”Tämä elokuva pitäisi jokaisen ihmisen nähdä!” julisti elokuva-arvioita kirjoittava opiskelukaverini Siru kun törmäsimme elokuvateatterissa. Hän oli ehtinyt nähdä Malalan jo aikaisemmin. Olin jo etukäteen ollut kiinnostunut Malala-dokumentista, ja päätinkin sitten tällä viikolla mennä katsomaan sen pressinäytökseen Kinopalatsiin ja blogata elokuvasta.

Yllätyin siitä, kuinka vähän toimittajia (arviolta kymmenen) oli Malalan ainoassa pressinäytöksessä. Yleensä törmään pressinäytöksissä tuttuihin, mutta nyt en nähnyt siellä ketään kaveriani. Vertailun vuoksi: uuden James Bondin ainoassa pressinäytöksessä oli paikalla noin pari sataa toimittajaa.

Mietin, että tässä näkyy heti viime viikkojen uutiset siitä, että useampi suomalainen lehti pienentää ensi-iltaelokuvista kertovia sivujaan tai jopa lopettaa elokuva-arviot kokonaan. Koska yhä useampi lehti ei enää arvioi kaikkia viikon ensi-iltaelokuvia, arvioitavaksi pääsee vain 1-3 elokuvaa.

Tässä on kaksikin ongelmaa. Ensiksikin tietysti se, että yleisö ei sitten välttämättä tajua että muitakin elokuvia on ensi-illassa kuin lehdessä esitellyt. Toiseksi se, että toimituksissa päätetään etukäteen, mihin pressinäytöksiin lähetetään toimittaja. Ennakkoluulojen takia joku oikeasti erinomainen elokuva voi jäädä katsomatta ja joku lopulta vähemmän kiinnostava tuleekin katsottua. Lehdet arvioivat sitten yleensä vain suuren budjetin elokuvat, vaikka ne ovat muutenkin yleisön tietoisuudessa runsaan mainostamisen ansiosta.

Malala Yousafzai (s. 1997) on pakistanilainen pataaniheimoon kuuluva rauhanaktivisti, joka on kaikkien aikojen nuorin Nobelin rauhanpalkinnon saaja. Nykyisin Malala opiskelee Birminghamissa ja johtaa kampanjaa tyttöjen maailmanlaajuisen koulutuksen puolesta Malala Säätiön perustajana. Ylistetty yhdysvaltalainen dokumenttiohjaaja Davis Guggenheim (Epämiellyttävä totuus, Waiting for Superman) on tehnyt Malalasta herkän henkilökuvan, jossa kauniit animaatiot kuvittavat menneisyyden tapahtumia.

Dokumentti korostaa isän roolia Malalan elämässä. Isä ja tytär tuntuvatkin hyvin läheisiltä. Dokumentin alkuperäinen nimi sisältää isän roolin Malalan elämässä: He Named Me Malala. Isä, Zia, antoi esikoislapselleen tämän nimen, sillä nimi tulee kuuluisasta iranilaisesta naisesta, joka innosti lannistuneet miehet vielä hyökkäämään englantilaisia valloittajia vastaan ja voittamaan. Kuten dokumentissa sanotaan, nimi tuntui olevan enne, että Malalasta tulisi taistelija ja muiden innoittaja.

Lempeä ja viisas Zia ei ole perinteinen pakistanilainen mies, joka haluaisi tyttärensä oppivan vain kodinhoitoa ja menevän naimisiin teini-iässä. Kannustavasta isästä on ollut Malalalle paljon apua ja inspiraatiota, vaikka Malala on myös omilla jaloillaan seisova nuori nainen.

