Suomessa pääsee harvoin näkemään ulkomaalaista uutta teatteria suomalaisen työryhmän esittämänä, joten siksikin ruotsalaisen näytelmäkirjailija Sara Stridsbergin (s. 1972) suomeksi käännetty näytelmä Pyörre — Näytelmä kuolleelle naiselle KokoTeatterissa on tapaus. Esitys perustuu Stridsbergin romaaniin Kärlekens Antarktis vuodelta 2018, joka ilmestyi seuraavana vuonna suomeksi Tammen kustantamana nimellä Rakkauden Antarktis. Svindel (Pyörre) sai Ruotsin kantaesityksensä Rebecka Hemsen ohjauksessa Tukholman Dramatenissa viime vuonna eli kyseessä on todella tuore näytelmä. Stridsberg muistetaan myös romaaneistaan Unelmien tiedekunta ja Niin raskas on rakkaus.

Näytelmän inspiraationa on toiminut Ruotsia kuohuttanut paloittelusurma vuonna 1984 Tukholman lähellä. Nuoren naisen paloiteltu ruumis löytyi metsästä kahdesta matkalaukusta, mutta pää jäi lammen pohjaan. Hän oli prostituoitu, jonka asiakas surmasi. Samasta surmasta sai myös Stieg Larsson kipinän kirjoittaa Millennium-trilogiansa, joka julkaistiin Larssonin kuoleman jälkeen vuosina 2005-2007.

Stridsberg halusi teoksensa olevan vastalause viihdeteollisuudesta tutuille miesten murhaamille nuorille naisille, joiden ääntä emme kuule, vaan näemme vain kidutetun ruumiin, minkä jälkeen huomio siirtyy rikosta selvittävään etsivään tai murhaajaan. Näytelmässä murhaajaa on näkymätön ja nimetön ääni, joka puhuu uhrille. Poliiseja ei kuulla ollenkaan. Emme tiedä murhaajan teon motiivia emmekä sitä, millaista hänen elämänsä on ja miten se jatkui murhan jälkeen. Esillä on uhri eli Kristina, ja hänen koko elämänsä, jota esityksessä keritään pikku hiljaa auki. Tässä näytelmässä murhatulla naisella on ääni, ajatuksia ja muistoja. Esitys haastaa kliseen, jolla miesten tekemistä naisten murhista usein kerrotaan esityksissä.

Pyörre irrottautuu realismista ja seuraa kuolleen naisen elämää haamuna. Takaumissa käydään läpi hänen rakkaussuhteensa mieheensä ja heidän saamansa kaksi pientä lasta. Näytelmä ottaa kantaa kaikista huonompi osaisimpien ja eniten yhteiskunnassa halveksittujen puolesta, koska Kristina on koditon narkkari ja prostituoitu, joka on antanut kaksi pientä lastaan pois. Erityisen traagisen Kristinan kuolemasta tekee se, että Kristiina kohtaa murhaajan, kun hänellä on vielä synnytyssairaalan housut jalassaan ja kädessään sairaalan ranneke. Näemme myös hänen surevat vanhempansa, joista ainakin äiti on myös huumekoukussa. Silti Kristinan ja hänen äitinsä välit esitetään lämpiminä.

Kristinan elinympäristö on ollut turvaton lapsesta lähtien, ja hän on aina ollut haavoittuvainen ja altis vaaroille, vaikka on samaan aikaan ollut pakotettu selviytymään. Näytelmässä Kristinan huumeiden käyttö esitetään silti hänen omana valintanaan. Esityksessä jopa yllättää se, ettei se moralisoi lasten heitteillejättöä eikä kovien huumeiden käyttöä, vaan vain toteaa tällaisia asioita tapahtuvan.

On hienoa, että näytelmä osoittaa, että kurjuudesta huolimatta Kristinan elämä on sisältänyt iloa, hassuttelua, toivoa ja rakkautta. Kristinasta piirtyy kuva sielukkaana, eloisana ja rakastavana ihmisenä. Hän olisi halunnut jatkaa elämäänsä, joka vietiin häneltä raa’asti pois liian varhain.

Henkiolentona Kristina pääsee seuraamaan lastensa kasvua aikuisiksi asti. Esikoispojasta tulee myös koditon narkkari. Poika pääsee lopulta jotenkin jaloilleen, ja matkustelee ympäri maailmaa. Adoptoitavaksi annetusta älykkäästä tyttärestä tulee niin sanottu kunnollinen ja hyvin pärjäävä ihminen, joka asuu yhdessä tyttöystävänsä kanssa ja valmistuu tähtitieteilijäksi. Aikuisina poika ja tytär kohtaavat ja luovat uuden yhteyden. Esityksessä onkin oikeastaan onnellinen loppu, kun Kristinan haamu näkee lastensa olevan läheisiä keskenään ja tyttären menestyvän.

