Sain poikaystävältäni joululahjaksi Rauli Virtasen juuri ilmestyneen Reissukirjan (WSOY 2014). Olinkin maininnut teoksen kiinnostavan itseäni, koska siinä ulkomaanreportteri kertoo työstään eri lehdille sekä kokemuksistaan matkailijana. Virtasella on mistä ammentaa, koska hän on aloittanut toimittajan uransa jo 1970-luvulla – sekä on kuuluisa siitä, että on ensimmäisenä suomalaisena matkustanut kaikissa maailman 194 itsenäisessä valtiossa. Joulukuussa myös julkistettiin, että Virtanen on valittu Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessoriksi ja vuoden pituinen pesti alkaa elokuuussa.

Lähes 400 sivuinen kirja on yllättävän nopealukuinen. Olisin lukenut mielelläni enemmänkin ja värikkäämmin eri maista, sillä suurin osa kaupungeista ja maista ohitetaan vain yhdellä lauseella. Nopean tahdin toki ymmärtää kun kirjoittajalle on työ- ja lomamatkoja kertynyt jo useita satoja. Virtanen ei ole erikoistunut kirjoittamaan lomavinkkejä matkalehtiin, vaan hän kirjoittaa uutisia sanoma- ja aikakauslehtiin, usein kriisi- ja sota-alueilta.

On mukavaa, että Reissukirjassa on mukana kaikenlaista ”oheiskamaa”, eli teoksessa on kaksi valokuvaliitettä ulkomaanmatkoilta sekä jokaisen uuden jakson alkaessa on kuvituksena lippusia ja lappusia Virtasen reissuilta sekä jokin matkustamista käsittelevä inspiroiva lainaus.

Toisin kuin voisi luulla, Virtanen ei saanut matkakärpäsen puraisua jo lapsena, vaan hän asui pikkupaikkakunnalla eikä tehnyt perheensä kanssa ulkomaanmatkoja. Virtanen pääsi opiskelemaan tiedotusoppia yliopistoon, mutta opiskelu ei oikein iskenyt, toisin kuin kesätyöt lehden toimituksessa. Nuori mies teki rohkean vedon eli jätti opiskelut kesken ja lähti 21-vuotiaana yksin rahtilaivalla Etelä-Amerikkaan. Seitsemän kuukauden aikana hän reissasi Etelä-Amerikasta Alaskaan, näki paljon uutta, tutustui moniin paikallisiin ihmisiin ja ulkomaalaisiin reppureissaajiin, koki romanssin Meksikossa ja myi matkalta Suomeen lähes 50 lehtijuttua.

On mielenkiintoista lukea millaista haastavaa seikkailua matkailu oli ennen nettiä, läppäriä, digikameroita, kännyköitä ja verkkopankkia, jolloin filmirullat maksoivat paljon, lehtijutut piti kirjoittaa matkakirjoituskoneella ja juttupalkkio piti pyytää sekkinä postiin.

Kyseisen matkan aikana nuori mies lensi ensimmäistä kertaa lentokoneella – ja joutui ensimmäisellä lennollaan kokemaan pakkolaskun! Vaikka moni myöhempi matka sivuutetaan parilla lauseella, niin tästä ensimmäisestä ulkomaanmatkasta kerrotaan 160 sivun verran. Apuna Virtasella on matkapäiväkirjansa tuolta ajalta. Ensimmäisen matkan laajaa raportoimista selittää se, että kyseessä oli hänen elämänsä vapain reissu ilman tarkkoja suunnitelmia ja matka sai hänet ymmärtämään kutsumuksensa toimia ulkomaantoimittajana ja nähdä maailmaa mahdollisimman paljon. Tuolla matkalla hän oppi myös luottamaan vieraisiin ihmisiin ja ihmisluonnon hyvyyteen.

Hauskinta kirjassa ovat juuri ensimmäisen matkan ja sen kommellusten kuvaus sekä esimerkiksi vertailut eri lentoyhtiöistä ja lentomatkustuksen lainalaisuuksista. Virtasella on myös paljon perspektiiviä niin ulkomailla asumisesta kuin matkailusta ja hän jakaa kirjassa huomioitaan ja oivalluksiaan tien päältä.

