Tapasin eilen ystäväni Oton, ja pääsin samalla jälleen toteuttamaan perinteeni syödä hyvässä ja edullisessa japanilaisessa Norilla-ravintolassa ennen menemistä sen viereiseen Q-teatteriin. Tosin emme menneet sinänsä Q-teatteriin, vaan ensimmäistä kertaa Puoli-Q -näyttämölle. On hassua, ettemme kumpikaan olleet aiemmin huomanneet, että Q-teatterin oven lähellä on samannäköinen ovi Puoli-Q -teatteriin! Teatterin kahvion työntekijän mukaan vierailunäyttämö on ollut olemassa jo ainakin 10 vuotta.

Puoli-Q-näyttämön katsomon koko on vain noin 40 paikkaa. Tilassa ovat toimineet aiemmin Töölön kauppahalli ja elokuvateatteri Astra. Teatterin lämpiö oli tyylikäs, värikäs ja retro, joten oli kiva tutustua myös siihen. Pieni katsomo myös nousee jyrkästi, mikä on hyvä. Ainoa miinus teatterissa olivat katsomon kovat muovituolit. Tuoli aiheutti minulle elohiiren toiseen pakaraan, mikä hieman vaikeutti keskittymistäni esitykseen.

Kävimme katsomassa siis esityksen Mannerheim sisters, joka myi kaikki näytöksensä loppuun jo ennen ensi-iltaa! Aihe siis kiinnostaa monia. Mannerheimista on tehty ennenkin esityksiä, joissa huomio on ollut hänen urassaan, hevosissaan tai ihastuksissaan. Onkin raikasta, että valokeila kohdistetaan nyt kerrankin hänen tyttäriinsä, jotka ovat jääneet todella vähäiselle huomiolle. Kyseessä on sekä virkistävä näkökulma että raikas toteutus. Feministinen ja queer esitys kuvaa itseään etsiviä naisia ja naisten välisiä suhteita.

Suomen marsalkka Mannerheimilla oli kaksi tytärtä, jotka syntyivät Pietarissa vuosina 1893 ja 1895. Heidän äitinsä oli venäläinen ortodoksi aatelisrouva Anastasia Mannerheim, joka asui myöhemmin yksin Pariisissa. Mietin esitystä katsoessani, että siinä oli jälleen ihmisiä, joiden ei olisi pitänyt hankkia lapsia, mutta tuohon aikaan ei ollut samalla tavalla mahdollisuuksia lapsettomuuteen kuin nykyään. Carl Gustafin ja Anastasian parisuhde ei kestänyt eivätkä he viettäneet paljonkaan aikaa lastensa kanssa, jotka laitettiin jo pieninä asumaan ulkomaille sisäoppilaitokseen, mistä he eivät yleensä päässeet kotiin edes lomilla. Kumpikaan tyttäristä ei aikuiseksi tultuaan hankkinut lapsia.

Esityksen innoittajana on Tuija Pallasten artikkeli: ”Mannerheimin tyttärien vaietut elämät: hauras Stasie eli nunnana ja levoton Sophy pakeni Pariisiin – lopulta kumpikin eli suhteessa naisen kanssa”, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 4. marraskuuta 2017. Muistan, että luin jutun tuoreeltaan Kuukausiliitteestä, ja se teki minuun ison vaikutuksen, koska en ollut tiennyt mitään Mannerheimin epäsovinnaisista ja jännittävää, kansainvälistä elämää eläneistä tyttäristä.

Lavalla nähdään kaksi kolmeakymppiä lähestyvää, suomenruotsalaista näyttelijää: Oksana Lommi ja Mathilda Kruse. Heidän välillään tuntuu olevan lämmin ystävyys. Oksana kuuluu Lommien teatteripesueeseen, sillä myös hänen kolme isosiskoaan ovat Teatterikorkeakoulusta valmistuneita tanssijoita ja näyttelijöitä. Lommi on valmistunut Teatterikorkeakoulun ruotsinkieliseltä näyttelijätaiteen linjalta vuonna 2021. Mathilda Kruse taas on ollut esimerkiksi toisessa pääroolissa Ylen suomenruotsalaisessa nuortensarjassa Mä tuun (2020).