Olen seurannut Fanni Noroilan uraa muusikkona ja näyttelijänä pitkään, ja hän on upea Kristinan roolissaan. Hänellä on vaativa rooli, koska hän on lavalla lähes koko ajan puhumassa.

Samoin olen seurannut pitkään entisen kansanedustajan, kirjailijan, tanssijan ja näyttelijän Jani Toivolan uraa. Esityksessä hän on Kristinan rakastava narkkaripuoliso. Oli mainiota, että tässä näytelmässä homot esittävät heteroiden roolit, ja hyvin esittävätkin. Kiinnitin asiaan huomiota, koska olen lukenut Nooran Dadun tietokirjan Roolitus ja nähnyt näytelmät Straight Acting ja Scream the Love Story, joissa kaikissa on käsitelty sitä, kuinka usein heterot saavat elokuvissa ja teatterissa myös homohahmojen roolit, mutta avoimesti homoseksuaaleille näyttelijöille voidaan sanoa, että heidän homoutensa on liian näkyvää heteroroolien (ja joskus jopa homoroolien!) tekemiseen.

Sattumalta Scream the Love Storyn toinen näyttelijä Aleksi Holkko oli myös esityksen yleisössä, ja pääsin väliajalla kiittämään häntä roolissaan siinä ja myös Kansallisteatterin Angels in Americassa (oikeastaan olen nähnyt hänet viime vuosina myös muissa loistavissa ”homorooleissa” eli KOM-teatterin Nukkekodissa ja Kansallisteatterin Hamletissa, heh).

Kristinan pojan roolissa on Roderick Kabanga, tyttären roolissa Senna Vodzogbe, äidin roolissa Anna Veijalainen, isän roolissa Ari Numminen, ja ystävän ja esikuvan roolissa Nelly Kärkkäinen. Esityksen on ohjannut Helena Kallio, jonka aiempia näytelmiä KokoTeatterissa ovat olleet Aktivistitrilogia (2009, 2018, 2020) ja Janoavaiset (2022).

Kai Salo oli jälleen tehnyt esityksen kivan puvustuksen. Asuihin loi yhdenmukaisuutta se, että kaikkien vaatteista oli leikattu pois isoja paloja, mikä kuvasi hyvin heidän rikkonaista elämäänsä. Jokaiseen asuun oli myös ommeltu punaista lankaa kuin verisuonia tai juuristoa, mikä oli mieleenjäävä ja hieno yksityiskohta.

Pyörre yhdistää teatteria, laulua ja tanssia. Näyttelijät ottivat katsekontaktia yleisöön samalla kun tanssivat ympäri lavaa. Tanssiesitykset tuntuivat välillä päälleliimatuilta ja turhilta, mutta toisaalta niitä oli ihan miellyttävää katsoa.

Hauskaa on se, että esityksessä kuullaan elävää musiikkia, koska lavan reunassa soittaa pianoa Timo Hirvonen. KokoTeatterissa katsomo kiertää lavaa puoli ympyrän muodossa, ja näyttävin lavastuselementti on katsomon lomassa olevat tikapuut, joiden korkeuksissa Noroila ja Kärkkäinen vuoron perään istuivat. Muuten lavastusta ei oikeastaan ole. Tyhjän salin yhdellä reunalla on koroke, johon sahattu reikä saa esittää Kristinan äidin kylpyammetta. En jäänyt kaipaamaan näyttävämpää lavastusta, koska vahva teksti ja hienot roolisuoritukset pitivät otteessaan.

Näin esityksen pressilipulla keskiviikkona 26.3.2025.

Sara Stridsberg: Pyörre KokoTeatterin verkkosivuilla
Ensi-ilta: 7.3.2025
Suomennos ja ohjaus: Helena Kallio
Rooleissa: Roderick Kabanga, Nelly Kärkkäinen, Fanni Noroila, Ari Numminen, Jani Toivola, Anna Veijalainen, Senna Vodzogbe
Muusikko: Timo Hirvonen
Pukusuunnittelu: Kai Salo
Valosuunnittelu: Pietari Salmi
Ennakkokuvat ja graafinen suunnittelu: Eveliina Lappi
Viestintä ja markkinointi: Sini Salo

Esityksen kesto noin 2,5 tuntia (sisältää 20 minuutin väliajan)