämökin pihalla. Luin teoksen loppuun meno- ja tulomatkoilla lentokoneessa Ranskan reissullani viime viikolla näin syyskuun lopulla. Kirja olikin hyvää alustusta ennen vierailuani Euroopan parlamentissa Strasbourgissa.

Jostain syystä mun oli vaikea tarttua tähän kirjaan ja jatkaa sitä, vaikka aina kun luin kirjaa, se imaisi mut kunnolla mukaansa. Aluksi petyin vähän, kun olin kuvitellut, että kyseessä on sarjakuvateos, koska tiedän Riina Tanskasen hänen mahtavasta sarjakuva-albumistaan Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä (Into 2021) ja Instagramin piirroksistaan ja niiden kantaaottavista teksteistä.

Kirja sisältää myös todella kovan poliittisen ja taloudellisen tietopaketin, minkä takia lukeminen vaatii paljon pureskelemista ja miettimistä. Kuitenkin teksti on kirjoitettu helposti ymmärrettävään ja menevään muotoon, eli se ei ole mitenkään vaikeaselkoista tai koukeroista. Lähes joka sivulla sain ahaa-elämyksiä ja sanoituksia kokemuksilleni ja tunteilleni. Nytkin tuntuu, että tästä kirjasta on vaikea tehdä postaus, koska sain kirjasta niin valtavan paljon oivalluksia, sanoituksia epämääräisille kokemuksilleni ja kirkkaita näkökulmia yhteiskuntaan.

Kirjan ovat tehneet yhdessä kulttuurialan parikymppinen power couple Tampereelta, eli piirtäjä ja yhteiskuntakriitikko Tanskanen (s. 1998) ja valtio-opin jatko-opiskelija, kirjoittaja ja aktivisti Samu Kuoppa (s. 1995). Teoksessa on Tanskasen hauskoja ja runsaan yksityiskohtaisia kuvituksia ja muutamia sarjakuvia. Olen vaikuttunut siitä, että he molemmat ovat jo noin nuorina niin oppineita ja aikaansaavia. Tavallaan he ironisesti toteuttavat kapitalistisen ihanteen työteliäästä ja tuloksellisesta elämästä, vaikka kirjassaan myös kritisoivat sitä.

Kirjassa käydään läpi nopeasti kapitalismin historia ja pureudutaan sitten eriarvoisuuteen; jatkuvan taloudellisen kasvun aiheuttamaan tuhoon; hoivatyön tärkeyteen mutta sen aliarvostukseen; orjuuteen; demokratian muuttuneeseen merkitykseen; velkaan; siihen mitä raha todella nykyisin on; ahdistuksen lisääntymiseen; ja siihen, että ainoa vaihtoehto yhteiskunnallemme on muutos pois nykyisestä kapitalismista, joka aiheuttaa luontotuhoa, eriarvoisuutta, varakkuuden kasaantumista harvoille ja mielenterveysongelmien epidemiaa.

Olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi lukea tämä kirja, niin tärkeä sen sanoma on. Kirja haastaa myös päivän politiikassa toistellut väitteet, joilla eduskunnassa perustellaan leikkauksia valmiiksi huono-osaisilta. Toki niille, jotka ovat itsekin aktivisteja tai/ja hyvin perillä talouspolitiikasta ja historiasta, kirjan sisältö voi varmaan olla monesti myös tuttua.

Millaisia oivalluksia sain sitten kirjasta? Esimerkiksi kirjassa käsitellään hyvin sitä muutenkin viime aikoina puhuttanutta asiaa, että kaiken läpäisevän kulutuskulttuurin vuoksi elämä nähdään jatkuvana kasvuna, jossa ei osata iloita nykyhetkestä. Kaikki nähdään kulutuksen kautta, myös ihmissuhteet, kun vertailemme esimerkiksi kumppaniehdokkaiden ominaisuuksia toisiinsa kuin kodinkoneita kaupassa. Kuluttamisesta on tullut tapa, jonka kautta käsittelemme tarpeitamme. Oli silmiä avaavaa tajuta, kuinka moni omakin tuttuni päivittelee somessa työuupumusta tai ahdistusta, ja hakee siihen ratkaisua juuri kuluttamalla, kuten varaamalla ajan kelluntatankissa tai joogaretriitissä tai ostamalla älysormuksen tai ergonomisen tyynyn. Kyseessä ovat kuitenkin kapitalistisen yhteiskunnan mukanaan tuomat ongelmat, mutta niihin vastataan toimimalla kapitalismin sääntöjen mukaisesti: kuluttamalla.

Olen myös kuullut kommentteja, joissa suomalaiset vierittävät ekokriisin syyt globaalin etelän köyhien maiden väestönkasvulle. Kuitenkin kirjassakin todetaan, että näiden ihmisten keskimääräinen hiilijalanjälki on usein yli sata kertaa pienempi kuin meidän vauraimpien maiden ihmisten. Ekokriisin todellinen syy on rikkaiden saastuttavassa elämäntyylissä.