Esitys keskittyy ennen kaikkea sisaruuteen. Stasie ja Sophy olivat lapsina hyviä ystäviä ja leikkitovereita. Kuitenkin he kasvoivat erilleen ja asuivat aikuisina eri maissa: toinen keskittyi nunnan hartaaseen elämään luostarissa (tosin aloitti myös rakkaussuhteen toisen nunnan kanssa), ja toinen taas sosiaaliseen elämään Pariisin seurapiireissä. Ensimmäinen maailmansota tosin heitti varjon kummankin elämään nuorina aikuisina. Siskokset olivat aikuisina välillä piikikkäissä kirjeenvaihtoväleissä, mutta lähentyivät taas myöhemmin. Sisaruuden lisäksi toinen tarinalinja on kummankin rakastuminen naiseen, mikä kuvataan iloisena asiana. Teos käsittelee myös siskosten etäisiä suhteita vanhempiinsa ja sota-aikoja, mutta esitys on silti enimmäkseen valoisa ja leikkisä.

Puvustuksessa lähtökohtana on ollut Stasien ja Sophien lapsuudenkuva, jossa heillä on yllään suurikauluksiset ja raidalliset vaaleat mekot, hiuksissa rusetit ja jaloissa mustat nilkkasukat ja mustat ballerinat tupsuilla. Asut henkivät viatonta ja suloista tyttömäisyyttä. Punainen käsilaukku muuntuu taas marsalkan hatuksi. Valoa hohtavan valkoisen lavan lavastus on minimalistinen. Lavastuksessa hyödynnetään ennen kaikkea lavaa ympäröivää läpikuultavaa verhoa ja pylväitä sekä lavalle vieviä portaita.

Kun kyseessä on vain tunnin pituinen esitys, jossa aiheena on kahden siskoksen koko pitkä elämä, voi jo etukäteen arvata, että kyseessä on kokeellinen ja sirpalemainen teos. Ensimmäisen vartin ajan en innostunut esityksestä enkä ymmärtänyt toteutustapaa, vaan se näytti silmiini vain päättömältä sekoilulta. Muu yleisö taas naureskeli ilahtuneena, kun näyttelijät olivat kiinni toisissaan pitkistä hiuksistaan, juoksentelivat ympäri salia ja ottivat hassuja asentoja.

Kuitenkin sitten esitys muuttui tarinallisemmaksi, ja sain kiinni siitä. Loppuajan olin myös ilahtunut ja utelias. Mannerheim sistersissä tekee vaikutuksen esityksen hallittu fyysisyys, sillä esitys on lähes kokonaan koreografitoitu ja sisältää myös tanssia. Esityksessä on välitön tunnelma näyttelijöiden ja yleisön välillä, koska tila on niin intiimiä, ja näyttelijät ottavat välillä kontaktia yleisöön. Teoksessa puhutaan niin suomea, ruotsia kuin englantia. Itselleni ruotsin kieliset kohtaukset olivat hieman hankalia, koska ruotsini on niin ruosteessa, mutta uskoisin silti ymmärtäneeni tarpeeksi.

Esitys sisälsi monia hauskan kekseliäitä kohtauksia. Mieleeni jäivät esimerkiksi Kruse Stasiena laumassa Alicia Keysin voimabiisiä Girl on Fire ja pukeutumalla samalla nunnankaapuun tuulikoneen hulmuttaessa asua; Lommi syömässä ahnaasti keittoa, mikä kuvastaa Sophyä muhinoimassa naisen kanssa pariisilaisen juhlapaikan puutarhassa; ja Lommi esittämässä pöydälle pissaavaa koiraa.

Seuralaiseni Otto sanoi myös pitäneensä esityksestä paljon. Täytyykin toivoa, että suosittu esitys saa myöhemmin lisänäytöksiä.

Näimme esityksen pressilipuilla lauantaina 18.1.2024.

Mannerheim sisters -vierailuesitys Puoli Q -näyttämöllä 11.-29.1.2025.

Ikäraja: K-16
Aika: klo 19:00
Esityksen kesto on tunti, ei väliaikaa.
Kielet: suomi, ruotsi, englanti.
Numeroimattomat istumapaikat.

‍Näyttelijät ja koollekutsujat: Oksana Lommi ja Mathilda Kruse
Dramaturgi: Kaisa Lundán
Valo- ja lavastussuunnittelija: Saana Volanen
Pukusuunnittelija: Ella Aurora Snellman
Äänisuunnittelija ja säveltäjä: Iida Hägglund
Tuottaja: Misan Nykvist