Uskomattoman avointa, rohkeaa, hauskaa, kuumottavaa ja intiimiä! Milja Sarkolan käsikirjoittama ja ohjaama Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö on kevään teatteritapaus Helsingissä – todennäköisesti yhdessä Pirkko Saision Slava! Kunnia -näytelmän kanssa, jonka ensi-iltaan olen menossa ensi keskiviikkona.

Tämän viikon torstaina olin erään ystäväni kanssa Jotain toista -näytelmän ensi-illassa Q-teatterissa Töölössä. Meitä Extemporen blogisteja oli sattumalta paikalla useampi kappale ensi-illassa, joten saatte nyt nauttia useammasta arviosta samasta näytelmästä.

Teatteriperheen kasvatti Milja Sarkola (s. 1975) palaa nyt omaelämäkerralliseen materiaaliin sitten Perheenjäsenen, joka teki itseeni ja moneen muuhun suuren vaikutuksen teatteri Takomossa vuonna 2011. Sarkola oli Perheenjäsentä tehdessään huomannut, ettei saa kaikkea materiaalia mahtumaan siihen, ja että osa materiaalista oli jo uuden näytemän alkua.

Jotain toista räväyttää heti ensimmäisestä kohtauksesta alkaen. Ensimmäisessä kohtauksessa nuori nainen (Elena Leeve) ja vanhempi nainen (Sanna-Kaisa Palo) puhuvat hekuman hetkellä, miten koskevat toisiaan. Ensimmäinen kohtaus on englanninkielinen, koska näytelmästä suunniteltiin alun perin kaksikielistä. Useat kohtaukset käsittelevät naisten eroottista vetovoimaa toisiinsa, mikä on tervetullutta vaihtelua suomalaisessa teatterissa.

Viisi upeaa naisnäyttelijää (Ida Kuningas, Emmi Parviainen, Lotta Kaihua, Elena Leeve ja Sanna-Kaisa Palo) ja yksi miesnäyttelijä (Tommi Korpela) esittävät lukuisia rooleja enemmän tai vähemmän irrallisista kohtauksista koostuvassa näytelmässä. Jokaisessa kohtauksessa käsitellään seksuaalisuutta alkaen lapsuuden ja teini-iän nolostuttavista haparoinneista ja leikeistä, siirtyen nuoren teatterinopiskelijan ja sitten aikuisen ohjaajan ihastumisiin miehiin ja naisiin. Osa ihastuksista jää vain pään sisälle, osa johtaa tekoihin asti.

Aiheena on myös kielletty halu. Näytelmä ei anna kovin kaunista kuvaa parisuhteesta, koska siinä varatut ihmiset jatkuvasti tilaisuuden tullen pettävät kumppaneitaan tai ainakin salaa ihastuvat muihin. Näytelmä kertoo myös ohjaajan suhteesta näyttelijöihinsä sekä ihmisen suhteesta omaan seksuaaliseen haluunsa.

Metateatterillisessä juonessa esiintyy teatterinohjaaja (Iida Kuningas), joka puolisonsa (Emmi Parviainen) kanssa käy läpi heidän pitkää suhdettaan, lapsiperheen arkeaan ja oman parisuhteen käyttämistä käsikirjoituksen aiheena. Estynyt ohjaaja ja vapautunut puoliso kipuilevat kun toinen ei osaa koskettaa ja kokee estyneisyydestään syyllisyyttä, ja toinen taas jää ilman haluamaansa rakastavaa kosketusta. Itseäni häiritsi se, kuinka riitaisana ja vaikeana ohjaajan ja hänen pitkäaikaisen puolisonsa rakkaussuhde on kuvattu. Tietysti vaikeuksista saa helpommin draamaa kuin onnellisista hetkistä.

Lisäksi vaikka ohjaaja ei halua halata kumppaniaan tai pitää tätä kädestä, niin parisuhteen ulkopuolella hän kyllä humalassa koskettelee ihastuksiaan. Tosin estoisen ihmisen mieli toimiikin usein niin, että kosketus pelottaa eniten läheisessä parisuhteessa ja että ”turvallisinta” on ihastua henkisesti etäisiin tai varattuihin ihmisiin. Onneksi edes näytelmän lopussa ohjaajan ja hänen puolisonsa keskinäinen  intohimo voittaa tappelemisen.

Näytelmä tarjoaa varmasti monelle katsojalla paljon tunnistamisen hetkiä omistakin ihastuksistaan. Vaikka kaikilla meistä on omat ainutlaatuiset elämäntapahtumamme, ovat monet tunteet ja tilanteet silti samankaltaisia suurimmalla osalla meistä.

On virkistävää nähdä näytelmä, jossa seksuaalista halua käsitellään biseksuaalin naisen näkökulmasta, ja niin että käsikirjoittaja on itse biseksuaali nainen. Feministisessä näytelmässä käydään läpi myös miesten hallitseman teatterin tapaa esineellistää, kaventaa ja yliseksualisoida naishahmot.

Tommi Korpela on ainoana miesnäyttelijänä saanut osakseen edustaa miesnäkökulmaa, ja hänen (usein sovinistinen) hahmonsa jatkuvasti haastaa ohjaajan pohdinnat ja mielipiteet niin teatterin tekemisestä kuin sukupuolten välisestä seksuaalisuudesta.

Esitykseen sopii hyvin karhea lavastus seinägrafiitteineen. Henkilöhahmot on puvustettu tavallisen näköisiin vaatteisiin – vaikka aihe olisi voinut innostaa myös superseksikkäisiin kuteisiin, mikä olisi kuitenkin liikaa etäännyttänyt näytelmää tavallisesta elämästä.

Monet kiusallisia tunteita käsittelevät kohtaukset, kuten tyttären kaapista tulo itsekeskeiselle isälleen tai kun luokkakaveri hiplaa muiden edessä kesken illanvieton, ovat poskettoman hauskoja kun niitä saa katsoa näin ulkopuolelta. Suurimmat aplodit sai Sanna-Kaisa Palon mahtavasti tulkitsema kohtaus ihastuneen mielen tuskaisasta epävarmuudesta.

Tässä on voimakas näytelmä, joka jää mieleen varmasti pitkäksi aikaa ja laittaa katsojan pohdiskelemaan.

Jotain toista

Kuvat: Pate Pesonius

Ensi-ilta 19.2.2015 Q-teatterin isolla näyttämöllä

HELMIKUU 16 ennakko | 17 ennakko | 19 ensi-ilta | 21 | 25 | 26|  28*.2.
MAALISKUU 2 | 5 | 6 | 7 | 9 | 11 | 12 | 14* | 16 | 20 | 21* | 24 | 25 | 27 | 28* | 30 | 31.3.
HUHTIKUU 9 | 10 | 11 | 14 | 15 | 17 | 18 | 21 | 24 | 25 | 27 | 28.4.
TOUKOKUU 5 | 7 | 8 | 9 | 13 | 15 | 16 | 19 | 20 | 21 | 22.5.

Esitykset klo 19.00 paitsi *-merkityt klo 14.00
Esityksen kesto 2h 30 min (sis. väliaika)

Dramaturgit: Heini Junkkaala ja Henriikka Himma

Lavastus: Kaisa Rasila
Pukusuunnittelu: Riitta Röpelinen
Valosuunnittelu: Heikki Paasonen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Kasperi Laine