Mainos / Liput saatu Lilla Teaternista

Ihastuin ranskalaisen Édouard Louisin 21-vuotiaana kirjoittamaan esikoisteokseen Ei enää Eddy (Tammi 2019), kun luin sen samana vuonna, kun se ilmestyi suomeksi (voit lukea Voima-lehteen tekemäni arvion kirjasta). Teos on tarkkanäköinen, rehellinen, hillitön ja hurja sekä sisältää mustaa huumoria. Tarina seuraa työväenluokkaan syntynyttä, homoseksuaalia ja älykästä Eddy Bellegueulea lapsuudesta lukion alkuun.

Hän elää pienellä pohjoisranskalaisella teollisuuspaikkakunnalla, jossa rehottavat väkivalta, sovinismi, homofobia, rasismi, köyhyys ja näköalattomuus. Hän pääsee sieltä lopulta pois taidelukioon ja sen asuntolaan. Tämä on nuorelle miehelle huumaava ilon aihe, vaikka hänellä onkin myös vaikeuksia sopeutua aivan eri yhteiskuntaluokasta tulevien, hyväosaisten ja sivistyneiden koulukavereidensa joukkoon.

Lapsuuskuvaus kuvaa myös uskomatonta niukkuutta Euroopassa vielä 2000-luvulla, kun viisilapsinen perhe elää tehtaassa töissä olevan isän 700 euron kuukausipalkalla! Niin pieni palkka olisi vaikeaa saada riittämään edes yhdelle ihmiselle. Näytelmässä mainitaankin, että välillä kotona ruuaksi oli vain maitoa.

Jossain vaiheessa perheen äiti meni töihin hoitamaan vanhuksia ja tienasi tuhat euroa kuussa, mikä oli pienuudestaan huolimatta valtava lisä perheen tuloihin. Kuitenkin isä oli niin voimakkaasti omaksunut machomiehen ihanteen, että vaati vaimoaan lopettamaan töissä käynnin, koska hän halusi olla perheen ainoa elättäjä. Isä kuitenkin loukkasi selkänsä vakavasti tehtaassa ja joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle, ja sen jälkeen perheen ainoa tulonlähde oli isän työttömyystuki.

Sattumalta luin viime kuussa Édouardilta teokset Naisen taistelut ja muodonmuutokset (2022) ja Väkivallan historia (2020). Innostin ranskan kielen taitoista ja Pariisissa matkustelevaa ystävääni Annea myös tarttumaan kirjoihin. Anne teki niin ja huomasi samalla, että Lilla Teatern tuo nyt ensimmäistä kertaa Suomessa Louisin kirjoja näyttämölle.

Kävimmekin tämän viikon tiistaina katsomassa esityksen Våldets historia eli Väkivallan historia. Meillä oli pressiliput jo paria viikkoa aiemmin olleeseen näytökseen, joka olikin peruttu, mutta pääsimme nyt samalla syömään ulkona yhdessä kahdesti lyhyen ajan sisällä. Saimme myös helposti siirrettyä liput uuteen näytökseen. Selvisin ruotsin kielisestä esityksestä kännykkään ladattavan tekstityssovelluksen avulla, koska en ole käyttänyt ruotsia paljon yhtään viimeiseen 20 vuoteen.

Esityksen ensimmäinen puoliaika kuvaa Ei enää Eddy -teoksen tapahtumia ja toinen puoliaika Väkivallan historian tapahtumia. Ensimmäinen puoliaika sisältää myös paljon huumoria, mutta toinen puoliaika on synkempi. Väkivallan historia sijoittuu aikaan, kun Édouardin esikoisteosta ollaan julkaisemassa ja hän on sosiologian opiskelija yliopistossa Pariisissa.

Tämä on vähän erilainen joulunäytelmä… Édouard on ollut viettämässä jouluaattoa ystäviensä luona ja kävelee yöllä kotiin, kun kohtaa matkalla tuntemattoman, hurmaavan nuoren mustan maahanmuuttajamiehen. He päätyvät harrastamaan seksiä Édouardin asunnolle. Aamuyöllä Édouard huomaa, että tämä Reda on varastanut hänen kännykkänsä, tabletinsa ja muitakin arvoesineitä. Kun Édouard huomauttaa tästä Redalle, mies raivostuu ja raiskaa hänet. Reda yrittää myös kaulaliinalla kuristaa Édouardin kuoliaaksi ja uhkaa tätä aseella. Édouard pääsee onneksi pakoon rappuun ja käskee Redaa poistumaan.

Samana aamuna Édouard menee sairaalaan tutkimuksiin ja tekee rikosilmoituksen. Kirjassa ja näytelmässä on kehystarina, jossa Édouard on vasta vuotta myöhemmin kertonut isosiskolleen tapahtuneesta. Järkyttynyt isosisko selostaa tapahtumia lähes mykälle aviomiehelleen, samalla kun Édouard on joulunvietossa heidän luonaan.

Niin kirjat kuin näytelmäkin käsittelevät tärkeitä aiheita: trauman seurausta, tukahduttavan kapeaa miehen (kovan jätkän) muottia, koulukiusaamista, luokkayhteiskuntaa ja erilaisuutta. Näytelmän aiheet ovat raskaita, mutta teosta keventää huumori, erityisesti ensimmäisellä puoliajalla.