Jos täytyy matkustaa halvalla, niin Virtanen vinkkaa muun muassa matkustamaan yöllä, jolloin säästää majoituskustannuksista, liftaamaan, syömään halpaa ruokaa ja hedelmiä, välttämään alkoholia, yöpymään maaseudulla, hoitamaan viisumit ajoissa ja pysähtymään vain paikoissa, joista voi kirjoittaa lehtijutun (jos on siis toimittaja). Virtanen kertoo sekä ulkomaantoimittajan työn jännittävyydestä että riisuu sen glamourista, koska työ on usein raskasta ja vaarallistakin sekä vaikeuttaa pysyvien parisuhteiden ylläpitämistä. Toisaalta Virtanen sanoo, että arvokkain perintö, jonka hän on voinut kolmelle pojalleen antaa, on kansainvälisyys.

Lukijoiden iloksi Virtanen listaa parhaita museoita, nähtävyyksiä, kaupunkeja ja maita. Virtanen kuitenkin sanoo, että se, mistä paikasta pitää eniten, riippuu muun muassa jokaisen ihmisen iästä, omista kiinnostuksen kohteista, jo hankitusta matkakokemuksesta ja matkan pituudesta. Nuorempana Virtanen ihastui eläväiseen Rioon, mutta nyt kuusikymppisenä hän pitää eniten Aasiasta, kuten Bangkokista ja Mongolian hiljaisesta vuoristoseudusta.

Yhteensä 14 vuotta New Yorkissa työskennellyt ja asunut Virtanen valitsee Nykin maailman parhaaksi kaupungiksi vierailla. Voitte vain arvata, onko New Yorkin kuumeeni nyt ihan roihahtanut! Virtasen mukaan ”Euroopan New York” on taas Berliini.

Virtanen käy kaupungeissa aina tutustumassa toreihin ja halleihin sekä merenrantakaupungeissa kalasatamiin. Toreilla myytävät tuotteet aina yllättävät, myyjiä on helppo jututtaa sekä torit ovat värikkäitä valokuvauskohteita ja hyviä shoppailupaikkoja. Lisäksi hän tutustuu aina mielellään vanhoihin kaupunkeihin (kuten minäkin, joka en koskaan kyllästy vaikka Tallinnan vanhaan kaupunkiin, josta juuri palasin lomamatkalta).

Virtanen on käynyt monilla konfliktialueilla, joissa hän on nähnyt kuolemaa ja nälänhätää, mutta ei ole silti kyynistynyt. Sodasta palanneen toimittajan on tosin vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka Suomessa valittavat pikkuasioista. Kauheuksiin ei totu, mutta idealisminsa säilyttänyt Virtanen sanoo, että häntä vetää sotakirjeenvaihtajaksi se, että saa todistaa historiallisia hetkiä ja haastatella ihmisiä, joita kukaan muu ei kuuntele. Lisäksi sota-alueilla ihmisyys iskee tajuntaan lujemmin kuin muualla ja karuissa oloissa näkee eniten pyyteetöntä hyvyyttä. Vierastyöläisten huono kohtelu ja pakkotyö ovat hänestä myös nykyajan häpeätahroja. Ylipäätään maailman epäoikeudenmukaisuus on hänestä yhä järkyttävää.

Tämän päivän ulkomaantoimittajan työssä Virtanen kritisoi kiirettä eli lehtijuttuihin ei ehdi enää panostaa kuten aikaisemmin, rentouden ja yhteishengen vähenemistä toimittajien kesken (hän kehottaa toimittajia käymään enemmän yhdessä kapakoissa) ja vaarallisuutta, koska moni kriisialueilla raportoinut toimittaja on menettänyt henkensä. Matkailussa hän ei taas ymmärrä nykynuoria, jotka kulkevat vieraissa kaupungeissa kuulokkeet korvillaan ja älypuhelimiaan hipelöiden katsomatta ympärilleen.

”Tilanne on huolestuttava siinä vaiheessa, kun maailmassa ei enää ole paikkaa, jonka voisi ’löytää’, jonne voisi paeta tai jonne voisi eksyä. Olen ollut onnekas ja etuoikeutettu voidessani eksyä niin usein.”

Lainaus on Reissukirjasta.

Rauli Virtanen Facebookissa