Zia on opettaja ja rehtori, joka perusti oman pienen koulun. Malala kasvoi leikkien koulussa, ja viettäessään aikaa koulussa hän rakastui tietoon ja tahtoi tulla isänsä kaltaiseksi hyväksi puhujaksi. Isä oli ja on änkyttäjä, joka kuitenkin sisukkaasti opetteli puhumaan muiden edessä. Malalan äidin kautta taas näytetään tavanomainen pakistanilainen naisen kohtalo: hän ei lapsena viihtynyt koulussa, jossa oli ainoana tyttönä, joten hän lopetti opiskelun jo noin 6-vuotiaana ja myöhemmin hänestä tuli nuorena kotiäiti. Hänellä ja Zialla on kuitenkin tasa-arvoinen rakkausliitto.

Perhe eli onnellisena Pakistanissa kunnes maan otti haltuunsa Taliban-terroristijärjestö. Isä päätti, että hän ei alistu Talibanin tahtoon. BBC:n toimittajan pyynnöstä isä ehdotti 11-vuotiaalle, kirjallisesti lahjakkaalle Malalalle , että hän alkaisi kirjoittaa salanimellä BBC:n urdunkielisellä osastolla urdunkielistä blogia. Blogissa Malala arvosteli Tehrik-i-Talibanin vallan aikaisia lapsiin kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia ja julmuuksia. Taliban esimerkiksi kielsi tytöiltä koulunkäynnin. Malala ja muut tytöt alkoivat käydä salaista koulua.

Talibanille kuitenkin lopulta selvisi, kuka blogia piti. Taliban-mies hyökkäsi koulubussiin, ampui 15-vuotiasta Malalaa päähän ja haavoitti kahta Malalan ystävää. Malala vaipui koomaan, ja hänet kuljetettiin sairaalaan Englantiin. Malala heräsi koomasta ja aloitti kuntoutuksen. 18-vuotias Malala asuu nyt isänsä, äitinsä ja kahden pikkuveljensä kanssa Birminghamissa.

Dokumentissa piirtyy yhtä aikaa kuva tavallisesta ja poikkeuksellisesta nuoresta naisesta. Rohkea, aikaansaava ja sydämellinen Malala on oiva esikuva kenelle tahansa, samoin kuin hänen isänsä. Vaikka Malalan elämä perheen parissa ja koulussa on tavanomaista, kodin ulkopuolella hänen elämänsä on epätavallista. Hän tapaa maailman päättäjiä, kiertää markkinoimassa elämäkertaansa ja käy kehittyvissä maissa rohkaisemassa tyttöjä opiskelemaan. Taliban ei todellakaan onnistunut nujertamaan häntä.

Uudessa kotimaassaan Malala potee koti-ikävää ja ulkopuolisuuden tunnetta. Hänen englantilaiset koulukaverinsa seurustelevat poikien kanssa, mutta Malala kokee, ettei hän kunnollisena muslimityttönä voi ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, mutta että hänen pikkuveljensä voisi tapailla tyttöjä. Vaikka Malala vaikuttaa muuten modernilta naiselta, jolla on vapaamielinen perhe, niin romanttisen seurustelun suhteen hänen ja perheen arvot ovat vanhanaikaiset.

Malala on myös kunnianhimoinen opiskelija, joka viettää illat läksyjä tehden. Välillä pohdin, ehtiikö hän ollenkaan pitää hauskaa ja nauttia nuoruudestaan kuten muut ikäisensä.

Miksi dokumentti on niin tärkeä? Malalan tarina osoittaa, että kuka tahansa voi olla muutoksen ääni, jopa tavallinen koulutyttö. Vääryyttä ei pidä koskaan hyväksyä ja lakata elämästä, vaan pitää uskaltaa laittaa vastaan. Naisten kouluttaminen on tärkeä tie kohti tasa-arvoa ja kaikille parempaa maailmaa, jossa suunnannäyttäjinä eivät ole tietämättömyys ja pelko, vaan tieto ja rohkeus.

Malala (He named me Malala)

Ensi-ilta:  27.11.2015

Pituus:  87 min.

Ikäraja:  K7