Esitystä katsoessani mietin sitä, kuinka valitettavasti yhä on niin, että ”naismaiset” piirteet ja potentiaalinen homous ovat pahinta, mitä poikalapsi voi edustaa, ja että todellisuudessa niin neutraalit asiat synnyttävät yhä niin paljon vihaa muissa lapsissa ja aikuisissa. On oikeastaan uskomattoman rohkeaa, että Eddy tuli lopulta kaapista ulos jo nuorena miehenä, vaikka koko ympäristö pyrki kaikin tavoin kitkemään homouden pois hänestä, mikä olisi voinut ajaa hänet kaappiin vaikka loppuelämäkseen. En myöskään muista toista teosta, joka käsittelisi miehen joutumista toisen miehen raiskaamaksi, ja että raiskattu mies lisäksi hakee apua sairaalasta ja poliisilta.

Ensimmäisellä puoliajalla pääosaa esittää Patrik Kumpulainen ja toisella puoliajalla Andreas Kvisgaard (TeaK). Molemmat tekevät hienot roolisuoritukset. Tajusin vasta tätä arviota kirjoittaessani, että ehkä pääosan esittäjä vaihtui siksi, että se kuvasi myös sitä, että päähenkilö kasvoi lapsesta aikuiseksi. Lisäksi Eddy vaihtoi nimensä Édouardiksi, ja samalla hänen identiteettinsä ja elämänsä muuttuivat. Ensimmäisellä puoliajalla hän oli maaseudulla asuva, peruskoulua käyvä ja yksinäinen kaappihomo. Toisella puoliajalla hän oli taas Pariisissa asuva, avoimesti homoseksuaali yliopisto-opiskelija ja pian juhlittu esikoiskirjailija, joka on löytänyt oman tiiviin porukkansa. Mikä valtava hyppy toiseen todellisuuteen!

Näytelmässä oli muuten nykyajan teatterin suosima ja oikein mainiosti toimiva sukupuolisokea roolitus. Pia Runnakko esitti esimerkiksi Eddyn yrmyä isää ja Joachim Wigelius Eddyn kilttiä mutta tossun alla olevaa äitiä. Maria Lura Skrudland (TeaK) esitti kylän eri poikia, Eddyn lyhytaikaista tyttöystävää ja isosiskoa. Salomon Z. Patrick (TeaK) esitti useita kylän poikia ja Redaa. Lavalla nähdään tosiaan useampi näyttelijäopiskelija.

Puvustus toimi hyvin, ennen kaikkea ensimmäisen puoliajan neonkeltaiset takit ja harmaat verkkarit. Asut tuntuivat yhdistävän tehdasmiljöötä, koulun voimistelutuntia ja maaseudun rentoa pukeutumista. Takaseinän valkoinen tussiseinä toi mieleen koulun opettajantaulun ja vessakirjoitukset. Toisella puoliajalla näyttämöllä ollut pesukone peitti hyvin näyttelijöiden alastomuutta.

Pidin esityksestä, ja se ei edes tuntunut pitkältä. Lousin teokset eivät ole juonivetoisia ja ne sisältävät rajuja kohtauksia, joten mietin etukäteen, miten ne onnistutaan tuomaan näyttämölle, mutta toteutus toimi hyvin. Toisella puoliajalla koin kehyskertomuksen hieman turhaksi, mutta toki kuvaa sitä, miten raiskaus järkyttää myös uhrin läheisiä ja kuinka uhri alkaa kadottaa vallan omaan tarinaansa, kun muut alkavat kertoa sitä eteenpäin.

Väkevä esitys!

Näimme esityksen pressilipuilla tiistaina 16.12.2025.

Lilla Teatern – Yrjönkatu 30

Ensi-ilta oli 13.11.2025. Viimeinen näytös on 25.3.2026.

Esitys on suunnattu aikuisille. Sitä ei suositella alle 15-vuotiaille.

Esitys sisältää väkivaltaisia kohtauksia, seksuaalista väkivaltaa, teatterisavua ja vilkkuvia valoja.

Esityksen arvioitu kesto on noin 2 h 55 min, sisältäen 25 minuutin väliajan.

Esitys tekstitetään ruotsiksi ja suomeksi Subtitle mobile -mobiilisovelluksen kautta.

Työryhmä:

Rasmus Arikka
Dramatisointi

Kasimir Koski
Suomenkielisen dramatisoinnin käännös

Jakob Höglund
Ohjaus ja koreografia

Elia Lombardini
Säveltäjä

Sven Haraldsson
Lavastus ja puvustus

Ville Aaltonen
Valosuunnittelu

Ville Tolvanen
Videosuunnittelu

Jaakko Virmavirta
Äänisuunnittelu

Jaana Nykänen
Maskeeraussuunnittelu

Johanna Elovaara
Intiimikoreografi

Ville Seivo
Taistelu- ja väkivaltakoordinaattori

Henna Piirto
Dramaturgi

The Wylie Agency (UK) LTD
Esitysoikeudet