”Maapallon rikkain kymmenys tuottaa yli 50 prosenttia kaikista päästöistä, köyhin puolikas ei kymmentäkään. – – Keskivertosuomalaisen kulutuksella tarvitsisimme neljä maapalloa, mutta maailman sadan rikkaimman miljardöörin elämäntyylin päästöt ovat jokaisella yli miljoona kertaa suuremmat kuin keskivertoihmisellä.” Kun siis etsitään ekokatastrofin todellisia syyllisiä, kannattaa katse suunnata miljardööreihin, joita niin ihaillaan ja arvostetaan… Irvokasta, eikö olekin?

Pidin erittäin mielenkiintoisena myös lukua orjuudesta. Siinä kiistetään se länsimaiden usein vaalima käsitys oman historian kehittyneisyydestä verrattuna esimerkiksi Afrikan, Aasian ja Amerikan kansojen historiaan. Silloin kun Kolumbus seilasi Amerikkaan, Eurooppa oli muun maailman kehitystä reippaasti jäljessä. Eurooppa harppasi kehityksessä ja rikkauksissa vauhdilla eteenpäin moraalisesti todella kyseenalaisilla keinoilla, eli orjakaupalla ja valloituksilla, ja samalla tuhosi muiden kansojen kehittyneet kulttuurit. Kirja tuo esiin sen, että monet nykyisinkin varakkaat länsimaalaiset suvut, kuten Britannian entisen pääministerin David Cameronin suku, ovat saaneet vaurautensa alun perin orjakaupasta.

Törkeintä omasta mielestäni on se, että kun orjuus laillisesti lakkautettiin, sen sijaan, että orjille olisi korvattu heidän väkivalloin orjuudessa menettämänsä vuodet, terveys ja omaisuus, entiset orjat oli velvoitettu työskentelemään vuosien ajan entisille orjan omistajille, jotta nämä saivat pidettyä taloutensa kunnossa, kun orjuudesta siirryttiin palkkatyöhön. Entiset orjat pysyivät köyhinä, entiset orjien omistajat rikkaina, eikä mitään hyvitystä järkyttävistä vääryyksistä tapahtunut. Myöhemmin siirtomaavalta taas toivat Eurooppaan muiden maiden rikkauksia, ja köyhdyttivät ja yhä köyhdyttävät entisiä siirtomaamaita. Kirja saa oivaltamaan, että epäoikeudenmukaisuus ja ahneus ovat olleet ihmiskunnan toiminnan johtotähtiä, ja että omista oikeuksista on taisteltava.

Kaikista hurjinta oli kuitenkin lukea, että ”[t]ällä hetkellä orjia on yli kolme kertaa enemmän kuin koko avoimen orjatalouden 350 vuoden aikana. Varovaistenkin arvioiden mukaan noin 50 miljoonaa ihmistä elää modernissa orjuudessa. Moderni orjuus koostuu pakkotyöstä ja pakkoavioliitoista. – – Naiset kattavat yli 70 prosenttia modernin orjuuden uhreista – -”. Kammottavaa! Ja tämäkin nyrjäyttää ajattelua: ”Orjuusriskin alla tuotetut tavarat kulutetaan pääsääntöisesti rikkaissa maissa. – – Kuvaavaa on, että pohdiskelemme vauraassa pohjoisessa, onko meistä tullut älypuhelimiemme orjia samaan aikaan kun niiden takaa löytyy ihan oikeaa orjatyötä.” Kirja saa näkemään, että se on rasismia, että elintasomme taustalla on se, että suuri osa käyttötavaroistamme tuotetaan modernin orjuuden oloissa.

Mielenkiintoisia olivat myös havainnot siitä, että valtiot ovat aina veloissa eikä sitä pidä pelätä; että raha on nykyisin vain numeroita ruudulla ilman todellista vastinetta kuten kultaa pankin holveissa; oikeastaan kaikki liikkeellä oleva raha on velkaa; ja että teemme koko ajan enemmän töitä saavuttaaksemme palkinnon, jota ei koskaan tule. Stressi ei ole yksilön ongelma eikä sitä ratkaista yksilön itsensä hoivaamisella, vaan ongelmat ovat yhteiskunnan rakenteissa.

Mutta kaikista näistä asioista ja monesta muusta voit lukea lisää Kapitalismin suuresta illuusiosta. Lue kyseinen kirja, niin ymmärrät paremmin, kuinka heikolle pohjalle yhteiskuntamme rakentuu, että asioille voi tehdä jotain eikä nykyinen elämänmeno ole ainoa oikea mahdollisuus.

Sain kirjasta arvostelukappaleen Into Kustannukselta.

Kapitalismin suuri illuusio Innon sivuilla

Sivumäärä: 200
Julkaisuaika: 9 / 2023